Yhteiskuvaa

On the road again

Tänään taas lähtö kohti Hoikankangasta. Viikonloppuloma kului tosiaankin aivan liian nopeasti tällä kertaa, vaan uskoisin syynä siihen olevan yksinkertaisestikin se että nukuin melkein kokonaan lauantaipäivän, mitä nyt kaupassa nopeasti käväisin. Tuli katsottua telkkaristakin James Cameronin leffa Abyss lauantaina.

Seuraavat kaksi viikkoa ollaan siis taas kiinni. Ensimmäinen viikko menee JV-harjoituksessa, ja toinen viikko varmaankin taas enemmän tai vähemmän kasarmilla pyöriessä. Rankkaa tulee siis olemaan, vaan miten muutenkaan asiat voitaisiin jalkaväen puolella - ja erityisesti minun elämässäni tehdä? "Vaikeimman kautta" pitäisi varmaankin olla jalkaväen aliupseerikurssi I/08:n mottona tälle keväälle.

Helvetistä itään (älä vanno mitään)

Lomilla taas vaihteeksi. Aukissa ollaan nyt oltu melkein tasan neljä viikkoa. Kuukausi takana, josta täytyy sanoa sen verran että aika nopeaa aikaa tämäkin on ollut. Onneksi meillä ei kuitenkaan koskaan ole ollut tylsää - aina aktiviteetteja päästä päähän riittää.

Tulevalla viikolla alkaa AUK1:n ensimmäinen ja viimeinen JV-leiri totutusti Vuosangan harjoitusalueella. Koko Kainuun Jääkäripataljoona siihen osallistuu, joten näenpä taas vanhoja kavereitani 2JK:stakin. 3JK siirtyy taktisella marssilla Vuosankaan Tekojen ja muutaman linja-auton välityksellä. Itse kuulun onneksi siihen ryhmään joka pääsee linja-autoilla Vuosankaan, sillä täpötäydet Tekat eivät minua kovinkaan paljoa kiinnosta. Toivon hyvää säätä leirille, sillä P-kauden ampumaleirillä Vuosangassa ei todellakaan ollut kivaa helvetinmoisen tuulen ja lumimyrskyjen takia. Eipä silti, meille luvattiin jopa suojasäätä täksi viikoksi. Saapa nähdä kuinka sään jumalat tulevat kohtelemaan taistelukentän vihreitä viikatemiehiään.

Viime viikkona päässä on soinut jostain kumman syystä Kotiteollisuuden "Helvetistä Itään"-kappale. Vaikka en ole kyseisen bändin kappaleisiin niinkään tutustunut, niin kieltämättä tämä biisi jotenkin omituisesti kuvastaa hyvin nimellään niin Hoikankangasta kuin mielentilaanikin tällä hetkellä. Mitään ei tosiaankaan pidä pitää tosiasiana armeijassa, vaan mitä vaan voi matkalla käydä. Helvetistä itään kuljetaan - yhä ja edelleen.

Saimme muuten P-kauden lopulla otetut valokuvatkin takaisin. Julkaisen niistä muutaman jossain vaiheessa, niin näettepä sitten minutkin vähän toisessa valossa.

"Itseänihän ei juuri kiinnosta" - "ja tehän voitte pitää päänne kiinni"

Pääsiäislomat JL:n muodossa iskeytyivät neonvalojen lailla kohti aliupseerioppilaidenkin kasvoja. Todella rentouttavaa saada melkein viikko maata kotona ja ryyp.. Eikun käydä virpomassa!

Eilen ennen lomille lähtöä meillä oli kuitenkin jonkin verran hommia. Lähdimme nimittäin aamulla Hoikanportin ampumaradalle kahden Masin välityksellä vetäisemään konekiväärien kohdistusammunnat, joissa kohdistettiin sekä PKM että KvKK62 - konekiväärit. Tunnelma oli kieltämättä katossa, sillä monet todellakin odottivat sitä vähän isomman pyssyn näppituntumaa melkoisesti. Päällisvaatetuksena oli muuten M95 pakkastakki ja housut, ja suhteellisen lämpimästä ilmasta huolimatta ne eivät olleet ollenkaan pahitteeksi. Ysivitosen housuissa taskut ovat tosin vain hiukan paskassa paikassa - nimittäin aivan housujen etupuolella. Kenties kyseiset pöksyt sopisivat paremmin esim. panssarivaunujen miehistöille, sillä voisin kuvitella että taskujen paikat sopivat paremmin "istumatyötä" tekeville joukoille.

Olemme kuitenkin törmänneet aliupseerikurssin tässäkin vaiheessa edelleen samaa "hälläväliä"-asennetta meitä ja koulutustamme kohtaan. Suorastaan kyseenalaistan tämän asenteen, enkä voi kuin ihmetellä että mitenhän tähänkin tilanteeseen on jouduttu. Tästä kuitenkin myöhemmin lisää.

Praise the lord and pass the ammunition

Olen ollut nyt puolustusvoimiemme palveluksessa n. 3 kuukautta. Tämän ajan olen saanut aina tasaisin väliajoin kuulla nk. "herran sanaa" erilaisten sotilaspapistoa edustavien henkilöiden kautta. Kutsun heitä sotilaspapistoksi siksi, että he ovat sotilasarvoa ja paikkaa kyseisessä organisaatiossa kantavia henkilöitä. Tällä tarkoitan siis sitä, että heidät on integroitu puolustusvoimiemme palvelukseen - joka taas hieman sotii minun käsitystäni vastaan siitä minkälaisia tehtäviä tällaisten pastorien oikeastaan pitäisi ottaa vastaan tai miten heidän tulisi toimia. He kuitenkin kantavat univormua ja omaavat sotilasarvon - parhaimmillaan melkeinpä prikaatikenraaliin rinnastettavaksi asti. Eräs teologiaa opiskeleva palvelustoverini on tehnyt asiasta minua terävämpiä huomioita, sillä hänen mielestään hengellisen työn tekijän ei oikeastaan pitäisi kantaa kyseisessä organisaatiossa minkäänlaisia tunnuksia (vrt. maastopuku, arvomerkit, toiseen sotilashenkilöön rinnastettava arvo). Olen itsekin huomannut että sotilaspapiston mielipiteet niin sodasta kuin tappamisestakin eroavat aika pitkälti siviilimaailman vastaavista. Heidän mielipiteensä ovat näemmä muokkautuneet hieman toisiksi juuri tämän maanpuolustuksellisen organisaatiomme palveluksessa.

Nämä havainnot ovat valitettavasti muokanneet minunkin mielipidettäni puolustusvoimiamme kohtaan yhä ja entisestään. Vaikka oikeastaan tiesinkin jo tulevan tilanteen, niin sen itse toteaminenhan on aina pahinta mahdollista kokemusta. Nykyään pyrin sivuuttamaan oikeastaan kaiken sen mitä sotilaspapisto haluaa meille syöttää palveluksen aikana, sillä en vain voi ottaa heidän sanomaansa mitenkään todesta. Eipä silti, en ole mikään kristinuskon kannattaja siviilissäkään, mutta totuushan on tietenkin se, että kun kyseisen organisaation (kirkon) muutenkin minulle ristiriitaiset opit käännetään armeijan suodattimen lävitse vielä entisestään päälaelleen, niin mielestäni sekasotku on valmis. Mielestäni tällainen tilanne, missä aika paljoltikin kirkon virallisen mielipiteen tilalle tulee armeijan muokkaama mielipide esim. tappamisesta maanpuolustuksen hyväksi tai ylipäätään jumalan suhtautuminen kaikenmaailman sotimiseen on aika ristiriitaista. Näin kuitenkin asiat kääntyvät uusille urille puolustusvoimissamme.

I'll let you marinade on that.

Elämää juoksuhaudoissa

Vihdoinkin lomilla kahden viikon kiinniolovuoron jälkeen. Kieltämättä nämä kaksi viikkoa olivat aikamoinen koetus monella eri tavalla. Onneksi kuitenkin pääsin yhdessä koossa takaisin.

Viime viikolla hiihdimme 25km pituisen "hiihtomarssin" TST-varustuksessa ja sen päälle muutamaa päivää myöhemmin oli vielä hiihtokilpailut. Huonosta lumitilanteesta on siis otettu kaikki mahdollinen irti, vaikkakin olisin oikein mielelläni kävellytkin tuon marssin.

Harjoittelimme myös ryhmän ryhmittämistä puolustukseen ja sitten tietenkin sulkeisia oli muutamina päivinä. Tetsattuakin tuli. Myös kirjalliset kokeet YlPalVO:sta ja ryhmänjohtajan käsikirjoista tuli suoritettua, ja ihan mukavastihan ne menivät lävitse. Muutamilla tosin ei. Itse voisin sanoa koemenestyksestä sen verran, että juuri ryhmänjohtajan käsikirjan koe oli kyllä varsin helpohko ottaen huomioon että luin siihen n. 20 minuuttia. Ja kokeessa kysytyt asiat olivat sentään melkoisen perustasoa, joten sitä ongelmaa ei ainakaan pitänyt olla ettäkö koe olisi sisältänyt täysin tuntematonta asiaa. Ja tottahan se osittain myös oli, että maalaisjärjellä siitä selvisi.

Saimme hypistelläksemme myös uusia aseita; PKM-konekiväärin, KVKK-konekiväärin ja APILAS-singon. Kieltämättä PKM on ainakin minusta suhteellisen ikävä koota ja kasata - eli siis se ei ole ihan niin yksinkertainen vehje kuin KVKK. Jossain vaiheessa näistä aseista on kaiketi joku käsittelykoekin.

Mitä taas tulee yksikköni apukouluttajiin ja kouluttajiin, niin sanoisin että 2.JK:n puolelta tässä on tärkeä ero. Nimittäin minusta tuntuu että nämä kaikki alikersantit ja kokelaat ovat vähintäänkin epämotivoituneita ja harvinaisen vittuuntuneita syystä josta en tiedä. Alikersanttien käytöstä kaiketi kuulemma saattaa selittää se, että ainakin osa on pakotettu jäämään sinne tehtäviinsä. Koen heidät kuitenkin kaikki varsin huonoiksi kouluttajiksi verrattuna P-kauden yksikkööni, eli 2.JK:een. Ei siis ole oman yksikön voittanutta. Valitettavasti.

Näin yleisesti elämä jatkaa samoilla uomilla kuin ennenkin. Kaikenlaista tapahtuu, ja siitäkin huolimatta armeija jatkaa täysin omaa ja muusta yhteiskunnasta piittaamatonta tietään. Minä olen osa sitä tietä - halusin tai en.

Nyt kävi näin:

"Teidät on määrätty jalkaväen aliupseerikursin kiväärilinjalle".

Kieltämättä ei niinkään yllättävä päätös P-kaudelle. Arvasin asioiden vierivän tähän suuntaan, vaikka suoraan sanoen en halukas AUK:n puolelle ollutkaan. Kättä väännettiin asiasta, ja minä myönnän odotetusti armeijan byrokratiaa vastaan hävinneeni.

Perjantaina oli kuitenkin P-kauden viimeinen päivä, ja jo tätä ennen AUK-kurssille siirtyville oli ilmoitettu toimenpiteistä. Me siis muutimme toiseen yksikköön, ja onnekseni se sijaitsi vain nk. "seinän takana", eli tavaroiden siirtomatka ei ollut pitkä. Hieman haikeaahan tuo vanha 2.JK oli jättää, sillä monia todella hyviä tyyppejä jäi nyt sinne suorittamaan palvelustaan loppuun. Omasta tuvastani lähti yksi toinen myös samalle AUK-linjalle, ja hän on nyt minun kanssani jälleen samassa tuvassa aliupseerikoulun puolella. Sen lisäksi vielä eräs tuntemani tyyppi tuli samaan tupaan, sillä käytäntönä näytti olevan että saman yksikön miehet menivät samoihin tupiin AUK:ssakin.

Saimme heti esimakua tulevasta perjantaina, kun tupamme uusi alikersantti näytti kyntensä varsin epämiellyttävästi. TKS-tarkastus vedettiin kolmeen kertaan lävitse, ja aseenikin lukko oli kahden tarkastuksen jälkeen kuulemma liian öljyinen. Kuulemani mukaan juuri tämä alikeisari on yleisesti vihattujen henkilöiden listalla uudessa yksikössäni. Sen voin aivan avoimin mielin uskoakin, sillä tyyppi vaikutti suoraan sanoen todella vittumaiselta tapaukselta näin kansainvälisestikin mitattuna.

Tarkemmin miettien P-kausi meni nopeasti - ehkäpä vähän liiankin nopeasti. P-kauden alikersanttimme/koksumme olivat oikeastaan ihan leppoisia tapauksia jok'ikinen, sillä nyt vertailupintaa todellakin tuli enemmän. On vaikeaa kuvitella miten P-kaudella tuossa yksikössä olleet selvisivät kyseisestä tyypistä. Olen kuitenkin tottunut siihen että saan itse aina olla tekemisissä juuri niiden vaikeimpien tapauksien kanssa - ja tämä tilanne nyt jatkaa totutusti tuota linjaa.

Hiukan vielä puhun P-kauden lopun tunnelmista. Muutamaa tyyppiä en jää kaipaamaan vanhasta tuvastamme, sillä he olivat melkoisen paskaa seuraa. Onneksi sentään heistä päästiin eroon, vaan ongelmana taitaa edelleen olla se, että yhdestäkin tehtiin lääkintämies. Tämä merkitsee sitä, että kolme kuukautta häntä pitäisi sitten johtajakaudellakin kestää.

Tuvastamme myös yksi rikosrekisterillä varustettu henkilö halusi aukkiin, vaan hän ei tietenkään päässyt. Panssarintorjuntalinjallehan tuo yritti, mutta melkoisen hajamielinen tapaushan hän oli. Vaikeaa oli uskoa ettäkö hän olisi päässyt. Hänestäkin tulee lääkintämies, vaan ammattitaito kyllä suoraan sanoen tulee varmasti ontumaan. Melkein lopusta tuvastamme näitä kolmea lääkintämiestä, yhtä 6kk moottoriasentajaa ja kolmea aliupseerioppilasta lukuunottamatta tuleekin sitten PST-jääkäreitä, jotka on jo omiin raskassinkojoukkoeihinsa sijoitettu.

P-kausi oli ainakin minun osaltani aikamoinen 50/50 - sarjan kokemus. Joskus kieltämättä vitutti, ja paljon, vaan useimmiten siitä selvittiin juuri palvelustoverien tuella ja heidän huumorillaan. Toivotan onnea ja jaksamista - myös huumori kera- jokaiselle P-kauttaan joskus tulevaisuudessa aloittelevalle.

Tänään taas lähtö lomilta takaisin varuskuntaan. Seuraavat kaksi viikkoa olemmekin (taas) kiinni, jonka jälkeen sitten pitäisi olla jopa yksi HL-loma.

Asema vaikenee.. Toistaiseksi.

Loppu!