Storytime

Muistoja Aukista.

Minulla oli tapana aina leireille lähdettäessä toimia tähystäjänä telakuorma-autossa. Telakuorma-autossa, tuttavallisemmin Tekassa, tarvittiin aina kaksi tähystäjää. Toinen oli etuvaunussa ja toimi samalla ilmatorjuntakonekiväärin ampujana. Takavaunussa piti sitten olla toinen mies tiirailemassa taakse vaunun luukusta rynnäkkökivääri ojossa. Ryhmäni aliupseerikurssilla ei ollut kovinkaan positiivinen näitä tähystyskeikkoja kohtaan, vaan yleensä aina kinattiin että kuka milloinkin päätyi tähystämään joko etu tai takavaunuun.

Itselläni ei tähystämisen kanssa ollut mitään ongelmaa. Ilmoittauduin aina vapaaehtoiseksi tähystäjäksi koko matkan ajaksi, ja aina siihen pääsinkin. Syy miksi tähystys ei ollut kovinkaan mukavaa monien mielestä oli yksinkertaisesti se että silloin ei päässyt nukkumaan vaunun taka- tai etuosassa sijaitsevan vaunun kyydissä. Tämä etu oli varmasti huomattava erityisesti leireiltä palattaessa, vaan itse koin erityisesti takavaunussa nukkumiseen todella epämukavaksi. Yleensä miehistön seassa nimittäin lojui polttopuita, majoitustarvikkeita, reppuja ja aseita. Usein joutui myös nukkumaan todella kyyryssä, jonka seurauksena herättyään löysi niskansa helvetin kipeänä ja arkana osana muutenkin väsynyttä ruumista. Tähystäessä sai raitista ilmaa, ja täten ei tietenkään väsyttänyt. Sai myös katsella samalla nähtävyyksiä - esimerkiksi Vuosangassa auringonnousu tai muutenkin jykevät vuoristomaisemat olivat erinomainen kevennys matkaamme joko leirialueella tai takaisin kasarmille.

Tietenkin tähystäessä täytyi olla oikeanlainen varustus päällä. Talvisin, tai ylipäätäänkin kylmemmillä ilmoilla maastopuvun takin kaulukset tuli nostaa ylös, mahdollisen lumipuvun huppu nostettiin kypärän päälle ja parhaimmistona kasvoille oli vedetty vihreä "lämpöhuppu M/05" - eli se kommandopipo joka liikanimellä "Tabaluga" myös tunnetaan. Käsissä kannatti olla joko vihreät lapaset taikka sitten normaalit nahkasormikkaat valkoisilla sisähansikkailla. Tästäkin huolimatta pureva talvi yleensä aiheutti vilun.

Ajomatka Vuosangan harjoitusalueelta Kajaaniin kestää Tekalla yleensä n. 3-4 tuntia. Kiertoteitä ja 300 metrin välejä ajoneuvoittain yleensä käytetään. Reissuilla on myös yleensä 1 noin 15 minuuttia kestävä marssitauko jolloin miehet tyhjentävät rakkojaan, polttelevat tupakkaa tai jauhavat muuten vaan paskaa ajoneuvojen seassa. Itse pidin aina etuvaunun tähystyskeikkaa parempana, sillä silloin pääsi käsiksi myös ilmantorjuntakonekivääriin, jonka ohjaimissa siviiliautojen seassa epätavallinen kunnioitus heräsi meitä kohtaan.

Usein aina jossain vaiheessa me tosiaan ajelimme moottoriteillä. Viimeistään kun lähestyimme Kajaania. Tällöin siviiliautoista putkahteli esiin mitä erikoisempia hahmoja tarkkailemaan etenemistämme. Joskus lapset vilkuttivat meille ikkunoista, tai tervehtivät sotilaallisesti. Itse aina tervehdin takaisin tai heilautin kättä kohteliaasti. Niin meidän oli käsketty tehdä. Joskus toisinaan nuoret naiset huutelivat meille autoistaan, ja vastasin heille vähintäänkin "asiaankuuluvalla tavalla". Fun times.

Palattuamme kasarmille, niin kuin nykyäänkin, toimenpiteet lähtivät käyntiin seuraavassa järjestyksessä: 1) varustetarkastus 2) oman ryhmän/joukkueen kalustohuolto 3) henkilökohtainen huolto (suihku, parranajo yms.).

Varustetarkastuksessa kouluttajat käskivät aina tietyn ryhmän kolmiriviin kasarmin takapihalle ja käskivät tyhjentää taisteluliivin, repun, sirpaleliivin yms. varusteet kaikista tavaroista retkipatjalle. Tämän jälkeen kouluttaja tarkasti varusteemme, ja tarkoituksena oli etsiä meiltä mahdollisesti "kiellettyä materiaalia" - eli siis ammuksia yms. meille kuulumatonta settiä. Kertaakaan ei kukaan jäänyt kiinni patruunoiden, valopistoolin ammuksien, savukranaattien yms. hallussapidosta, vaan uskon että varmasti RK:n 7,62mm:n patruunoita päätyi miesten haltuun. Totta kai myönnän niin kuin se tyyppi siinä eräässä Kummelin sketsissä että "ihmisen mieli on niin heikko ilmaisen tavaran edessä" jotta minunkin mielessäni toisinaan kävi muutaman matkamuiston vieminen kotiin. Päätin kuitenkin viisaasti olla viemättä mitään sillä kiinnijääminen moisesta olisi ollut vähintäänkin ikävää. Ja mahdollisesti palvelusuraani ajatellen fataalia.