Palveluksen fyysisestä puolesta

Päätinpä vetäistä ilmoille postauksen tästäkin varsin keskustellusta asiasta. Eli ajattelin kirjoittaa hieman kokemuksiani varusmiespalveluksen fyysisyydestä viimeisen puolen vuoden ajalta.

Aloitin palvelukseni tosiaan jalkaväessä, ja alusta asti loskaisessa talvessa otettiin tähtäimeksi että mm. ampumaradalle liikuttiin aluksi kävellen (n. 5 kilometriä Hoikanporttiin) tai sitten hieman pitempi matka kiertäen suksilla esim. Kassunkurun kautta. Aamulenkkejä meillä ei ollut, vaan satunnaisia iltapäivän juoksulenkkejä - taisipa kerran olla kävelylenkkikin. Itse aloitin P-kauteni kunnon tiimoilta melkoisen pohjilta, sillä opiskelu ja työt eivät todellakaan olleet kannustaneet minua liikkumaan ennen armeijaa. Energiaa ei ollut tähän riittänyt, ja harrastuksetkin veivät enemmän sohvan, television ja tietokoneen äärelle iltaisin. Liikuin kuitenkin satunnaisesti ennen armeijaa juoksu-, tai kävelylenkkien muodossa.

Väitän että kuntoni nousi jonkin verran - ja myös painoni varmasti laski P-kauden aikana n. 10 kiloa entisestään. Päästyäni aliupseerikurssille sama meno jatkui jonkin aikaa, sillä jalkaväen aliupseerikurssin kiväärilinjalla tulevat kivääriryhmänjohtajat liikkuivat maastossa paljon - ja lähes jatkuvasti. Paino putosi entisestään tämän seurauksena, vaan en sanoisi että kestävyys sittenkään olisi parantunut. Satunnaisia juoksulenkkejä vedettiin AUK1:n aikana samaan tapaan kuin P-kaudellakin.

Auk1:n lopulla meno kuitenkin alkoi muuttua; vaikka harjoittelimmekin yhä maastossa ja satunnaisia juoksulenkkejä keskellä päivää oli, niin fyysinen meno näytti kuitenkin laskeneen. Keskityimme enemmän teoriapainotteisuuteen ja leireilläkin tuli sitten sykittyä vähän vähemmän. Kunto alkoi hiljalleen laskemaan.. Jälleen.

Auk2 kun päättyi ja uusi P2-kausi on koittanut, niin vähintäänkin on alkanut tuntumaan että kunto ei todellakaan ole ollut kohdallaan. Hiukan ihmettelenkin että miksi tahtia löysättiin Auk2:n aikana, vaan täytyyhän sekin kieltämättä myöntää että helvetin raskashan JV-AUK on ollut fyysisesti. En siis pistä pahakseni loppupuolen hiljempaa tahtia, vaan nytpä näkyy aika konkreettisestikin se että armeijassa kunto nousi hetkellisesti jonka jälkeen se sitten taas pääsi laskemaan. Ja oikeastaan nyt tarkemmin ajatellen varusmiespalveluksen ensimmäinen virhe tässä liikuntapuolessa oli se että suurista lupauksista huolimatta luvattua "nousujohteista" liikuntaa ei oikeastaan ollut; toisena päivänä saatettiin juosta ja heti seuraavana päivänä sitten oli 30km hiihtomarssi. Itseäni lainatakseni noilta ajoilta totean vain että: "ei ollu hääviä".

200 päivää ja yötä

Eilen aamulla herättyämme eräs alikersanttitoverimme informoi meitä varsin ansiokkaasta saavutuksesta; olimme tuolla hetkellä palvelleet suomen puolustusvoimia 200 päivää. Kieltämättä paljon on mahtunut noihin 200 päivään, ja voin sanoa myös että oma elämäntilanteeni on muuttunut melkoisesti näiden päivien aikana.

Olen seuraillut P-kauden alun ajan uusien alokkaiden koulutusta jo jonkin verran, ja olen löytynyt kieltämättä aika erilaisiakin piirteitä siitä verrattuna omaan P-kauteeni, joka kuitenkin tapahtui vasta puoli vuotta sitten. Pääpiirteiltään olen huomannut hieman löyhemmän sisäkurin, kantahenkilökunnan löyhemmän asenteen ja kevennetymmän palvelusilmapiirin leimaavan tämän palvelukseenastumiserän aloitusta. Ensimmäisiä muutoksia tähän oli mm. alokkaiden ensimmäinen ampumaratapäivä, jolle pataljoonan esikunta oli määrännyt linja-auton käytettäväksi. Eli toisin sanoen 5 kilometrin lenkkiä ei tehtykään jalkaisin tai sukset jalassa (niin kuin meillä), vaan alokkaat lähtivät yksiköittäin ampumaradalle linja-autoilla. Omalla P-kaudellani näin ei suinkaan ollut, vaan ensimmäisenä ampumaratapäivänä me muistaakseni kävelimme loskaisessa ilmassa ampumaradalle ja takaisin taisteluvarustus päällä. Seuraavilla kerroilla muutaman viikon sisässä me jo valitettavasti hiihdimme. Sweet memories.

Sisäkurikin on jotenkin höllentynyt - vaikka voisin sanoa että ehkä enemmänkin se johtuu alikersanttiemme asenteista sen ylläpitoa kohtaan. Moniakaan ei jaksa enää kiinnostaa - vaikkakin meidän P-kaudellamme sisäkurin merkitystä täsmennettiin jatkuvasti. Sitten taas vastapainona tälle olen huomioinut hieman negatiivisempiakin seurauksia - nimittäin nk. "avautuminen" on lisääntynyt alokkaiden keskuudessa jonkin verran enemmän kuin meidän erässämme. Eräänäkin päivänä joku todella valopäinen alokas oli kuulemma kysäissyt yksikön tupakkapaikalla alikersantilta että "miks meidän pitää tervehtiä kun ihmiset on kuitenki keskenään kaikki samanarvosia?" Kyseisestä neronleimauksesta oli sitten luvassa pienimuotoinen puhuttelusessio.

Oma johtamiseni taas on ainakin näennäisesti onnistunut siinä mielessä, että muutamissa johtamissuorituksissani ei ole ollut mitään kummempaa valittamisen aihetta ja epäviralliseen nk. "paskavihkoonkaan" ei ole tullut alokkailta sen kummempia palautteita. Things are looking up.

En suinkaan halua sanoa ettäkö näistä "uudistuksista" kaikki olisivat mitenkään negatiivisia kehityssuuntia, vaan pikemminkin ihmettelen että miten tällaiset varsin radikaalit erot palvelukseen ovat juurtuneet koulutukseen näinkin pian. Yleensähän PV:n ajotahdilla siihen menee useitakin vuosia kunnes jonkinlaista eroa missään konkreettisessa näkyy.

Mitä taas tulee minun megalomaaniseen kinkkuuni, eli kiinnioloon, niin voin sanoa sen olevan onnellisesti ohitse! Lomia on vietelty todella upeassa säässä perjantaista asti. Kävin Seinäjoellakin Vartti-baarissa erään alikersanttitoverini kanssa hieman "relaksoitumassa".. Ja kivaahan sielläkin oli.

Pitemmittä puheitta kuitenkin haluan todeta kaikille lomieni tiimoilta seuraavaa: JATKAKAA!

Kurssipuukko

Kurssipuukkonani toimii Fiskarsin Sissipuukko M/95. En ole vielä pahemminkaan ehtinyt sitä tositoimissa käyttää, vaan on se aika päheännäköinen, dont'cha think?

G-I-N-E-S

Kolmas viikko gineksessä on alkanut.

Viime viikkoina on jälleen ollut kaikenlaista tekemistä, eikä vähiten uusien alokkaiden saapumisen johdosta. Nämä nykyiset hommani, josta aion muuten olla suhteellisen hiljainen ainakin toistaiseksi, ovat osoittautuneet myös työläiksi - vaikka kieltämättä aikaa vapaa-ajallekin on löytynyt.


Nyt kuitenkin pääasialliseen aiheeseen: nimittäin TJ on tätä kirjoittaessani 165 ja uudet alokkaat saapuivat muutama viikko sitten. Kieltämättä heidän kanssaan olen tullut itse aika hyvinkin toimeen, vaikkakin tämä minun nykyinen toimeni ei sallikaan yhteistyötä heidän kanssaan yhtä laajasti kuin normaalien ryhmänjohtajien kohdalla. Itselläni on kuitenkin myös oma ryhmä, vaikkakin olen vain sen kolmas esimies. Meitä tälle kyseiselle tuvalle on esimiehinä nimittäin kolme - lääkintä-aliupseeri, huoltopalvelu-aliupseeri ja minä. Olemme kaikki kiireisiä miehiä omilla aloillamme, ja täten vuorottelemmekin ryhmämme koulutussuorituksissa. Toistaiseksi myös ryhmämme on kestänyt epämääräisiä vuorottelujamme, ja kiitos siitä kuuluu ainakin minusta aika pitkälti heille itselleen. Suurin osa tuvamme "pojista" on Pohjanmaalta, ja eräs nohevimmista tulee Kuopiosta. Hyvä sekoitus hyvä miehiä - sanoisin.

Olin itse myös viime viikolla IV:llä, eli iltavapailla. Lähdimme kiertämään Kajaanin keskustaa kolmen muun alikersantin voimin, ja löysimme kaikenlaista henkis-fyysisen rappion turruttavaa aktiviteettia kaupungilta. Tämä IV oli välttämätön, sillä olimme olleet tuolloin kiinni jo kolme viikkoa ja 'hajotus' oli kieltämättä aika kova. Tarvitsimme, kuten asiaan perehtyneet sen ilmaisevat - "vetää pellit kiinni" vähäksi aikaa ja unohtaa jokapäiväiset sotilaallisen turhauttavat rutiinit. Läksimme siis mm. baarikierrokselle, jonka lopputuloksesta en todellakaan ole ylpeä.

Kierreltyämme pitkin Kajaanin yöelämää, pääsimme erääseen nk. "Kuoleman kujalla" sijaitsevaan Karaoke-baariin. Siellä sitten vedimme kovaa kyytiä erilaisia biisejä (muun muassa), ja itse vetäisin duettona erään täysin tuntemattoman tyypin kanssa Vesa-Matti Loirimaisesti biisin "Lapin Kesä". Myöhemmin jutustellessamme selvisikin että tämä hemmo oli ollut samoissa hommissa kuin minä nyt - tosin vain Sodankylässä. Hän oli tuntenut edeltäjieni edeltäjien edeltäjät - ja kertoili heidän toimistaan. Tutustuin lyhyesti seuraavana päivänä tämän edeltäjieni edeltäjien edeltäjään toimijana arkistojemme kautta.

Nyt kuitenkin takaisin IV-tarinaan; pääsimme sitten piakkoin ilakoinnin jälkeen taksilla takaisin kasarmin porteille. Kolmas kaverimme oli aivan päissään, ja mies oli pakko melkeinpä kantaa takaisin yksikköön. Myöhemmin tästä kännäys-episodista seurasi myös muita, varsin ikäväksikin luonnehtimiani seurauksia. Lähinnä kuitenkin nämä seuraukset kohdistuivat vain tähän kyseiseen tyyppiin, nimittäin itse pesin käteni koko jutusta heti päästyäni takaisin kasarmille.

Sitten vielä muutamia muita ajatelmia: suunnitelmassani on pitää 12.8.-17.8.2008 n. viikon loma. Toivottavasti loma-anomukseni menee lävitse, sillä se sattuisi olemaan toistaiseksi ensimmäinen ylimääräinen lomani. Thumbs up for that, then.