Eilen Kauhajoella tapahtui hyvin samanlainen verilöyly kuin Jokelassakin. Tavallaan arvasin että Jokelan tapaus tulisi vielä toistumaankin. En vain arvannut sen tapahtuvan näinkin pian. Ikävä tapaus, kieltämättä.
Armeijan arjessa tämä tapaus on näkynyt vain lähinnä siinä että ruokalassa on seurattu salin perällä olevasta telkusta uutislähetyksiä tiuhempaan kuin ennen. Asiasta myös keskustellaan milloin kenenkin toimesta. Eräs tuntemani alikersanttitoveri on Kauhajoelta, ja hän itse myönsi eilen kyseisen tapahtuman olevan melkoinen yllätys hänellekin. Saapa nähdä miten tämäkin jatkuu.
Viikon alkupäivät olemme valmistautuneet tulevaa ampumaleiriä varten. Telakuorma-autojen ilmasuojaan ajoa, naamioitumista sekä jääkäriryhmän poistumista ajoneuvosta on harjoiteltu. Samaa settiä kuin meilläkin aikanaan Aukissa, siis. Itse lähden tosin jo huomenna lomille, kun suurin osa muista sinne lähtee perjantaina. Itse pakkasin jo tetsarin ja repun valmiiksi. Eipähän tarvitse kuin kiskaista vermeet päälle sitten maanantai-aamuna ja lähteä tekaan istuskelemaan. Here we come again, Vuosanka. Täytyy muistaa puhdistaa ase vielä tänään.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Soldiers
Lomilla vaihteeksi.
Katselin eräänä päivänä P,E, ja J-kausien läpivientejä. Niissä näkyy merkitty ohjelma jokaiselle päivälle aina uuden P-kauden alusta "viimeiseen päivään" 2.1.2009.
Yksikkömme on saanut olla kiinni aika paljonkin. Viime kuukausi on ollut tosin siitä erikoinen että olemme jopa päässeet lomille viikonloppuisin. Tämä vaihe ei kuitenkaan tule kestämään kauaa, sillä seuraavalla viikolla on viimeiset viikonloppulomat pitkään aikaan. Lähdemme leireille. Vuosanka.
Päivät muistuttavat valitettavasti edelleen toisiaan. Joko liikun yksikköni päivänjärjestyksen mukaan tai sitten hoidan omia erityistehtäviäni. Either way, things do seem boring at times. Kun TJ on 92 9kk palvelleet yksikkömme lääkintämiehet kotiutetaan. Heitä on sikäli absurdia katsella että kaksi heistä on vanhasta P-kauden tuvastani. Kun näitä kahta jääkäriä katsoo, niin he vähintäänkin muistuttavat tilanteestani yli puoli vuotta sitten; AUK edessä, tuhat aliupseeria tervehdittävänä, ei suurempia HL-lomia ja loputtomalta tuntuvaa vitutusta joinakin päivinä. Olen tosiaan onnellinen että sekin kaikki on nyt ohitse, vaikkakin pidän kyllä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuneita asioita myös tavallaan positiivisena kehityksenä. AUK oli monesti aika veretseisauttavan vittumaista aikaa, vaan nyt kun katson sen jälkeistä aikaa, niin huomaan että periaatteessa tunnen koko pataljoonan alikersantit sillä olen palvellut heidän kanssaan 14 viikkoa samassa yksikössä. Heidän kanssaan tuokin kurssi mentiin lävitse.
Laskeskelin että kun vanhat lääkintämiehet lähtevät, niin yksikkössäni on enää yksi toinen vanhasta P-kauden tuvastani minun lisäkseni. Tavallaan haluaisin näiden ensimmäisen puolen vuoden aikaisten haamujen poistuvan, sillä he samalla muistuttavat minua siitä kaikesta mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtui. Tuntuu oudolta ajatella itseään sinä tammikuisena iltapäivänä vuoden 2008 alussa.. Back when all this started. Alokkaana tammikuisessa kaamoksessa 400 kilometriä poissa kotoa. Tervehdin sotilaallisesti ensimmäistä alikersanttia joka tuli minua vastaan kiskaistuani M/91:n maastopuvun päälleni sinä päivänä - pioneerien alikersantti nykäisi vastatervehdyksen pontevasti - ja minä olin itsestäni jostain kumman syystä ylpeä. Olinpa ensimmäisiä jotka tervehtivät - vaikkakin täysin väärän yksikön alikersanttia.
Ensimmäisistä päivistä en oikeastaan muista (onnekseni) paljoakaan. Varusteiden hakua ja sulkeisia. Ensimmäisissä sulkeisissa ryhtiäni ja asennossa seisomistani kehuttiin harjoitusta pitävän yliluutnantin toimesta. En oikein tiennyt että miten siihen pitäisi suhtautua, sillä kehuttu asentoni oli vähintäänkin epämukava ja näytti varmasti hiukan liian innokkaalta. Mutta näinhän se meidän käski tehdä.
Vala edusti minulle vain nimityksen vaihtumista. Pitkiä marsseja pitkin paraatikenttää satojen ihmisten seuratessa. Emme me olleet "jääkäreinä" yhtään sen kummempia kuin alokkaina. Tämän jälkeen muistikuvat vaihtuvat aliupseerikurssille. Sen kova kuri ja vähintäänkin omalaatuiset apukouluttajat. Reserviupseerikurssi pyöri mielessä. Ajatukset vaihtuivat kuitenkin muuhun hyvin pikaisesti.
Puolikurssijuhla; viimeisiä hetkiä samassa yksikössä monen henkilön kanssa. Meille annetaan koulutushaaramerkit; muistettava päivä jolloin minustakin tuli kiväärimies. Seuraavana päivänä ylennys korpraaliksi. Ensimmäinen ylennys tuntuu hyvältä ja kädet automaattisesti käyvät hivelemässä kauluslaattoja. Palkintoja ja lisää sykkimistä.
Edellisen erän kotiuttaminen. Viimeinen päivä. Olo samalla haikea mutta helpottunut. Alikersanttina elämä jatkuu kasarmien porttien sisällä. Uusi saapumiserä ja (vihdoinkin) mahdollisuus nähdä tuo legendaarinen palvelukseenastumispäivä kokeneen silmin uudelta kantilta. Alokkaat ovat peloissaan ja hiljaisia. Kukaan ei tervehdi niin kuin minä. Kukaan ei ilmoittaudu palvelukseen niin kuin minä. Turha odottaa ketään samanlaista.
Katselin eräänä päivänä P,E, ja J-kausien läpivientejä. Niissä näkyy merkitty ohjelma jokaiselle päivälle aina uuden P-kauden alusta "viimeiseen päivään" 2.1.2009.
Yksikkömme on saanut olla kiinni aika paljonkin. Viime kuukausi on ollut tosin siitä erikoinen että olemme jopa päässeet lomille viikonloppuisin. Tämä vaihe ei kuitenkaan tule kestämään kauaa, sillä seuraavalla viikolla on viimeiset viikonloppulomat pitkään aikaan. Lähdemme leireille. Vuosanka.
Päivät muistuttavat valitettavasti edelleen toisiaan. Joko liikun yksikköni päivänjärjestyksen mukaan tai sitten hoidan omia erityistehtäviäni. Either way, things do seem boring at times. Kun TJ on 92 9kk palvelleet yksikkömme lääkintämiehet kotiutetaan. Heitä on sikäli absurdia katsella että kaksi heistä on vanhasta P-kauden tuvastani. Kun näitä kahta jääkäriä katsoo, niin he vähintäänkin muistuttavat tilanteestani yli puoli vuotta sitten; AUK edessä, tuhat aliupseeria tervehdittävänä, ei suurempia HL-lomia ja loputtomalta tuntuvaa vitutusta joinakin päivinä. Olen tosiaan onnellinen että sekin kaikki on nyt ohitse, vaikkakin pidän kyllä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuneita asioita myös tavallaan positiivisena kehityksenä. AUK oli monesti aika veretseisauttavan vittumaista aikaa, vaan nyt kun katson sen jälkeistä aikaa, niin huomaan että periaatteessa tunnen koko pataljoonan alikersantit sillä olen palvellut heidän kanssaan 14 viikkoa samassa yksikössä. Heidän kanssaan tuokin kurssi mentiin lävitse.
Laskeskelin että kun vanhat lääkintämiehet lähtevät, niin yksikkössäni on enää yksi toinen vanhasta P-kauden tuvastani minun lisäkseni. Tavallaan haluaisin näiden ensimmäisen puolen vuoden aikaisten haamujen poistuvan, sillä he samalla muistuttavat minua siitä kaikesta mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtui. Tuntuu oudolta ajatella itseään sinä tammikuisena iltapäivänä vuoden 2008 alussa.. Back when all this started. Alokkaana tammikuisessa kaamoksessa 400 kilometriä poissa kotoa. Tervehdin sotilaallisesti ensimmäistä alikersanttia joka tuli minua vastaan kiskaistuani M/91:n maastopuvun päälleni sinä päivänä - pioneerien alikersantti nykäisi vastatervehdyksen pontevasti - ja minä olin itsestäni jostain kumman syystä ylpeä. Olinpa ensimmäisiä jotka tervehtivät - vaikkakin täysin väärän yksikön alikersanttia.
Ensimmäisistä päivistä en oikeastaan muista (onnekseni) paljoakaan. Varusteiden hakua ja sulkeisia. Ensimmäisissä sulkeisissa ryhtiäni ja asennossa seisomistani kehuttiin harjoitusta pitävän yliluutnantin toimesta. En oikein tiennyt että miten siihen pitäisi suhtautua, sillä kehuttu asentoni oli vähintäänkin epämukava ja näytti varmasti hiukan liian innokkaalta. Mutta näinhän se meidän käski tehdä.
Vala edusti minulle vain nimityksen vaihtumista. Pitkiä marsseja pitkin paraatikenttää satojen ihmisten seuratessa. Emme me olleet "jääkäreinä" yhtään sen kummempia kuin alokkaina. Tämän jälkeen muistikuvat vaihtuvat aliupseerikurssille. Sen kova kuri ja vähintäänkin omalaatuiset apukouluttajat. Reserviupseerikurssi pyöri mielessä. Ajatukset vaihtuivat kuitenkin muuhun hyvin pikaisesti.
Puolikurssijuhla; viimeisiä hetkiä samassa yksikössä monen henkilön kanssa. Meille annetaan koulutushaaramerkit; muistettava päivä jolloin minustakin tuli kiväärimies. Seuraavana päivänä ylennys korpraaliksi. Ensimmäinen ylennys tuntuu hyvältä ja kädet automaattisesti käyvät hivelemässä kauluslaattoja. Palkintoja ja lisää sykkimistä.
Edellisen erän kotiuttaminen. Viimeinen päivä. Olo samalla haikea mutta helpottunut. Alikersanttina elämä jatkuu kasarmien porttien sisällä. Uusi saapumiserä ja (vihdoinkin) mahdollisuus nähdä tuo legendaarinen palvelukseenastumispäivä kokeneen silmin uudelta kantilta. Alokkaat ovat peloissaan ja hiljaisia. Kukaan ei tervehdi niin kuin minä. Kukaan ei ilmoittaudu palvelukseen niin kuin minä. Turha odottaa ketään samanlaista.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
