Tänään on perjantai 29. päivä elokuuta 2008. Olen palvellut toistaiseksi 236 päivää ja niistä 5682 tuntia. Tänään jäljellä 126 päivää ennen kotiuttamista. Maistelen mielessäni sanaa 'kotiuttaminen' pitkään ja hartaasti.
Tämä mantra toistuu päässäni lähes joka päivä - tosin vain eri numeroin ja päivitetyin aikamäärein. Erikoiskoulutuskausi, tuttavallisemmin E-kausi, alkoi eilen. Niin alkoivat taas uudet aliupseerikurssitkin. Muistan tilanteeni puoli vuotta tähän samaan aikaan. Tuntuu siltä että hetkittäin minulla on ollut vaiheita jolloin olen suunnattomasti seurannut TJ-lukuni kehittymistä, vaan joskus taas se ei ole kiinnostanut minua pätkääkään. Jokainen päivä tosin vain tuntuu minusta niin samanlaiselta täällä.. Ja siltä näyttää tuntevan moni muukin.
Ilmat Kajaanissa ovat taas kylmät. Poolokaulukselliset paidat ovat ainakin minun pukeutumisessani syrjäyttäneet T-paidat. Kenties joudun pian harkitsemaan pitkiä kalsareitakin, eli "Veijoja" pääasialliseksi alaruumiin lämmittäjäksi. Tällä hetkellä prikaatilla on myös käynnissä jonkinlainen reserviläisten kertausharjoitus, joka on tuonut prikaatille mitä erikoisemman näköistä kulkijaa. Alikersantit asuvat myös nyt samoissa tuvissa jääkärien kanssa. Niin kuin minäkin.
perjantai 29. elokuuta 2008
maanantai 28. heinäkuuta 2008
Palveluksen fyysisestä puolesta
Päätinpä vetäistä ilmoille postauksen tästäkin varsin keskustellusta asiasta. Eli ajattelin kirjoittaa hieman kokemuksiani varusmiespalveluksen fyysisyydestä viimeisen puolen vuoden ajalta.
Aloitin palvelukseni tosiaan jalkaväessä, ja alusta asti loskaisessa talvessa otettiin tähtäimeksi että mm. ampumaradalle liikuttiin aluksi kävellen (n. 5 kilometriä Hoikanporttiin) tai sitten hieman pitempi matka kiertäen suksilla esim. Kassunkurun kautta. Aamulenkkejä meillä ei ollut, vaan satunnaisia iltapäivän juoksulenkkejä - taisipa kerran olla kävelylenkkikin. Itse aloitin P-kauteni kunnon tiimoilta melkoisen pohjilta, sillä opiskelu ja työt eivät todellakaan olleet kannustaneet minua liikkumaan ennen armeijaa. Energiaa ei ollut tähän riittänyt, ja harrastuksetkin veivät enemmän sohvan, television ja tietokoneen äärelle iltaisin. Liikuin kuitenkin satunnaisesti ennen armeijaa juoksu-, tai kävelylenkkien muodossa.
Väitän että kuntoni nousi jonkin verran - ja myös painoni varmasti laski P-kauden aikana n. 10 kiloa entisestään. Päästyäni aliupseerikurssille sama meno jatkui jonkin aikaa, sillä jalkaväen aliupseerikurssin kiväärilinjalla tulevat kivääriryhmänjohtajat liikkuivat maastossa paljon - ja lähes jatkuvasti. Paino putosi entisestään tämän seurauksena, vaan en sanoisi että kestävyys sittenkään olisi parantunut. Satunnaisia juoksulenkkejä vedettiin AUK1:n aikana samaan tapaan kuin P-kaudellakin.
Auk1:n lopulla meno kuitenkin alkoi muuttua; vaikka harjoittelimmekin yhä maastossa ja satunnaisia juoksulenkkejä keskellä päivää oli, niin fyysinen meno näytti kuitenkin laskeneen. Keskityimme enemmän teoriapainotteisuuteen ja leireilläkin tuli sitten sykittyä vähän vähemmän. Kunto alkoi hiljalleen laskemaan.. Jälleen.
Auk2 kun päättyi ja uusi P2-kausi on koittanut, niin vähintäänkin on alkanut tuntumaan että kunto ei todellakaan ole ollut kohdallaan. Hiukan ihmettelenkin että miksi tahtia löysättiin Auk2:n aikana, vaan täytyyhän sekin kieltämättä myöntää että helvetin raskashan JV-AUK on ollut fyysisesti. En siis pistä pahakseni loppupuolen hiljempaa tahtia, vaan nytpä näkyy aika konkreettisestikin se että armeijassa kunto nousi hetkellisesti jonka jälkeen se sitten taas pääsi laskemaan. Ja oikeastaan nyt tarkemmin ajatellen varusmiespalveluksen ensimmäinen virhe tässä liikuntapuolessa oli se että suurista lupauksista huolimatta luvattua "nousujohteista" liikuntaa ei oikeastaan ollut; toisena päivänä saatettiin juosta ja heti seuraavana päivänä sitten oli 30km hiihtomarssi. Itseäni lainatakseni noilta ajoilta totean vain että: "ei ollu hääviä".
Aloitin palvelukseni tosiaan jalkaväessä, ja alusta asti loskaisessa talvessa otettiin tähtäimeksi että mm. ampumaradalle liikuttiin aluksi kävellen (n. 5 kilometriä Hoikanporttiin) tai sitten hieman pitempi matka kiertäen suksilla esim. Kassunkurun kautta. Aamulenkkejä meillä ei ollut, vaan satunnaisia iltapäivän juoksulenkkejä - taisipa kerran olla kävelylenkkikin. Itse aloitin P-kauteni kunnon tiimoilta melkoisen pohjilta, sillä opiskelu ja työt eivät todellakaan olleet kannustaneet minua liikkumaan ennen armeijaa. Energiaa ei ollut tähän riittänyt, ja harrastuksetkin veivät enemmän sohvan, television ja tietokoneen äärelle iltaisin. Liikuin kuitenkin satunnaisesti ennen armeijaa juoksu-, tai kävelylenkkien muodossa.
Väitän että kuntoni nousi jonkin verran - ja myös painoni varmasti laski P-kauden aikana n. 10 kiloa entisestään. Päästyäni aliupseerikurssille sama meno jatkui jonkin aikaa, sillä jalkaväen aliupseerikurssin kiväärilinjalla tulevat kivääriryhmänjohtajat liikkuivat maastossa paljon - ja lähes jatkuvasti. Paino putosi entisestään tämän seurauksena, vaan en sanoisi että kestävyys sittenkään olisi parantunut. Satunnaisia juoksulenkkejä vedettiin AUK1:n aikana samaan tapaan kuin P-kaudellakin.
Auk1:n lopulla meno kuitenkin alkoi muuttua; vaikka harjoittelimmekin yhä maastossa ja satunnaisia juoksulenkkejä keskellä päivää oli, niin fyysinen meno näytti kuitenkin laskeneen. Keskityimme enemmän teoriapainotteisuuteen ja leireilläkin tuli sitten sykittyä vähän vähemmän. Kunto alkoi hiljalleen laskemaan.. Jälleen.
Auk2 kun päättyi ja uusi P2-kausi on koittanut, niin vähintäänkin on alkanut tuntumaan että kunto ei todellakaan ole ollut kohdallaan. Hiukan ihmettelenkin että miksi tahtia löysättiin Auk2:n aikana, vaan täytyyhän sekin kieltämättä myöntää että helvetin raskashan JV-AUK on ollut fyysisesti. En siis pistä pahakseni loppupuolen hiljempaa tahtia, vaan nytpä näkyy aika konkreettisestikin se että armeijassa kunto nousi hetkellisesti jonka jälkeen se sitten taas pääsi laskemaan. Ja oikeastaan nyt tarkemmin ajatellen varusmiespalveluksen ensimmäinen virhe tässä liikuntapuolessa oli se että suurista lupauksista huolimatta luvattua "nousujohteista" liikuntaa ei oikeastaan ollut; toisena päivänä saatettiin juosta ja heti seuraavana päivänä sitten oli 30km hiihtomarssi. Itseäni lainatakseni noilta ajoilta totean vain että: "ei ollu hääviä".
lauantai 26. heinäkuuta 2008
200 päivää ja yötä
Eilen aamulla herättyämme eräs alikersanttitoverimme informoi meitä varsin ansiokkaasta saavutuksesta; olimme tuolla hetkellä palvelleet suomen puolustusvoimia 200 päivää. Kieltämättä paljon on mahtunut noihin 200 päivään, ja voin sanoa myös että oma elämäntilanteeni on muuttunut melkoisesti näiden päivien aikana.
Olen seuraillut P-kauden alun ajan uusien alokkaiden koulutusta jo jonkin verran, ja olen löytynyt kieltämättä aika erilaisiakin piirteitä siitä verrattuna omaan P-kauteeni, joka kuitenkin tapahtui vasta puoli vuotta sitten. Pääpiirteiltään olen huomannut hieman löyhemmän sisäkurin, kantahenkilökunnan löyhemmän asenteen ja kevennetymmän palvelusilmapiirin leimaavan tämän palvelukseenastumiserän aloitusta. Ensimmäisiä muutoksia tähän oli mm. alokkaiden ensimmäinen ampumaratapäivä, jolle pataljoonan esikunta oli määrännyt linja-auton käytettäväksi. Eli toisin sanoen 5 kilometrin lenkkiä ei tehtykään jalkaisin tai sukset jalassa (niin kuin meillä), vaan alokkaat lähtivät yksiköittäin ampumaradalle linja-autoilla. Omalla P-kaudellani näin ei suinkaan ollut, vaan ensimmäisenä ampumaratapäivänä me muistaakseni kävelimme loskaisessa ilmassa ampumaradalle ja takaisin taisteluvarustus päällä. Seuraavilla kerroilla muutaman viikon sisässä me jo valitettavasti hiihdimme. Sweet memories.
Sisäkurikin on jotenkin höllentynyt - vaikka voisin sanoa että ehkä enemmänkin se johtuu alikersanttiemme asenteista sen ylläpitoa kohtaan. Moniakaan ei jaksa enää kiinnostaa - vaikkakin meidän P-kaudellamme sisäkurin merkitystä täsmennettiin jatkuvasti. Sitten taas vastapainona tälle olen huomioinut hieman negatiivisempiakin seurauksia - nimittäin nk. "avautuminen" on lisääntynyt alokkaiden keskuudessa jonkin verran enemmän kuin meidän erässämme. Eräänäkin päivänä joku todella valopäinen alokas oli kuulemma kysäissyt yksikön tupakkapaikalla alikersantilta että "miks meidän pitää tervehtiä kun ihmiset on kuitenki keskenään kaikki samanarvosia?" Kyseisestä neronleimauksesta oli sitten luvassa pienimuotoinen puhuttelusessio.
Oma johtamiseni taas on ainakin näennäisesti onnistunut siinä mielessä, että muutamissa johtamissuorituksissani ei ole ollut mitään kummempaa valittamisen aihetta ja epäviralliseen nk. "paskavihkoonkaan" ei ole tullut alokkailta sen kummempia palautteita. Things are looking up.
En suinkaan halua sanoa ettäkö näistä "uudistuksista" kaikki olisivat mitenkään negatiivisia kehityssuuntia, vaan pikemminkin ihmettelen että miten tällaiset varsin radikaalit erot palvelukseen ovat juurtuneet koulutukseen näinkin pian. Yleensähän PV:n ajotahdilla siihen menee useitakin vuosia kunnes jonkinlaista eroa missään konkreettisessa näkyy.
Mitä taas tulee minun megalomaaniseen kinkkuuni, eli kiinnioloon, niin voin sanoa sen olevan onnellisesti ohitse! Lomia on vietelty todella upeassa säässä perjantaista asti. Kävin Seinäjoellakin Vartti-baarissa erään alikersanttitoverini kanssa hieman "relaksoitumassa".. Ja kivaahan sielläkin oli.
Pitemmittä puheitta kuitenkin haluan todeta kaikille lomieni tiimoilta seuraavaa: JATKAKAA!
Olen seuraillut P-kauden alun ajan uusien alokkaiden koulutusta jo jonkin verran, ja olen löytynyt kieltämättä aika erilaisiakin piirteitä siitä verrattuna omaan P-kauteeni, joka kuitenkin tapahtui vasta puoli vuotta sitten. Pääpiirteiltään olen huomannut hieman löyhemmän sisäkurin, kantahenkilökunnan löyhemmän asenteen ja kevennetymmän palvelusilmapiirin leimaavan tämän palvelukseenastumiserän aloitusta. Ensimmäisiä muutoksia tähän oli mm. alokkaiden ensimmäinen ampumaratapäivä, jolle pataljoonan esikunta oli määrännyt linja-auton käytettäväksi. Eli toisin sanoen 5 kilometrin lenkkiä ei tehtykään jalkaisin tai sukset jalassa (niin kuin meillä), vaan alokkaat lähtivät yksiköittäin ampumaradalle linja-autoilla. Omalla P-kaudellani näin ei suinkaan ollut, vaan ensimmäisenä ampumaratapäivänä me muistaakseni kävelimme loskaisessa ilmassa ampumaradalle ja takaisin taisteluvarustus päällä. Seuraavilla kerroilla muutaman viikon sisässä me jo valitettavasti hiihdimme. Sweet memories.
Sisäkurikin on jotenkin höllentynyt - vaikka voisin sanoa että ehkä enemmänkin se johtuu alikersanttiemme asenteista sen ylläpitoa kohtaan. Moniakaan ei jaksa enää kiinnostaa - vaikkakin meidän P-kaudellamme sisäkurin merkitystä täsmennettiin jatkuvasti. Sitten taas vastapainona tälle olen huomioinut hieman negatiivisempiakin seurauksia - nimittäin nk. "avautuminen" on lisääntynyt alokkaiden keskuudessa jonkin verran enemmän kuin meidän erässämme. Eräänäkin päivänä joku todella valopäinen alokas oli kuulemma kysäissyt yksikön tupakkapaikalla alikersantilta että "miks meidän pitää tervehtiä kun ihmiset on kuitenki keskenään kaikki samanarvosia?" Kyseisestä neronleimauksesta oli sitten luvassa pienimuotoinen puhuttelusessio.
Oma johtamiseni taas on ainakin näennäisesti onnistunut siinä mielessä, että muutamissa johtamissuorituksissani ei ole ollut mitään kummempaa valittamisen aihetta ja epäviralliseen nk. "paskavihkoonkaan" ei ole tullut alokkailta sen kummempia palautteita. Things are looking up.
En suinkaan halua sanoa ettäkö näistä "uudistuksista" kaikki olisivat mitenkään negatiivisia kehityssuuntia, vaan pikemminkin ihmettelen että miten tällaiset varsin radikaalit erot palvelukseen ovat juurtuneet koulutukseen näinkin pian. Yleensähän PV:n ajotahdilla siihen menee useitakin vuosia kunnes jonkinlaista eroa missään konkreettisessa näkyy.
Mitä taas tulee minun megalomaaniseen kinkkuuni, eli kiinnioloon, niin voin sanoa sen olevan onnellisesti ohitse! Lomia on vietelty todella upeassa säässä perjantaista asti. Kävin Seinäjoellakin Vartti-baarissa erään alikersanttitoverini kanssa hieman "relaksoitumassa".. Ja kivaahan sielläkin oli.
Pitemmittä puheitta kuitenkin haluan todeta kaikille lomieni tiimoilta seuraavaa: JATKAKAA!
maanantai 21. heinäkuuta 2008
Kurssipuukko
Kurssipuukkonani toimii Fiskarsin Sissipuukko M/95. En ole vielä pahemminkaan ehtinyt sitä tositoimissa käyttää, vaan on se aika päheännäköinen, dont'cha think?G-I-N-E-S
Kolmas viikko gineksessä on alkanut.
Viime viikkoina on jälleen ollut kaikenlaista tekemistä, eikä vähiten uusien alokkaiden saapumisen johdosta. Nämä nykyiset hommani, josta aion muuten olla suhteellisen hiljainen ainakin toistaiseksi, ovat osoittautuneet myös työläiksi - vaikka kieltämättä aikaa vapaa-ajallekin on löytynyt.
Nyt kuitenkin pääasialliseen aiheeseen: nimittäin TJ on tätä kirjoittaessani 165 ja uudet alokkaat saapuivat muutama viikko sitten. Kieltämättä heidän kanssaan olen tullut itse aika hyvinkin toimeen, vaikkakin tämä minun nykyinen toimeni ei sallikaan yhteistyötä heidän kanssaan yhtä laajasti kuin normaalien ryhmänjohtajien kohdalla. Itselläni on kuitenkin myös oma ryhmä, vaikkakin olen vain sen kolmas esimies. Meitä tälle kyseiselle tuvalle on esimiehinä nimittäin kolme - lääkintä-aliupseeri, huoltopalvelu-aliupseeri ja minä. Olemme kaikki kiireisiä miehiä omilla aloillamme, ja täten vuorottelemmekin ryhmämme koulutussuorituksissa. Toistaiseksi myös ryhmämme on kestänyt epämääräisiä vuorottelujamme, ja kiitos siitä kuuluu ainakin minusta aika pitkälti heille itselleen. Suurin osa tuvamme "pojista" on Pohjanmaalta, ja eräs nohevimmista tulee Kuopiosta. Hyvä sekoitus hyvä miehiä - sanoisin.
Viime viikkoina on jälleen ollut kaikenlaista tekemistä, eikä vähiten uusien alokkaiden saapumisen johdosta. Nämä nykyiset hommani, josta aion muuten olla suhteellisen hiljainen ainakin toistaiseksi, ovat osoittautuneet myös työläiksi - vaikka kieltämättä aikaa vapaa-ajallekin on löytynyt.
Nyt kuitenkin pääasialliseen aiheeseen: nimittäin TJ on tätä kirjoittaessani 165 ja uudet alokkaat saapuivat muutama viikko sitten. Kieltämättä heidän kanssaan olen tullut itse aika hyvinkin toimeen, vaikkakin tämä minun nykyinen toimeni ei sallikaan yhteistyötä heidän kanssaan yhtä laajasti kuin normaalien ryhmänjohtajien kohdalla. Itselläni on kuitenkin myös oma ryhmä, vaikkakin olen vain sen kolmas esimies. Meitä tälle kyseiselle tuvalle on esimiehinä nimittäin kolme - lääkintä-aliupseeri, huoltopalvelu-aliupseeri ja minä. Olemme kaikki kiireisiä miehiä omilla aloillamme, ja täten vuorottelemmekin ryhmämme koulutussuorituksissa. Toistaiseksi myös ryhmämme on kestänyt epämääräisiä vuorottelujamme, ja kiitos siitä kuuluu ainakin minusta aika pitkälti heille itselleen. Suurin osa tuvamme "pojista" on Pohjanmaalta, ja eräs nohevimmista tulee Kuopiosta. Hyvä sekoitus hyvä miehiä - sanoisin.
Olin itse myös viime viikolla IV:llä, eli iltavapailla. Lähdimme kiertämään Kajaanin keskustaa kolmen muun alikersantin voimin, ja löysimme kaikenlaista henkis-fyysisen rappion turruttavaa aktiviteettia kaupungilta. Tämä IV oli välttämätön, sillä olimme olleet tuolloin kiinni jo kolme viikkoa ja 'hajotus' oli kieltämättä aika kova. Tarvitsimme, kuten asiaan perehtyneet sen ilmaisevat - "vetää pellit kiinni" vähäksi aikaa ja unohtaa jokapäiväiset sotilaallisen turhauttavat rutiinit. Läksimme siis mm. baarikierrokselle, jonka lopputuloksesta en todellakaan ole ylpeä.
Kierreltyämme pitkin Kajaanin yöelämää, pääsimme erääseen nk. "Kuoleman kujalla" sijaitsevaan Karaoke-baariin. Siellä sitten vedimme kovaa kyytiä erilaisia biisejä (muun muassa), ja itse vetäisin duettona erään täysin tuntemattoman tyypin kanssa Vesa-Matti Loirimaisesti biisin "Lapin Kesä". Myöhemmin jutustellessamme selvisikin että tämä hemmo oli ollut samoissa hommissa kuin minä nyt - tosin vain Sodankylässä. Hän oli tuntenut edeltäjieni edeltäjien edeltäjät - ja kertoili heidän toimistaan. Tutustuin lyhyesti seuraavana päivänä tämän edeltäjieni edeltäjien edeltäjään toimijana arkistojemme kautta.
Nyt kuitenkin takaisin IV-tarinaan; pääsimme sitten piakkoin ilakoinnin jälkeen taksilla takaisin kasarmin porteille. Kolmas kaverimme oli aivan päissään, ja mies oli pakko melkeinpä kantaa takaisin yksikköön. Myöhemmin tästä kännäys-episodista seurasi myös muita, varsin ikäväksikin luonnehtimiani seurauksia. Lähinnä kuitenkin nämä seuraukset kohdistuivat vain tähän kyseiseen tyyppiin, nimittäin itse pesin käteni koko jutusta heti päästyäni takaisin kasarmille.
Sitten vielä muutamia muita ajatelmia: suunnitelmassani on pitää 12.8.-17.8.2008 n. viikon loma. Toivottavasti loma-anomukseni menee lävitse, sillä se sattuisi olemaan toistaiseksi ensimmäinen ylimääräinen lomani. Thumbs up for that, then.
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
Yhden yön ihme
19.6.2008 se sitten tapahtui - nimittäin aliupseerikurssi päättyi. Tätä luonnollisesti seurasi myös ylennykset alikersanteiksi muun vähintäänkin "valtavan" juhlahumun ohessa. Itse olen tällä hetkellä aika tyytyväinen itseeni ja saavutukseeni. Pääasia kuitenkin on epäilemättä se että kurssi on vihdoinkin ohi ja uuden aseman tuomia etuja voi vihdoinkin alkaa hyödyntää.
Heräilimme 19.6.2008 aivan normaalisti 05:30 päivystäjän herättelyhuutoon ja heitimme M/05:n lomapuvut päälle melkoisella kiireellä. Punkat tehtiin, joukot kävivät aamukusella, pesivät hampaitaan tai toimittivat muita aamuisia askareitaan melkoisella tohinalla. Tämän jälkeen lähdimme varmasti viimeisiä kertoja muodossa syömään muonituskeskukseen, jonka jälkeen sitten kaikki palailivat yksitellen takaisin yksikköön aikamääreeseen mennessä. 07:15 alkoi aamunavaus, jonka tarkoituksena oli myös toimia ylennystilaisuutena. Tässä tilaisuudessa pataljoonan kolme komppaniaa jaettiin nk. "opetusavoneliöön" kasarmin laajalle takakentälle jonka keskelle edessä sitten ilmaantui niin sotilaspapistoa kuin normaalejakin upseereita puhumaan. Ensiksi kerrattiin naapurikomppanian kersantinylennyksen saaneiden nimet, jonka jälkeen jo ennestään tuttu lause "tällä päivämäärällä on Kainuun prikaatin komentaja ylentänyt seuraavat henkilöt alikersanteiksi.." kajahti ilmoille. Myönnettävähän se on; tuntui kieltämättä hyvältä kuulla oma nimensä. AUK I/08 nimittäin on ollut aikamoista vuoristorataa minulle niin henkisesti ja fyysisestikin, joten on mukavaa saada tietää kurssin päättyneen ja itsensäkin vielä olevan yhdessä kappaleessa kaiken jälkeen.
Kun tilaisuus oli päättynyt meidät käskytettiin yksikkömme luokkaan, jossa kantahenkilöstö jakoi AU-kurssitodistukset ja hikiristimme. Tämän jälkeen siirryimme sotilaskotiin, jossa oli sitten vielä astetta muodollisempi päätöstilaisuus erilaisten puheiden ja tervehdysten merkeissä. Pullaa ja kahviakin tarjottiin. Tämän jälkeen lähdettiin sitten lomille muutaman tunnin päästä, jotka minun osaltani kestävät vain sunnuntaihin asti. Ja näin "by teh way" - lausuntona voin todeta, että nythän on sunnuntaiaamu kun tätä kirjoittelen.
Lomilla olen juhannuksesta huolimatta vetänyt aika matalaa profiilia. Lomat ovat olleet jälleen rankkaa itsetutkiskelun aikaa, ja kieltämättä on tullut myös hieman juhlittua niin uusien konsolipelien kuin muidenkin "oheistuotteiden" kanssa. Jälleen kerran olen lomilla painottanut enemmän lepäämistä kuin mitään muuta, sillä edelleen pahamaineisen välisodan haamu painaa raskaasti harteita.
Se välisota
Välisota alkoi osaltamme tiistaina 10.6.2008 siirtyessämme Valtimon alueelle kolmella Pasi-miehistönkuljetusvaunulla. Ensimmäisenä päivänä sää oli melkoisen paska, sillä vettä satoi kun eräänkin naisihmisen ahterista ja oli kylmä. Kiväärilinja ja PST-linja oli sekoitettu keskenään tätä harjoitusta varten, ja PST-siat oli alennettu tavallisten kiväärimiesten asemaan. He siis kantoivat ainoastaan rynnäkkökivääreitä, vaikka heidät oli muodollisesti määrätty myös kivääriryhmien kertasinko-miehiksi. Kohokohtia ensimmäiselle joukkueelle kyseisessä operaatiossa oli myös varmaan mukaamme alistettu vaunujoukkue, eli muistaakseni 3kpl T-55 taistelupanssarivaunuja. Juttuakin löytyy heistä täällä. Ja me, eli keltaisten jalkaväkipataljoonan ensimmäisen komppanian ensimmäinen joukkue muodostimme Pasien, eli nk. "Piiskan" kanssa harjoitusvastustajien keihäänkärjen.
Välisodan jokaisena päivänä meillä oli aina yhdestä kolmeen hyökkäystä riippuen harjoituksen kokonaistilanteesta. Me harvemmin puolustimme, sillä kaikki aliupseerikurssien yksiköt oli määrätty muodostamaan legendaarinen A2 keltainen - eli megalomaaninen harjoitusvastustaja. Yleensä me varsinkin kurssien pienien kokojen ansiosta valitettavasti hävisimme, vaan kykenimme muutamaan kertaan jyräämään erilaisia pienryhmiä melkoisen tehokkaastikin.
Kylmää ja märkäähän paikoitellen oli, vaan onneksi kaikki huipentui maanantaina 16.6.2008 käytyyn massiiviseen hyökkäystaisteluun, jossa me jälleen otimme aika tehokkaasti turpiimme mm. tarkka-ampujien muodostamalta ryhmältä. Minut määrättiin hyökkäyksen loppuhetkillä johtamaan nk. "hallittu perääntyminen" erään suon laitaan, vaan siinä vaiheessa monikin asia oli jo myöhäistä - kiitos ovelien sniperreiden.
Välisodasta sitten selvittiin. Kokemuksena se oli kuitenkin aika rankkaa - vähän unta ja paikoitellen vähän ruokaakin päivittäin ei niinkään auttanut fyysistä kestämistä. Myös kahdeksan päivää ilman suihkua oli melkoisen kiva kokemus. Ei enää ikinä tällaista, vannoin tuolloin - vaan todettavahan se on; niin henkiset kuin fyysisetkin rajansa sai varmasti jokainen osallistunut taistelija yksilöllisesti kohdata. Joillekin tämä oli hyvä asia, ja kieltämättä fiilis oli katossa kun palattiin takaisin kasarmille puoleltapäivin tuolloin seuraavan viikon tiistaina. Terveisiä myös mukanamme liikkuneelle 2. TasPtr:n tulenjohtoryhmälle! Olitte rautaa!
Heräilimme 19.6.2008 aivan normaalisti 05:30 päivystäjän herättelyhuutoon ja heitimme M/05:n lomapuvut päälle melkoisella kiireellä. Punkat tehtiin, joukot kävivät aamukusella, pesivät hampaitaan tai toimittivat muita aamuisia askareitaan melkoisella tohinalla. Tämän jälkeen lähdimme varmasti viimeisiä kertoja muodossa syömään muonituskeskukseen, jonka jälkeen sitten kaikki palailivat yksitellen takaisin yksikköön aikamääreeseen mennessä. 07:15 alkoi aamunavaus, jonka tarkoituksena oli myös toimia ylennystilaisuutena. Tässä tilaisuudessa pataljoonan kolme komppaniaa jaettiin nk. "opetusavoneliöön" kasarmin laajalle takakentälle jonka keskelle edessä sitten ilmaantui niin sotilaspapistoa kuin normaalejakin upseereita puhumaan. Ensiksi kerrattiin naapurikomppanian kersantinylennyksen saaneiden nimet, jonka jälkeen jo ennestään tuttu lause "tällä päivämäärällä on Kainuun prikaatin komentaja ylentänyt seuraavat henkilöt alikersanteiksi.." kajahti ilmoille. Myönnettävähän se on; tuntui kieltämättä hyvältä kuulla oma nimensä. AUK I/08 nimittäin on ollut aikamoista vuoristorataa minulle niin henkisesti ja fyysisestikin, joten on mukavaa saada tietää kurssin päättyneen ja itsensäkin vielä olevan yhdessä kappaleessa kaiken jälkeen.
Kun tilaisuus oli päättynyt meidät käskytettiin yksikkömme luokkaan, jossa kantahenkilöstö jakoi AU-kurssitodistukset ja hikiristimme. Tämän jälkeen siirryimme sotilaskotiin, jossa oli sitten vielä astetta muodollisempi päätöstilaisuus erilaisten puheiden ja tervehdysten merkeissä. Pullaa ja kahviakin tarjottiin. Tämän jälkeen lähdettiin sitten lomille muutaman tunnin päästä, jotka minun osaltani kestävät vain sunnuntaihin asti. Ja näin "by teh way" - lausuntona voin todeta, että nythän on sunnuntaiaamu kun tätä kirjoittelen.
Lomilla olen juhannuksesta huolimatta vetänyt aika matalaa profiilia. Lomat ovat olleet jälleen rankkaa itsetutkiskelun aikaa, ja kieltämättä on tullut myös hieman juhlittua niin uusien konsolipelien kuin muidenkin "oheistuotteiden" kanssa. Jälleen kerran olen lomilla painottanut enemmän lepäämistä kuin mitään muuta, sillä edelleen pahamaineisen välisodan haamu painaa raskaasti harteita.
Se välisota
Välisota alkoi osaltamme tiistaina 10.6.2008 siirtyessämme Valtimon alueelle kolmella Pasi-miehistönkuljetusvaunulla. Ensimmäisenä päivänä sää oli melkoisen paska, sillä vettä satoi kun eräänkin naisihmisen ahterista ja oli kylmä. Kiväärilinja ja PST-linja oli sekoitettu keskenään tätä harjoitusta varten, ja PST-siat oli alennettu tavallisten kiväärimiesten asemaan. He siis kantoivat ainoastaan rynnäkkökivääreitä, vaikka heidät oli muodollisesti määrätty myös kivääriryhmien kertasinko-miehiksi. Kohokohtia ensimmäiselle joukkueelle kyseisessä operaatiossa oli myös varmaan mukaamme alistettu vaunujoukkue, eli muistaakseni 3kpl T-55 taistelupanssarivaunuja. Juttuakin löytyy heistä täällä. Ja me, eli keltaisten jalkaväkipataljoonan ensimmäisen komppanian ensimmäinen joukkue muodostimme Pasien, eli nk. "Piiskan" kanssa harjoitusvastustajien keihäänkärjen.
Välisodan jokaisena päivänä meillä oli aina yhdestä kolmeen hyökkäystä riippuen harjoituksen kokonaistilanteesta. Me harvemmin puolustimme, sillä kaikki aliupseerikurssien yksiköt oli määrätty muodostamaan legendaarinen A2 keltainen - eli megalomaaninen harjoitusvastustaja. Yleensä me varsinkin kurssien pienien kokojen ansiosta valitettavasti hävisimme, vaan kykenimme muutamaan kertaan jyräämään erilaisia pienryhmiä melkoisen tehokkaastikin.
Kylmää ja märkäähän paikoitellen oli, vaan onneksi kaikki huipentui maanantaina 16.6.2008 käytyyn massiiviseen hyökkäystaisteluun, jossa me jälleen otimme aika tehokkaasti turpiimme mm. tarkka-ampujien muodostamalta ryhmältä. Minut määrättiin hyökkäyksen loppuhetkillä johtamaan nk. "hallittu perääntyminen" erään suon laitaan, vaan siinä vaiheessa monikin asia oli jo myöhäistä - kiitos ovelien sniperreiden.
Välisodasta sitten selvittiin. Kokemuksena se oli kuitenkin aika rankkaa - vähän unta ja paikoitellen vähän ruokaakin päivittäin ei niinkään auttanut fyysistä kestämistä. Myös kahdeksan päivää ilman suihkua oli melkoisen kiva kokemus. Ei enää ikinä tällaista, vannoin tuolloin - vaan todettavahan se on; niin henkiset kuin fyysisetkin rajansa sai varmasti jokainen osallistunut taistelija yksilöllisesti kohdata. Joillekin tämä oli hyvä asia, ja kieltämättä fiilis oli katossa kun palattiin takaisin kasarmille puoleltapäivin tuolloin seuraavan viikon tiistaina. Terveisiä myös mukanamme liikkuneelle 2. TasPtr:n tulenjohtoryhmälle! Olitte rautaa!
lauantai 7. kesäkuuta 2008
VÄLISOTA: PORTTI 08
Aliupseerikurssi lähenee loppuaan. Kesä on enemmän tai vähemmän tullut maahamme - Kajaanissa on tosin paikoitellen vielä todella huvittavan pieniä kasoja lunta siellä ja täällä pitkin kasarmialuetta.
Seuraavan viikon tiistaista alkaen pyörähtää käyntiin myös PORTTI 08 - harjoitus, jota johtaa Kainuun Prikaati. Luonnollisesti myös me aliupseerioppilaat tulemme sinne jälleen kerran ilmeisesti maaliosastoksi, eli vastassamme on mitä luultavimminkin suunnaton ylivoima. Hyvää kuolemaa kaikille.
Mitä taas tulee minun tulevaan asemaani, niin voin sanoa että siinä mielessäkin asiat ovat hyvin. Olen nimittäin seuraavat puoli vuotta "siisteissä sisähommissa", ja vieläpä ihan omasta tahdostani. Ensimmäiset puoli vuotta nimittäin sain kokea P-kauden ja jalkaväen aliupseerikurssin, jotka kaikessa ihanuudessaan saivat minut hakeutumaan hieman toisenlaisiin tehtäviin. Hain kyseisiin tehtäviin ja pääsin kuin pääsinkin niihin. Hyvä näin. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää.
Viime viikon keskiviikkona yksikkömme osallistui myös Mikkelissä sijainneeseen puolustusvoimien lippujuhlanpäivän paraatiin. Kyseisessä tapahtumassa oli sään puolesta mitä optimaalisinta olla, sillä se päätyi aurinkoisesti mm. televisioonkin. Ainoana ongelmana olikin suhteellisen pitkät odotteluajat siirtymisille paikasta toiseen. Ihan jännittävä kokemus kuitenkin, I'd say.
Seuraavan viikon tiistaista alkaen pyörähtää käyntiin myös PORTTI 08 - harjoitus, jota johtaa Kainuun Prikaati. Luonnollisesti myös me aliupseerioppilaat tulemme sinne jälleen kerran ilmeisesti maaliosastoksi, eli vastassamme on mitä luultavimminkin suunnaton ylivoima. Hyvää kuolemaa kaikille.
Mitä taas tulee minun tulevaan asemaani, niin voin sanoa että siinä mielessäkin asiat ovat hyvin. Olen nimittäin seuraavat puoli vuotta "siisteissä sisähommissa", ja vieläpä ihan omasta tahdostani. Ensimmäiset puoli vuotta nimittäin sain kokea P-kauden ja jalkaväen aliupseerikurssin, jotka kaikessa ihanuudessaan saivat minut hakeutumaan hieman toisenlaisiin tehtäviin. Hain kyseisiin tehtäviin ja pääsin kuin pääsinkin niihin. Hyvä näin. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää.
Viime viikon keskiviikkona yksikkömme osallistui myös Mikkelissä sijainneeseen puolustusvoimien lippujuhlanpäivän paraatiin. Kyseisessä tapahtumassa oli sään puolesta mitä optimaalisinta olla, sillä se päätyi aurinkoisesti mm. televisioonkin. Ainoana ongelmana olikin suhteellisen pitkät odotteluajat siirtymisille paikasta toiseen. Ihan jännittävä kokemus kuitenkin, I'd say.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
