KIITOS 2008-2009! OHI ON 2.1.2009! KAIPR VETERAANI KIITTÄÄ JA KUITTAA!!

Päivitykset siirtyvät pääblogin puolelle.

Kuvia matkan varrelta

Sirpaleliivi M/91. Tämä tuli tutuksi koko vuoden ajalta, sillä se oli most often than not päällämme. Sen taskuihin mahtui kaikkea kivaa sen pakollisenkin lisäksi ja antoi kivan lämpökerroksen kaiken muun vaatetuksen päälle talvisin.



















Oman liivini sisuksissa luki reteästi "SEINÄJOKI WARRIOR I/08".




















Tässäpä kuva Seinäjoen matkakeskukselta joskus loppukesästä kun pääsin muutaman päivän lomia pitämään. Muistaakseni tuo juna taisi olla juurikin se mikä toi minut Oulusta Seinäjoelle. Kyseessä oli valitettavasti edelleen nk. "aamujuna".
















Tässä kuvaa joskus loppusotaa edeltäviltä ajoilta Tykistökasarmin edestä. Sirra parkkeerattuna vasemmalla.














Tässäpä sitä jotakin: selvästi reservin aurinko paistoi meille jossakin vaiheessa. Eri juttu tietenkin oli että kuinka kauan..





















Tämä kuva otettiin muistaakseni pari viikkoa sitten. Kuten näkyy niin vauhtisäkissä on 85% varustuksestani ja osoitteena on onneksi varusvarasto.. Loppuajoilta kuvaa, siis.




















Kvkk:n etujalat varustettuna suksista pöllityillä sommilla. Kuva otettiin päivää ennen loppusotaan lähtöä.




















Ryhmänjohtajien "särmä" tupa. Itse olen jostain kumman syystä tehnyt pinkan.. Hmm..




















Äijän lomalaukku ja yksi T-paitakin. Otettu vähän ennen lomilta lähtöä joskus kesällä.




















Huvittavaa kenttäpostia lähdössä käsistäni kasarmin porttien ulkopuolelle..

362 päivää takana - KIITOS 2008-2009!

Armeija on nyt sitten virallisesti ohitse. Ajattelin kirjoittaa tässä vielä yhden postauksen näin lopuksi summaten kaiken kokemani koko vuoden ajalta.

Ensinnäkin tuntemukseni tällä hetkellä ovat aikamoisen ristiriitaisia. Kieltämättä Hoikankankaalta poistuttaessa muutama päivä sitten tunnelma oli katossa, vaikkakin samaan aikaan oli hiukan haikeaa jättää useampi "hyvä tyyppi" jälkeen. Aikoinaan vuosi tuntui pitkältä ajalta siinä pakkasessa ja paskassa jossa me kuljimme päivä päivältä. Sanoisin näin jälkeenpäin että se ensimmäinen puoli vuotta oli myös se vaikein ja vittumaisin kokemus, sillä AUK imi aika onnistuneesti mehut ulos joka päivä. Sieltäkin kyllä jäi monet hyvät tyypit mieleen, toisaalta.

En oikeastaan tiedä että pitäisikö tässä olla ylpeä "vuoden mies" vaiko eikö. Palvelustodistukseni oli kuulemma arvosanoiltaan komppaniani ryhmänjohtajien keskiarvoa ylempi, joten kaikesta vittumaisuudesta huolimatta minun on kai täytynyt tehdä jotain oikeinkin. En kuitenkaan halua kommentoida sitä että oliko kivaa tai mielekästä olla vuotta armeijassa. Sain kuitenkin hyvän palvelustodistuksen, joten jotakin on täytynyt mennä oikein kaikesta muusta huolimatta. Sain myös Kainuun Prikaatin Killan myöntämän puukon "hyvästä palveluksesta" toiseksi viimeisenä päivänä, joka kieltämättä nosti kyllä tunnelmaa. Oli hauskaa tulla palkituksi.

Näin jälkeenpäin aion todeta että tämä vuoden asuminen päätoimisesti Kajaanissa oli elämässäni "sitä sekavaa aikaa". Armeijan aikana nimittäin erosin tyttöystävästäni, löysin pikaisesti uuden ja kaveripiirini täälläpäin laajeni n. 50 %. Ei voi kuitenkaan sanoa etteikö tämä olisi ollut ihan kivaakin, mutta edelleen monet paskatkin kokemukset varjostavat mieltä. Kenties armeijan "tottelemisen kulttuuri" on eniten vituttanut; eli se tapa miten alaisen pitää tehdä juuri niin kuin esimies sanoo huolimatta siitä kuinka väärässä hän on. Myös jotkut todella vittumaiset kouluttajat aiheuttavat vieläkin päänsärkyä ja hammasten kiristystä öisin heidän naurettavan pikkuhitlerimäisiä ratkaisujaan mietittäessä. Good riddance, bitches.

Nyt kuitenkin aion vielä heittää muutamat kuvat tämän blogin puolelle, jonka jälkeen kannattaa jatkaa pääblogin lukemista mikäli elämäni vaiheet kiinnostavat. Tässä vaiheessa siis reserviläinen kiittää ja kumartaa.

Thank you for your service to your country, sir!!

Viimeisestä päivästä

TJ0-päivänä herättiin joskus puolen kuuden aikoihin Suurlähettiläiden biisiin "Kun Tänään Lähden" soidessa keskusradiosta. Kumma kyllä koko yksikkö oli hereillä lähes välittömästi(?), ja puettiin viimeistä kertaa lomapuvut päälle.

Sää oli ollut koko loppuviikon erittäin kylmä. Pakkasta oli paikoitellen kaksikymmentäkin astetta.

Aamupalalla käytiin normaalisti. Tämän jälkeen käväisin itse suihkussa ja vaihdoin neljä päivää käyttämäni T-paidan ja bokserit + sukat siviiliversioihin, sillä meille ei enää vaihdettu puhtaita vaatteita viimeisinä päivinä. Ajoin parran.

Aamupäivästä enimmäkseen siivoiltiin. Ryhmät siivosivat viimeistä kertaa siivousalueitaan. Itse kävin hyvästelemässä 3.JK:n apparit (apukouluttajat) ja tällöin taisi ensimmäistä kertaa iskeä se haikeus päälle. Me todellakin olimme lähdössä täältä.

Upseerikokelaat lähtivät kahdeksan aikoihin aamusta ylentämistilaisuuteensa. Muistan kävelleeni aamuhämärässä sotkun ohitse jossa näin kokelaiden seisovan rivissä. Itse pakkasin viimeisetkin tavarat sillä välin siviilikassiin. Loppu aamupäivä menikin sitten vain paskanjauhamiseen, sillä turhaa aikaa oli paljon. Seurasimme yksikkömme ikkunoista kun muut yksiköt palauttelivat tavaroitaan jo varastolle. Muutenkin vaikutti että tämän luppoajan olisi voinut käyttää paremmin hyväkseen, vaikka tiedostankin vielä viimeisenä päivänä että enimmäkseen odotteluahan tämä paska on ollut.

Kävimme vielä lounaalla lomapuvuissa, kunnes sitten sen jälkeen annettiin lupa vaihtaa siviilit päälle. Kieltämättä monikin äijä näytti aika erilaiselta ne päällä, mutta mikäpä siinä - nyt oltiinkin lähdössä kotiin. Tämän jälkeen siirryttiin sitten palauttamaan loputkin tavarat. Toimitus oli aika helppo, sillä varusvarastolla vallitsi vähintäänkin "kontrolloitu kaaos" eri yksikköjen palauttaessa tavaroita samaan aikaan - itse pyrin toimimaan kaiken sen hälinän keskellä ripeästi ja heitin tavaraa laareihin sitä mukaa kun kerkesin. Pian olin ulkona.

Tämän jälkeen siirryttiin takaisin yksikköön. Jauhoimme paskaa lopun aikaa keskenämme - tämän jälkeen odoteltiin vieläkin vähän enemmän. Suurin osa muista yksiköistä oli jo kotiutettu sillä aikaa kun me vielä kahden aikoihin odottelimme.

Vihdoinkin puolen kolmen aikoihin meidät kerättiin komppanian luokkaan. Yksikköupseeri(mme) toivotteli hyvät jatkot ja kertoi että häväreitä tehtiin muistaakseni ennätyksellisen vähän, eli 115kpl puolen vuoden aikana. Muutenkin hän oli vähintäänkin epätavallisessa asiallisuudessaan riemastuttava viimeisen päivän kokemus. Kun vihdoinkin kapteeni saapui sisään ja valvoja teki hänelle ilmoituksen. "OHI ON, KOMPPANIA!" hän huusi. Me vastasimme vähintäänkin kovalla äänellä takaisin että "OHI ON, HERRA KAPTEENI!". Tämän jälkeen viimeiset kuviot alkoivat pyörimään..

Sain passini ja palvelustodistukseni ensimmäisten joukossa. Kättelin komppaniamme muutaman "avainhenkilön", jonka jälkeen poistuin kylmään ulkoilmaan komppanian takaoven kautta. Se oli ohitse. Vielä viimeisetkin jäähyväiset heitettiin porukoille.. Ja me lähdimme kukin omille suunnillemme. Haikeaahan tuo oli. We had a good run.

Kävin vielä sotkussa sillä odottelin lomakuljetuksien lähtöä n. 30 minuuttia. Puhuin vielä komppaniamme kirjurin ja viimeisen valvojan kanssa. Itse nousin lomakuljetukseen n. klo 15:13 joka poistui sitten Hoikankankaan kasarmialueelta vienossa lumisateessa.

Automme poistui ensimmäisenä portista viimeistä kertaa.

362 päivän palvelus oli ohitse.

It was time to go home.

TJ0!

Tänään se sitten tapahtui. TJ pysähtyi nollaan. Kotiin lähdettiin.

Aamuja nolla. Kazaaaaa!!!

Fiilikset ovat tällä hetkellä aika mahtavat. 362 päivää tuli käytyä Kajaanin kuninkaallisessa Kainuun Prikaatissa. Eräänlaisia veteraaneja tässä siis ollaan, todellakin. Tämä päivä menee koko tätä todellisuutta sulatellessa. Kirjoitan vielä huomenna vielä hiukan lisää..

GONA KOTIUTUI!! HA-HAAH!!

Here I go again on my own..

Muutaman tunnin päästä se sitten alkaa. Viimeinen menomatka Kajaaniin. Viimeistä kertaa kierretään Kaustiset, Ullavat, Sievit ja Nivalat. Lomakassi ammottaa melkolailla tyhjyyttään tällä hetkellä - iskin vain siviilivaatteet sen sisuksiin. Otan myös oman kassin mukaan, jotta voin sitten kantaa vieläkin kasarmilla lojuvia siviilikamppeitani pois viimeisenä päivänä.

Tosiaan armeijaa on jäljellä enää 5 päivää. Tällä hetkellä takana on yhdeksän päivän joululomat. Täytyy myöntää että olen aikalailla etääntynyt vallitsevasta todellisuudesta, eli siitä että Kajaaniin pitää vielä(kin) lähteä takaisin muodollisuuksia suorittamaan. Ei varmaan ole väärin sanoa että tästä tulee elämäni pisin viikko myös siinä mielessä että se odotuksen kohde (eli kotiutuminen) tuskin tulee nopeasti eteen. Muistelisin että tämän viikon ohjelma on tosiaankin täynnä vain "täyteohjelmaa", eli lenkkeilyä ja saatetaanpa katsoa ihan virallisestikin joku leffa komppanian luokassa. Toivottavasti aika kuluisi nopeasti.

Kurssiverkkareita en kyllä mukaani enää pakkaa vaikka lenkilläkin pitäisi käydä. Taidanpa vetää viimeisellä viikolla myös legendaarisissa Smurffeissa iltalenkit - Ah! tuota nostalgiaa. Enpä ole muuten Smurfeja käyttänytkään kohta kuuteen kuukauteen. Hah hah hah, kylläpä tämä miesten urheilumuoti armeijassa onkin ollut viime aikoina muodikasta. Yksi syy Smurffipuvun käyttöön on varmasti myös se että Kurssiverkkarit alkavat pikkuhiljaa haisemaan melko pahalle.. Auts. Ne täytynee pestä.. Jos niitä nyt tullaan enää koskaan käyttämäänkään. tämän jälkeen.

Muttahhh! Alle viikon päästä kuulette minusta jälleen (ja viimeisen kerran armeijan merkeissä). Tämän jälkeen tämä blogi siirtyy historiaan, eli vähintäänkin eläväksi monumentiksi armeija-ajastani. Pistän tänne vielä muutamia kuvia kunhan ehdin/jaksan tuossa loppuviikosta, eli kannattaa jäädä odottamaan..

Painajaismaista!?

Tuli herättyä äsken todella helvetilliseen uneen. Ajatella että lomillakin tällaista näkee.

Unessa olin takaisin kasarmilla ja meneillään oli selvästi kotiutumispäivä. Osa porukasta oli jo pukenut siviilit päälle mutta itse juoksin ympäriinsä lomapuvussa edelleen. Juoksentelin pitkin kassun käytäviä yrittäen muistaa että mitkä olivat ne viimeiseksi palautettavat vaatetusartikkelit - vaan kun en millään muistanut. Hortoilin ympäriinsä kysellen porukoilta siellä että olisiko heillä vaatetuspakkauslistoja, sillä siitä selviäisi mitä piti vielä palauttaa.

Saatuani edes jonkinlaisen listan käsiini aloin lappaamaan tavaraa kaapistani lomakassiin, jolla olin määrä viedä loput palautettavat tavarat varusvarastolle. Huomasin kuitenkin eräässä vaiheessa että kaapissa oli jäljellä mm. sirpaleliivi, joka tarkoitti että se ei voinut olla minun kaappini sillä Sirpan olin jo aikoja sitten palauttanut varastolle. Turhautuneena heittelin toisten tavaroita pitkin lattioita. Lopuksi muistan vielä että muutamat sukat, bokserit ja T-paidat olivat jääneet jonkun lukitun oven taakse, ja yritin saada siivoojia avaamaan sitä, vaan heillä ei ollut avaimia.

Tällaiset unet tuovat minulle mieleeni erään toisen uneni, joka koski sitä että viimeisiltä lomiltani palatessa olin unohtanut ottaa siviilivaatteet mukaan. Siitäkin unesta heräsin helvetinmoisen helpotuksen vallassa huomatessani sen olleenkin tosiaankin vain unta. Ja sydän hakkasi kuin mikäkin vasara..

TJ5