Yhden yön ihme

19.6.2008 se sitten tapahtui - nimittäin aliupseerikurssi päättyi. Tätä luonnollisesti seurasi myös ylennykset alikersanteiksi muun vähintäänkin "valtavan" juhlahumun ohessa. Itse olen tällä hetkellä aika tyytyväinen itseeni ja saavutukseeni. Pääasia kuitenkin on epäilemättä se että kurssi on vihdoinkin ohi ja uuden aseman tuomia etuja voi vihdoinkin alkaa hyödyntää.

Heräilimme 19.6.2008 aivan normaalisti 05:30 päivystäjän herättelyhuutoon ja heitimme M/05:n lomapuvut päälle melkoisella kiireellä. Punkat tehtiin, joukot kävivät aamukusella, pesivät hampaitaan tai toimittivat muita aamuisia askareitaan melkoisella tohinalla. Tämän jälkeen lähdimme varmasti viimeisiä kertoja muodossa syömään muonituskeskukseen, jonka jälkeen sitten kaikki palailivat yksitellen takaisin yksikköön aikamääreeseen mennessä. 07:15 alkoi aamunavaus, jonka tarkoituksena oli myös toimia ylennystilaisuutena. Tässä tilaisuudessa pataljoonan kolme komppaniaa jaettiin nk. "opetusavoneliöön" kasarmin laajalle takakentälle jonka keskelle edessä sitten ilmaantui niin sotilaspapistoa kuin normaalejakin upseereita puhumaan. Ensiksi kerrattiin naapurikomppanian kersantinylennyksen saaneiden nimet, jonka jälkeen jo ennestään tuttu lause "tällä päivämäärällä on Kainuun prikaatin komentaja ylentänyt seuraavat henkilöt alikersanteiksi.." kajahti ilmoille. Myönnettävähän se on; tuntui kieltämättä hyvältä kuulla oma nimensä. AUK I/08 nimittäin on ollut aikamoista vuoristorataa minulle niin henkisesti ja fyysisestikin, joten on mukavaa saada tietää kurssin päättyneen ja itsensäkin vielä olevan yhdessä kappaleessa kaiken jälkeen.

Kun tilaisuus oli päättynyt meidät käskytettiin yksikkömme luokkaan, jossa kantahenkilöstö jakoi AU-kurssitodistukset ja hikiristimme. Tämän jälkeen siirryimme sotilaskotiin, jossa oli sitten vielä astetta muodollisempi päätöstilaisuus erilaisten puheiden ja tervehdysten merkeissä. Pullaa ja kahviakin tarjottiin. Tämän jälkeen lähdettiin sitten lomille muutaman tunnin päästä, jotka minun osaltani kestävät vain sunnuntaihin asti. Ja näin "by teh way" - lausuntona voin todeta, että nythän on sunnuntaiaamu kun tätä kirjoittelen.

Lomilla olen juhannuksesta huolimatta vetänyt aika matalaa profiilia. Lomat ovat olleet jälleen rankkaa itsetutkiskelun aikaa, ja kieltämättä on tullut myös hieman juhlittua niin uusien konsolipelien kuin muidenkin "oheistuotteiden" kanssa. Jälleen kerran olen lomilla painottanut enemmän lepäämistä kuin mitään muuta, sillä edelleen pahamaineisen välisodan haamu painaa raskaasti harteita.

Se välisota

Välisota alkoi osaltamme tiistaina 10.6.2008 siirtyessämme Valtimon alueelle kolmella Pasi-miehistönkuljetusvaunulla. Ensimmäisenä päivänä sää oli melkoisen paska, sillä vettä satoi kun eräänkin naisihmisen ahterista ja oli kylmä. Kiväärilinja ja PST-linja oli sekoitettu keskenään tätä harjoitusta varten, ja PST-siat oli alennettu tavallisten kiväärimiesten asemaan. He siis kantoivat ainoastaan rynnäkkökivääreitä, vaikka heidät oli muodollisesti määrätty myös kivääriryhmien kertasinko-miehiksi. Kohokohtia ensimmäiselle joukkueelle kyseisessä operaatiossa oli myös varmaan mukaamme alistettu vaunujoukkue, eli muistaakseni 3kpl T-55 taistelupanssarivaunuja. Juttuakin löytyy heistä täällä. Ja me, eli keltaisten jalkaväkipataljoonan ensimmäisen komppanian ensimmäinen joukkue muodostimme Pasien, eli nk. "Piiskan" kanssa harjoitusvastustajien keihäänkärjen.

Välisodan jokaisena päivänä meillä oli aina yhdestä kolmeen hyökkäystä riippuen harjoituksen kokonaistilanteesta. Me harvemmin puolustimme, sillä kaikki aliupseerikurssien yksiköt oli määrätty muodostamaan legendaarinen A2 keltainen - eli megalomaaninen harjoitusvastustaja. Yleensä me varsinkin kurssien pienien kokojen ansiosta valitettavasti hävisimme, vaan kykenimme muutamaan kertaan jyräämään erilaisia pienryhmiä melkoisen tehokkaastikin.

Kylmää ja märkäähän paikoitellen oli, vaan onneksi kaikki huipentui maanantaina 16.6.2008 käytyyn massiiviseen hyökkäystaisteluun, jossa me jälleen otimme aika tehokkaasti turpiimme mm. tarkka-ampujien muodostamalta ryhmältä. Minut määrättiin hyökkäyksen loppuhetkillä johtamaan nk. "hallittu perääntyminen" erään suon laitaan, vaan siinä vaiheessa monikin asia oli jo myöhäistä - kiitos ovelien sniperreiden.

Välisodasta sitten selvittiin. Kokemuksena se oli kuitenkin aika rankkaa - vähän unta ja paikoitellen vähän ruokaakin päivittäin ei niinkään auttanut fyysistä kestämistä. Myös kahdeksan päivää ilman suihkua oli melkoisen kiva kokemus. Ei enää ikinä tällaista, vannoin tuolloin - vaan todettavahan se on; niin henkiset kuin fyysisetkin rajansa sai varmasti jokainen osallistunut taistelija yksilöllisesti kohdata. Joillekin tämä oli hyvä asia, ja kieltämättä fiilis oli katossa kun palattiin takaisin kasarmille puoleltapäivin tuolloin seuraavan viikon tiistaina. Terveisiä myös mukanamme liikkuneelle 2. TasPtr:n tulenjohtoryhmälle! Olitte rautaa!