tiistai 25. joulukuuta 2007

Lähtöselvitys selvä

No niin, eli joulunjälkeiseltä ajalta tässä nyt pientä päivitystä kirjoitellaan. Kokoontumispaikka palvelukseen lähdölle on selvinnyt, ja niin myös tarkka aika lähtöön. Eli Seinäjoelta 7.1.2008 lähtee alokaskuljetus kohti Kajaanin Hoikankangasta klo. 10.00 ja saapuu paikalle klo. 15.00. Tämän jälkeen on aikaa ruhtinaallinen tunti ennen palvelukseenastumisen deadlinea. Myös posti kantoi 20.12.2007 postilaatikkoon Kajaanista kirjeen, joka sisälsi alokasliitteen, uusimman Ruotuväki-lehden sekä varsin vaisun Kainuun Prikaatin infotiedotteen.

Joulukin on edennyt ihan mukavasti. Kevyesti ollaan syöty ja juhlittu, sekä joululahjapuolikin on ollut juuri sitä käytännöllistä tavaraa jota toivoinkin. Nyt kuitenkin valmistautuminen jatkuu.

maanantai 17. joulukuuta 2007

Kokoontumispaikka tuntematon?

Nyt kun lähtöön on taas viime laskuista verotettu muutama päivä, niin väkisinkin mieleen ryömii jälleen sama kysymys kuin ihan siitä asti kun palvelukseenastumismääräys iskettiin käteen: miten päästä Kauhavalta Kajaaniin mahdollisimman kivuttomasti ilman oman auton käyttöä?

Olen yrittänyt asiaa omatoimisesti selvittää jo jonkin aikaa, vaan tänäänkin n. klo 9:45 tavoitellessani puhelimitse Vaasan Sotilasläänin asiakaspalvelua minut yhdistettiin johonkin puolustusvoimien suurempaan asiakaspalveluun, joka totesi että Vaasan sotilaslääni on kiinni keskiviikkoon asti. Melko hauskaa - ja ah niin ennalta-arvattavaa venkoilua näillä leveysasteilla. Asiasta ei oltu edes viitsitty ilmoittaa kyseisen esikunnan kotisivuilla.

Päällimmäinen kysymykseni on siis se, että kuinka pääsen Kauhavalta Kajaaniin? Koukkaako esim. Seinäjoen alokkaiden kuljetukset Kauhavan kautta, vai pitääkö mennä Seinäjoelle, josta sitten kaikki alokaskuljetukset lähtevät? Matka on ainakin pitkä, ja mikäli autot meinaavat olla perillä palvelukseenastumismääräyksessä mainittavaan aikaan mennessä, niin saadaan kyllä aika pitkälti ajella lujaa ja aloittaa matka aikaisin. Tämä asepalvelus todellakin näyttää myös käynnistyvän sen pitemmän kaavan mukaan.

Noh, keskiviikkoonhan asti tässä joudutaan nyt odottelemaan. "Vanha" epäilys on kuitenkin myös nyt se, että vastauksia tuskinkaan tuolloinkaan tulee.

lauantai 15. joulukuuta 2007

The smell of dirt

En aio pakoilla sitä faktaa, että kuntoni on oikeastaan aika keskinkertainen. Tai no, tarkoitan että Cooperin testin juoksin viimeksi lukion toisella, ja silloin se kyllä meni läpi, ja hyvin menikin, vaan sen jälkeen urheilusuoritukset ovat olleet kyllä melkoisen vähäisiä muutamia satunnaisen lyhyitä hölkkäputkia ja suht. säännöllistä yleislenkkeilyä lukuunottamatta. Olisi kaiketi varmaan pitänyt oikeastaan taas ruveta nostelemaan painoja ennen armeijaa, niin lihaskunto olisi saanut kyytiä. No, eiköhän tästä jotenkin selvitä.

Halusin aikaisemmin palvella ilmavoimissa, sillä ilmavalvojan, säämiehen(oikea termikö?), suojausmiehen tai ihan mikä tahansa Kauhavan Lentosotakoulussa suoritettava varusmiespohjainen 6-12kk:n pituinen homma kiinnosti valtavasti. Ja n. 65% kiinnostuksestani ilmavoimien hommia kohtaan koostui myös siitä, että asun Kauhavalla ja täten lomamatkat olisivat olleet vähän turhankin lyhyitä. Selväähän se tietysti oli, että varsin korkealentoiset syyni hakupapereissa eivät kuitenkaan riittäneet paikan takaamiseen rentosotakoulunakin tunnetusta paikasta. Se niistä haaveista lähimmästä palveluspaikasta. Enkä oikeastaan usko ettäkö päällimmäisenä syynä pääsemättömyyteeni oli kyseisen joukko-osaston pieni koko taikka siviilissä hankittujen erikoistaitojen vähyys. Se oli mullan haju sekoitettuna ylipäätään huonoon onneeni yleensäkin.

Haisen jalkaväelle. Niin haisee jok'ikinen sukuni miespuolinen armeijan käynytkin. Tai no, setäni oli rannikkotykistössä, mutta oli sekin suhteellisen maavoimavoittoista hommaa silloin kun hän siellä kävi. Totta kai minua pelottaa ja askarruttaa monikin asia varusmiespalveluksessa, mutta ennakoinpa että jossakin Hoikankankaan jääkärikomppaniassa minut varmasti tullaan näkemään kahdenkymmenenviiden päivän päästä. Onneksi olen tottunut kantelemaan raskaita tavaroita pitkiä matkoja ja kävelemään painava reppu selässä kilometritolkulla. Minua ei ole onni koskaan päästänyt helpolla, enkä suoraan sanoen pysty uskomaan ettäkö armeijassa se muka kääntyisi jotenkin päälaelleen noin ja tuosta vaan. No, pessimistin sanoin voin todeta tästä asiasta sen verran, että "kun ei odota mitään niin jokainen yllätys kolahtaa aina maaliin positiivisesti". Eipä silti, olen ymmärtänyt että armeijan logiikkaa ei yleensäkään kannata arvuutella etukäteen tai mitenkään järkipohjalta, sillä silloin saattaa hyvinkin pettyä - ja pahasti. Voinee siis olla, että minusta tulee vaikka.. Hmm.. Tykkimies. Lääkintämieheksi olisin halunnut, taikka sitten autosotamieheksi, mutta lämäriksi saapumisen estää se, että tiedostan ja myönnän etten kykene välttämättä toimimaan sotatilanteessa valuvien ampumahaavojen ja tuskaisten kuolemanhuutojen seassa kuitenkaan. Autosotamieheksi taasen en oikein kelpaa, kun ajokortti ei ole oikein ajettavassa kunnossa tällä hetkellä. Ihan kivaa olisi kaiketi myös se kirjurin homma, vaan se on käsittääkseni aika 100% varmasti korvamerkitty B-miehille, jota en satu olemaan.

Hiuksetkin pitäisi leikata. Ajattelin jättää jonkin verran lettiä, sillä kaljuna oleminen kuuluu ei-niin-ihaniin-muistoihini muutaman vuoden takaa, ja voin sanoa että varsinkin talvella se kaljuus voi olla enemmän haitta kuin hyöty. Toisaalta taas, pelkään että jos jätän vähän hiuksia, niin sekin 'vähyys' on jonkun kantahenkilökuntaan kuuluvan mielestä liikaa, ja saan kuulla siitä ikäviä anekdootteja heti ensimmäisenä päivänä. Kieltämättä varma mies ajaisi kyllä kaljuksi - ihan sen varmuuden vuoksikin. Noh, pitääpä miettiä vielä. Ja btw, minä olen yleensä se varma mies.

Joulukin tulee. Tulkoon, sillä minä en ainakaan pysty nyt ajattelemaan mitään muuta kuin 7.1.2008 alkavaa koitosta. Kieltämättä kesän saapumiseräläisillä ei tätä ongelmaa ole, sillä tuolloin lähempänä oleva juhannus on jo nestemäisine juhlineen takanapäin. Talven erällä on enemmän tai vähemmän täpinöissä vietettävä joulunsa. Noh, kerran näinkin päin.

Sinne lähtö minne käsky(kö)?

perjantai 14. joulukuuta 2007

> vs. >>> yms.


















Muutama vuosi sitten vielä lukiossa ollessani kyseisen paikan kirjastossa oli yllättävästi armeijaa ja asepalvelusta käsitteleviä materiaalistoa hyvinkin paljon. Lähinnä kiinnostukseni herätti vm. 2001 oleva sotilaan käsikirja, jonka sitten lainasinkin - ja abivuonna minut oli unohdettu kirjan lainaajaksi/palauttajaksi, joten sain yllättäen sen pitää. Kiitos vaan mukavalle mutta varsin hajamieliselle kirjastontädille moisesta teosta.

Anyways, tämä kyseinen kirja on ollut korvaamaton apu armeijaan valmistauduttaessa. Vaikka se onkin pian seitsemän vuotta vanha, niin saamieni tietojen mukaan sen sisältö pitää aika pitkälti paikkansa yhä ja edelleen. Hyvin vähän on siis muuttunut, joten sen sisältämä informaatio ihan mistä tahansa kyseiseen paikkaan liittyvästä on siis aika luotettavaa. Ja mielestäni on tärkeää ihan oman viihtyvyytensä kannalta osata mm. puhutella kantahenkilökuntaa ja alikersantteja oikein, sillä minua on peloteltu aivan liikaa sillä miten voi käydä, mikäli arvoasteikkoja ei osaa. Parempi siis vahvistaa asemiaan ihan oman pärjäämisensä takia.

Kaikkea muutakin kyseisestä kirjasta on tullut opeteltua, sillä minun "varusmiespalveluslogiikkani" mukaan se minkä osaa jo ennen sinne menoa tulee vain helpottamaan tahtia entisestään. Mielestäni kohteliaisuus ei nimittäin maksa mitään, ja varmasti kohteliaasta käytöksestä ylempiään kohtaan ei voi välttämättä seurata mitään kovinkaan pahaa. Tai no, näin ainakin toivon.

Paljon erilaisia kysymyksiä risteilee pitkin mielen sopukoita juurikin nyt. Mihin yksikköön oikeastaan joudun? Tuleeko se olemaan fyysisesti rankka paikka? Entäs palvelustoverit? Ovatko tupakaverit täyttä paskaa vaiko samoilla aaltopituuksilla kanssani? Miten kouluttajat? Milloin maksetaan päivärahat? Sentään ensimmäisiin lomiin liittyvään kysymykseen on vastattu melko selkeästi: ensimmäinen loma on kahden viikon päästä palvelukseenastumispäivästä. Tuohan tieto minua oikeastaan eniten lämmittääkin, sillä ensimmäisille lomille lähdössä tulee varmasti olemaan enemmän kuin tarpeeksi haluja P-kauden ensimmäisen kahden viikon jälkeen.

Olen myös pohtinut tätä ihmisen ja tekniikan välisen suhteen katkeamista armeijan ajaksi. Minäkin, kuten tuhannet muut ikäiseni, ovat hyvinkin pitkälti vakavassa riippuvuussuhteessa kaikenmaailman tietokoneiden ja pelikonsolien kanssa, ja yleensä armeija katkaisee nämä halut melko taitavasti. Älkää tosin pelätkö, ei tämä ole ensimmäinen kerta kun tietokoneen tai pelikonsolien käyttö tulee vähenemään lähes olemattomiin elämäni aikana. Ei niiden jättäminen pois päivänjärjestyksestä tule olemaan mikään suurikaan askel, sillä kykenen kyllä aivan hyvin pärjäämään ilmankin niitä - ja pitkiäkin aikoja mikäli tarvetta löytyy. Mp3-soittimeni otan kuitenkin mukaan armeijaan, sillä ilman musiikkia kyseisessä paikassa ei kyllä vaan yksinkertaisesti pärjäile. Biisivalinnat tulevat kyllä olemaan sitten taas melkoisen rauhallista sorttia, sillä raskasta kamaa en tule kyllä pistämään poppimasiinaani ainakaan vielä tässä vaiheessa. Kyseinen paikka on niin "raskas" muutenkin, että musiikin puolella sitä raskautta en tule kyllä kaipaamaan.

Aluksi ajattelin myös jonkun kirjan ottamista mukaan armeijaan. Olen kuitenkin luopunut ajatuksesta sen takia (ainakin toistaiseksi) , että arvelen sotilaan käsikirjan riittävän aivan mainiosti lukumateriaaliksi. Se on lähinnä juuri sitä sisällöltään jota nyt tarvitaankin, ja mielestäni kyseisessä paikassa ei voi koskaan olla liian perillä mistään asioista.

Lista mukaanotettavista tavaroista:

- 1-2 paria omia pitkävartisia sukkia
- 1kpl tilinumero valkoisella paperilapulla
- 1kpl pitkät kalsarit
- Hammasharja
- 1kpl kertakäyttöinen parranajohöylä
- Muistiinpanovälineet (1kpl mustakantinen vihko, 1kpl lyijykynä)
- 1-2kpl omia boksereita (väri musta)
- Buranaa ja/tai Asperiinia
- Käteisrahaa
- Mahd. 1 rulla vessapaperia
- Pakkipusseja
- Pientä syötävää
- Sotilaan käsikirja vm.2001 (arvomerkkien yms. opetteluun niin menomatkalla kuin muutenkin)
- Mp3-soitin
-Palvelukseenastumismääräys