Eilen aamulla herättyämme eräs alikersanttitoverimme informoi meitä varsin ansiokkaasta saavutuksesta; olimme tuolla hetkellä palvelleet suomen puolustusvoimia 200 päivää. Kieltämättä paljon on mahtunut noihin 200 päivään, ja voin sanoa myös että oma elämäntilanteeni on muuttunut melkoisesti näiden päivien aikana.
Olen seuraillut P-kauden alun ajan uusien alokkaiden koulutusta jo jonkin verran, ja olen löytynyt kieltämättä aika erilaisiakin piirteitä siitä verrattuna omaan P-kauteeni, joka kuitenkin tapahtui vasta puoli vuotta sitten. Pääpiirteiltään olen huomannut hieman löyhemmän sisäkurin, kantahenkilökunnan löyhemmän asenteen ja kevennetymmän palvelusilmapiirin leimaavan tämän palvelukseenastumiserän aloitusta. Ensimmäisiä muutoksia tähän oli mm. alokkaiden ensimmäinen ampumaratapäivä, jolle pataljoonan esikunta oli määrännyt linja-auton käytettäväksi. Eli toisin sanoen 5 kilometrin lenkkiä ei tehtykään jalkaisin tai sukset jalassa (niin kuin meillä), vaan alokkaat lähtivät yksiköittäin ampumaradalle linja-autoilla. Omalla P-kaudellani näin ei suinkaan ollut, vaan ensimmäisenä ampumaratapäivänä me muistaakseni kävelimme loskaisessa ilmassa ampumaradalle ja takaisin taisteluvarustus päällä. Seuraavilla kerroilla muutaman viikon sisässä me jo valitettavasti hiihdimme. Sweet memories.
Sisäkurikin on jotenkin höllentynyt - vaikka voisin sanoa että ehkä enemmänkin se johtuu alikersanttiemme asenteista sen ylläpitoa kohtaan. Moniakaan ei jaksa enää kiinnostaa - vaikkakin meidän P-kaudellamme sisäkurin merkitystä täsmennettiin jatkuvasti. Sitten taas vastapainona tälle olen huomioinut hieman negatiivisempiakin seurauksia - nimittäin nk. "avautuminen" on lisääntynyt alokkaiden keskuudessa jonkin verran enemmän kuin meidän erässämme. Eräänäkin päivänä joku todella valopäinen alokas oli kuulemma kysäissyt yksikön tupakkapaikalla alikersantilta että "miks meidän pitää tervehtiä kun ihmiset on kuitenki keskenään kaikki samanarvosia?" Kyseisestä neronleimauksesta oli sitten luvassa pienimuotoinen puhuttelusessio.
Oma johtamiseni taas on ainakin näennäisesti onnistunut siinä mielessä, että muutamissa johtamissuorituksissani ei ole ollut mitään kummempaa valittamisen aihetta ja epäviralliseen nk. "paskavihkoonkaan" ei ole tullut alokkailta sen kummempia palautteita. Things are looking up.
En suinkaan halua sanoa ettäkö näistä "uudistuksista" kaikki olisivat mitenkään negatiivisia kehityssuuntia, vaan pikemminkin ihmettelen että miten tällaiset varsin radikaalit erot palvelukseen ovat juurtuneet koulutukseen näinkin pian. Yleensähän PV:n ajotahdilla siihen menee useitakin vuosia kunnes jonkinlaista eroa missään konkreettisessa näkyy.
Mitä taas tulee minun megalomaaniseen kinkkuuni, eli kiinnioloon, niin voin sanoa sen olevan onnellisesti ohitse! Lomia on vietelty todella upeassa säässä perjantaista asti. Kävin Seinäjoellakin Vartti-baarissa erään alikersanttitoverini kanssa hieman "relaksoitumassa".. Ja kivaahan sielläkin oli.
Pitemmittä puheitta kuitenkin haluan todeta kaikille lomieni tiimoilta seuraavaa: JATKAKAA!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti