Muutaman tunnin päästä se sitten alkaa. Viimeinen menomatka Kajaaniin. Viimeistä kertaa kierretään Kaustiset, Ullavat, Sievit ja Nivalat. Lomakassi ammottaa melkolailla tyhjyyttään tällä hetkellä - iskin vain siviilivaatteet sen sisuksiin. Otan myös oman kassin mukaan, jotta voin sitten kantaa vieläkin kasarmilla lojuvia siviilikamppeitani pois viimeisenä päivänä.
Tosiaan armeijaa on jäljellä enää 5 päivää. Tällä hetkellä takana on yhdeksän päivän joululomat. Täytyy myöntää että olen aikalailla etääntynyt vallitsevasta todellisuudesta, eli siitä että Kajaaniin pitää vielä(kin) lähteä takaisin muodollisuuksia suorittamaan. Ei varmaan ole väärin sanoa että tästä tulee elämäni pisin viikko myös siinä mielessä että se odotuksen kohde (eli kotiutuminen) tuskin tulee nopeasti eteen. Muistelisin että tämän viikon ohjelma on tosiaankin täynnä vain "täyteohjelmaa", eli lenkkeilyä ja saatetaanpa katsoa ihan virallisestikin joku leffa komppanian luokassa. Toivottavasti aika kuluisi nopeasti.
Kurssiverkkareita en kyllä mukaani enää pakkaa vaikka lenkilläkin pitäisi käydä. Taidanpa vetää viimeisellä viikolla myös legendaarisissa Smurffeissa iltalenkit - Ah! tuota nostalgiaa. Enpä ole muuten Smurfeja käyttänytkään kohta kuuteen kuukauteen. Hah hah hah, kylläpä tämä miesten urheilumuoti armeijassa onkin ollut viime aikoina muodikasta. Yksi syy Smurffipuvun käyttöön on varmasti myös se että Kurssiverkkarit alkavat pikkuhiljaa haisemaan melko pahalle.. Auts. Ne täytynee pestä.. Jos niitä nyt tullaan enää koskaan käyttämäänkään. tämän jälkeen.
Muttahhh! Alle viikon päästä kuulette minusta jälleen (ja viimeisen kerran armeijan merkeissä). Tämän jälkeen tämä blogi siirtyy historiaan, eli vähintäänkin eläväksi monumentiksi armeija-ajastani. Pistän tänne vielä muutamia kuvia kunhan ehdin/jaksan tuossa loppuviikosta, eli kannattaa jäädä odottamaan..
sunnuntai 28. joulukuuta 2008
perjantai 26. joulukuuta 2008
Painajaismaista!?
Tuli herättyä äsken todella helvetilliseen uneen. Ajatella että lomillakin tällaista näkee.
Unessa olin takaisin kasarmilla ja meneillään oli selvästi kotiutumispäivä. Osa porukasta oli jo pukenut siviilit päälle mutta itse juoksin ympäriinsä lomapuvussa edelleen. Juoksentelin pitkin kassun käytäviä yrittäen muistaa että mitkä olivat ne viimeiseksi palautettavat vaatetusartikkelit - vaan kun en millään muistanut. Hortoilin ympäriinsä kysellen porukoilta siellä että olisiko heillä vaatetuspakkauslistoja, sillä siitä selviäisi mitä piti vielä palauttaa.
Saatuani edes jonkinlaisen listan käsiini aloin lappaamaan tavaraa kaapistani lomakassiin, jolla olin määrä viedä loput palautettavat tavarat varusvarastolle. Huomasin kuitenkin eräässä vaiheessa että kaapissa oli jäljellä mm. sirpaleliivi, joka tarkoitti että se ei voinut olla minun kaappini sillä Sirpan olin jo aikoja sitten palauttanut varastolle. Turhautuneena heittelin toisten tavaroita pitkin lattioita. Lopuksi muistan vielä että muutamat sukat, bokserit ja T-paidat olivat jääneet jonkun lukitun oven taakse, ja yritin saada siivoojia avaamaan sitä, vaan heillä ei ollut avaimia.
Tällaiset unet tuovat minulle mieleeni erään toisen uneni, joka koski sitä että viimeisiltä lomiltani palatessa olin unohtanut ottaa siviilivaatteet mukaan. Siitäkin unesta heräsin helvetinmoisen helpotuksen vallassa huomatessani sen olleenkin tosiaankin vain unta. Ja sydän hakkasi kuin mikäkin vasara..
TJ5
Unessa olin takaisin kasarmilla ja meneillään oli selvästi kotiutumispäivä. Osa porukasta oli jo pukenut siviilit päälle mutta itse juoksin ympäriinsä lomapuvussa edelleen. Juoksentelin pitkin kassun käytäviä yrittäen muistaa että mitkä olivat ne viimeiseksi palautettavat vaatetusartikkelit - vaan kun en millään muistanut. Hortoilin ympäriinsä kysellen porukoilta siellä että olisiko heillä vaatetuspakkauslistoja, sillä siitä selviäisi mitä piti vielä palauttaa.
Saatuani edes jonkinlaisen listan käsiini aloin lappaamaan tavaraa kaapistani lomakassiin, jolla olin määrä viedä loput palautettavat tavarat varusvarastolle. Huomasin kuitenkin eräässä vaiheessa että kaapissa oli jäljellä mm. sirpaleliivi, joka tarkoitti että se ei voinut olla minun kaappini sillä Sirpan olin jo aikoja sitten palauttanut varastolle. Turhautuneena heittelin toisten tavaroita pitkin lattioita. Lopuksi muistan vielä että muutamat sukat, bokserit ja T-paidat olivat jääneet jonkun lukitun oven taakse, ja yritin saada siivoojia avaamaan sitä, vaan heillä ei ollut avaimia.
Tällaiset unet tuovat minulle mieleeni erään toisen uneni, joka koski sitä että viimeisiltä lomiltani palatessa olin unohtanut ottaa siviilivaatteet mukaan. Siitäkin unesta heräsin helvetinmoisen helpotuksen vallassa huomatessani sen olleenkin tosiaankin vain unta. Ja sydän hakkasi kuin mikäkin vasara..
TJ5
keskiviikko 24. joulukuuta 2008
Inttiä pian 362pv takana
No juu, lomillahan tässä edelleen ollaan. Tämän viikon sunnuntaina vasta takaisin viimeisiksi jääville viiden päivän palveluksille Kajaanin Hoikankankaan varuskuntaan.
Mielialat tällä hetkellä ovat aikalailla kahdenlaiset: tavallaan on haikeaa jättää taakseen lopulta ihan kokemuksellinen palveluspaikka ja ympäristö, kun sitten taas toisaalta ei millään malttaisi odottaa perjantaita 2.1.2009 kun pääsee lopullisesti eroon koko paskasta ja pääsee huutamaan mm. "TJ0!! OHI ON!! MÄ LÄHREN HIMAAN!!" - kaltaisia lausahduksia.
Kyllähän tämä vuosi on ollut täynnä vaikka minkälaista settiä. Kylmä, märkä ja muutenkin seesteän apea Kainuun (ja sen lähialueiden) luonto on tullut enemmän kuin tarpeeksi tutuksi lähietäisyydeltäänkin niin kesällä kuin talvellakin, ja tämän lisäksi vitutusta on ilmentynyt enemmän kuin tarpeeksi. Kipinävuorot, apupässin vuorot, päivystykset, telttojenkasaamiset ja purkamiset, loputtomat tetsaukset, Torstain hernekeitot, Tekat yms. armeijan ihanat asiat alkavat piakkoin olemaan vähintäänkin taakse jäänyttä elämää.
Kyllähän sitten taas toisaalta armeijassa on tullut tavattua paljon uusia ihmisiäkin. Tuntuu edelleen siltä että yksi syy miksi tätä paskaa on jaksanut pidemmälle ovat olleet juuri palvelustoverit, joiden kanssa se Aukkikin meni raastavudestaan huolimatta ihan hyvin. Huumorillahan siitäkin selvittiin, kieltämättä.
Tietenkin tämä on ollut kokemuksena sellainen ettei negatiivisistakaan asioista ole voinut välttyä. Pahinta ovat ehkä olleet nimenomaan ne "aamut" joista on jaksettu lähes aina ja joka paikassa muistuttaa. Nyt kuitenkin asiat ovat toisin, sillä minäkin tulen kotiutumaan ajallani. Ja voinpahan minäkin sanoa suorittaneeni armeijan "pitemmän kaavan kautta" ja raskaassa aselajissa. Ei pitäisi enää kenelläkään olla mitään sanottavaa "miehisyyskelpoisuudestani" tämän jälkeen.
Jatketaan kuitenkin joulua ja lomaa. Ensi vuonna sitten tämän Blogin pitäjä siirtyy takaisin pääbloginsa yhteyteen, ja aloitellaan uudelleen pelkoa ja inhoa armeijanjälkeisen elämän merkeissä.
Mielialat tällä hetkellä ovat aikalailla kahdenlaiset: tavallaan on haikeaa jättää taakseen lopulta ihan kokemuksellinen palveluspaikka ja ympäristö, kun sitten taas toisaalta ei millään malttaisi odottaa perjantaita 2.1.2009 kun pääsee lopullisesti eroon koko paskasta ja pääsee huutamaan mm. "TJ0!! OHI ON!! MÄ LÄHREN HIMAAN!!" - kaltaisia lausahduksia.
Kyllähän tämä vuosi on ollut täynnä vaikka minkälaista settiä. Kylmä, märkä ja muutenkin seesteän apea Kainuun (ja sen lähialueiden) luonto on tullut enemmän kuin tarpeeksi tutuksi lähietäisyydeltäänkin niin kesällä kuin talvellakin, ja tämän lisäksi vitutusta on ilmentynyt enemmän kuin tarpeeksi. Kipinävuorot, apupässin vuorot, päivystykset, telttojenkasaamiset ja purkamiset, loputtomat tetsaukset, Torstain hernekeitot, Tekat yms. armeijan ihanat asiat alkavat piakkoin olemaan vähintäänkin taakse jäänyttä elämää.
Kyllähän sitten taas toisaalta armeijassa on tullut tavattua paljon uusia ihmisiäkin. Tuntuu edelleen siltä että yksi syy miksi tätä paskaa on jaksanut pidemmälle ovat olleet juuri palvelustoverit, joiden kanssa se Aukkikin meni raastavudestaan huolimatta ihan hyvin. Huumorillahan siitäkin selvittiin, kieltämättä.
Tietenkin tämä on ollut kokemuksena sellainen ettei negatiivisistakaan asioista ole voinut välttyä. Pahinta ovat ehkä olleet nimenomaan ne "aamut" joista on jaksettu lähes aina ja joka paikassa muistuttaa. Nyt kuitenkin asiat ovat toisin, sillä minäkin tulen kotiutumaan ajallani. Ja voinpahan minäkin sanoa suorittaneeni armeijan "pitemmän kaavan kautta" ja raskaassa aselajissa. Ei pitäisi enää kenelläkään olla mitään sanottavaa "miehisyyskelpoisuudestani" tämän jälkeen.
Jatketaan kuitenkin joulua ja lomaa. Ensi vuonna sitten tämän Blogin pitäjä siirtyy takaisin pääbloginsa yhteyteen, ja aloitellaan uudelleen pelkoa ja inhoa armeijanjälkeisen elämän merkeissä.
perjantai 19. joulukuuta 2008
Kivääri varastoon ja korkki kiinni!
Eilen ne sitten lähtivät takaisin kellareiden komeroihin.
Taisteluvälinemateriaali sekä 85% muusta varustuksesta luovutettiin pois. Varustukset vietiin aamusta yhdeksän aikoihin varastolle takaisin, kun sitten taas iltapäivästä klo. 14.00 aikoihin alkoivat aseluovutukset. Aseeni kuntoluokka oli vuoden armottoman sotimisen jälkeen 1, eli hyvässä kunnossa oli. Kaliiberi oli toisaalta 7,63(!!!). Puunasin asetta luovutuskuntoon kaksi päivää muun TVÄL-materiaalin kera, joten se todellakin kiilsi uutuuttaan sitä palautellessani.
Aika tyhjältähän tuo kaappi nyt näyttää. Heitimme melkein koko kaapin sisällön nk. "morttisäkkeihin" (valtava armeijan pyykkisäkki) , jotka sitten raahasimme aamupakkasessa varusvarastolle jossa taasen luovutimme varusteet pois eri laareihin artikkeli kerrallaan. Kieltämättä tuntui hyvältä heittää se tetsari ja sirpaleliivi vihdoinkin parempia kohtaloita näkemään. Luovutukset menivät myös melko nopeaa tahtia, vaikka olin laskenut että siinä menisi vähintään tunti. Todellisuudessa aikaa meni ehkä n. 5 minuuttia, jonka jälkeen lähdimme reteästi takaisin yksikköön. Puutteita, eli häväreitä - siis häviämisilmoituksia minun ei ole koskaan tarvinnut tehdä, sillä olen asennoitunut siten että pidän kuitilla olevasta varustuksestani huolta. Niin paljon en tätä touhua rakasta ettäkö haluaisin pulittaa ylimääräistä rahaa valtiolle huolimattomuuttani.
Jäljellä on nyt tosiaan vain muutama T-paita, poolo, bokserit, sukat, pipo, Smurffipuku ja tärkeimpänä lomapuku. Näillä mennään vielä muutama päivä kunhan palaamme yhdeksän päivän joululomilta. Tänäänhän sinne lomille tosiaan lähdetään, joten täytyy myöntää että fiilikset ovat aika korkealla. Ainoa mikä vähän varjostaa tätä hyvin alkanutta matkaa on tämä edelleen loppusodasta peräisin oleva helvetillinen väsymys. Taidanpa nukkua kotiin päästyäni pitkälle lauantain iltapäivään kunnes voin sanoa todella levänneeni.
Tänään keräsin myös kaapistani viimeiset siviiliroinat pois. Kaikki vanhat oppaat (Sotilaan Käsikirja, Aukin "Kiväärikäppyrä" ja muutama kartta) lähtevät kyllä kotiin armeijalaatikkooni muistoja verestämään. Tuntuu kieltämättä hyvältä olla tässä vaiheessa asepalvelusta, sillä se ei todellakaan tule enää kestämään kauaa.
Taisteluvälinemateriaali sekä 85% muusta varustuksesta luovutettiin pois. Varustukset vietiin aamusta yhdeksän aikoihin varastolle takaisin, kun sitten taas iltapäivästä klo. 14.00 aikoihin alkoivat aseluovutukset. Aseeni kuntoluokka oli vuoden armottoman sotimisen jälkeen 1, eli hyvässä kunnossa oli. Kaliiberi oli toisaalta 7,63(!!!). Puunasin asetta luovutuskuntoon kaksi päivää muun TVÄL-materiaalin kera, joten se todellakin kiilsi uutuuttaan sitä palautellessani.
Aika tyhjältähän tuo kaappi nyt näyttää. Heitimme melkein koko kaapin sisällön nk. "morttisäkkeihin" (valtava armeijan pyykkisäkki) , jotka sitten raahasimme aamupakkasessa varusvarastolle jossa taasen luovutimme varusteet pois eri laareihin artikkeli kerrallaan. Kieltämättä tuntui hyvältä heittää se tetsari ja sirpaleliivi vihdoinkin parempia kohtaloita näkemään. Luovutukset menivät myös melko nopeaa tahtia, vaikka olin laskenut että siinä menisi vähintään tunti. Todellisuudessa aikaa meni ehkä n. 5 minuuttia, jonka jälkeen lähdimme reteästi takaisin yksikköön. Puutteita, eli häväreitä - siis häviämisilmoituksia minun ei ole koskaan tarvinnut tehdä, sillä olen asennoitunut siten että pidän kuitilla olevasta varustuksestani huolta. Niin paljon en tätä touhua rakasta ettäkö haluaisin pulittaa ylimääräistä rahaa valtiolle huolimattomuuttani.
Jäljellä on nyt tosiaan vain muutama T-paita, poolo, bokserit, sukat, pipo, Smurffipuku ja tärkeimpänä lomapuku. Näillä mennään vielä muutama päivä kunhan palaamme yhdeksän päivän joululomilta. Tänäänhän sinne lomille tosiaan lähdetään, joten täytyy myöntää että fiilikset ovat aika korkealla. Ainoa mikä vähän varjostaa tätä hyvin alkanutta matkaa on tämä edelleen loppusodasta peräisin oleva helvetillinen väsymys. Taidanpa nukkua kotiin päästyäni pitkälle lauantain iltapäivään kunnes voin sanoa todella levänneeni.
Tänään keräsin myös kaapistani viimeiset siviiliroinat pois. Kaikki vanhat oppaat (Sotilaan Käsikirja, Aukin "Kiväärikäppyrä" ja muutama kartta) lähtevät kyllä kotiin armeijalaatikkooni muistoja verestämään. Tuntuu kieltämättä hyvältä olla tässä vaiheessa asepalvelusta, sillä se ei todellakaan tule enää kestämään kauaa.
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
Vähiin käy ennen kuin loppuu?
TJ taitaa olla nyt 16. Eilen meille kerrottiin että koko seuraava viikko, alkaen 19.12.2008, olisi lomaa. Tarkalleen ottaen meille tulee siis 9 päivän joululomat, jonka jälkeen kokonais-TJ alkaa olla hyvin vähän.
Näistä loppuajoista minulla ei ole sen kummempaa kerrottavaa. Loppusodan taistelin pataljoonan esikunnan mukana, eli hommat olivat kieltämättä viime reissuun verrattuna helpommat. Oli siinä kuitenkin vähän sykkimistäkin. Kyseinen harjoitus kesti kahdeksan päivää, joista palasin maanantai-aamuna joskus klo 06.00 aikoihin. Väsyttää kyllä kieltämättä vieläkin, vaan sen nyt kestää tietäen että tämä on pian ohitse kokonaisuudessaankin. Perjantaina lomille.
Eli yhdeksän päivää vielä lomia jäljellä. Tuntuu tällä hetkellä aika helvetinkin hyvältä, täytyy myöntää. Vaikka tiettyä haikeutta onkin ilmassa, niin täytyypä sanoa että hyvältähän tämänkin loppuminen alkaa tuntua. Halu päästä siviilimaailmaan kieltämättä kiehtoo jo nyt. Sillä kuten Happoradionkin biisissä "Pois Kalliosta" todetaan, niin "olen ollut täällä pitkään - aivan liian pitkään".
Päällimmäisenä sitä alkaa kai miettimään miten erilailla asiat olivat vuosi sitten. Pian 362 vuorokautta on kulunut, ja paluu siviilielämään tulee olemaan aivan erilaista kuin ennen. Tuntuu hyvältä, vaikkakin tiedän myös sen että asiat eivät sen puolella ole olleet enää pitkään aikaan sillä tavalla kuin ne vielä ennen armeijaa olivat. Things have to be started again.
Torstaina palautetaan muuten suurin osa varusteista sekä TVÄL-materiaali, eli aseistus sun muu setti. Sekin alkaa tuntumaan kieltämättä hyvältä, sillä nyt alkaa kaapinkin sisusta näyttämään vähintäänkin siltä että "vähän" on enää jäljellä. Raahaan loput siviilikamat pois kaapista nyt viimeistä VLV-viikonloppua edeltävänä perjantaina, eli kaappi jää aika tyhjilleen tämän jälkeen.
Näistä loppuajoista minulla ei ole sen kummempaa kerrottavaa. Loppusodan taistelin pataljoonan esikunnan mukana, eli hommat olivat kieltämättä viime reissuun verrattuna helpommat. Oli siinä kuitenkin vähän sykkimistäkin. Kyseinen harjoitus kesti kahdeksan päivää, joista palasin maanantai-aamuna joskus klo 06.00 aikoihin. Väsyttää kyllä kieltämättä vieläkin, vaan sen nyt kestää tietäen että tämä on pian ohitse kokonaisuudessaankin. Perjantaina lomille.
Eli yhdeksän päivää vielä lomia jäljellä. Tuntuu tällä hetkellä aika helvetinkin hyvältä, täytyy myöntää. Vaikka tiettyä haikeutta onkin ilmassa, niin täytyypä sanoa että hyvältähän tämänkin loppuminen alkaa tuntua. Halu päästä siviilimaailmaan kieltämättä kiehtoo jo nyt. Sillä kuten Happoradionkin biisissä "Pois Kalliosta" todetaan, niin "olen ollut täällä pitkään - aivan liian pitkään".
Päällimmäisenä sitä alkaa kai miettimään miten erilailla asiat olivat vuosi sitten. Pian 362 vuorokautta on kulunut, ja paluu siviilielämään tulee olemaan aivan erilaista kuin ennen. Tuntuu hyvältä, vaikkakin tiedän myös sen että asiat eivät sen puolella ole olleet enää pitkään aikaan sillä tavalla kuin ne vielä ennen armeijaa olivat. Things have to be started again.
Torstaina palautetaan muuten suurin osa varusteista sekä TVÄL-materiaali, eli aseistus sun muu setti. Sekin alkaa tuntumaan kieltämättä hyvältä, sillä nyt alkaa kaapinkin sisusta näyttämään vähintäänkin siltä että "vähän" on enää jäljellä. Raahaan loput siviilikamat pois kaapista nyt viimeistä VLV-viikonloppua edeltävänä perjantaina, eli kaappi jää aika tyhjilleen tämän jälkeen.
perjantai 5. joulukuuta 2008
The war to end all wars - THIS IS IT!!
Eli loppusotaan ollaan lähdössä tulevan viikon tiistaina. Hohhoijaa, this is it siis.
Loppusota tullaan käymään tällä kertaa Koillismaalla Taivalkosken alueella. Siirrymme sinne ilmeisesti linja-autoilla, ja siitä sitten tullaan tekemään.. Jotain?! Pääasiallisestihan me tulemme tämän viimeisen legendaarisen leirin puolustamaan, toisin kuin viimeksi "välisodassa" Pohjois-Karjalassa.
Loppusota tullaan käymään tällä kertaa Koillismaalla Taivalkosken alueella. Siirrymme sinne ilmeisesti linja-autoilla, ja siitä sitten tullaan tekemään.. Jotain?! Pääasiallisestihan me tulemme tämän viimeisen legendaarisen leirin puolustamaan, toisin kuin viimeksi "välisodassa" Pohjois-Karjalassa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
