Kassulla

Tällä kertaa ei sitten tarvinnutkaan lähteä leirille. Tuntuu kieltämättä hiukan oudolta ettei lähtökäskyä tullut, sillä olin kyllä valmistautunutkin jo siihen. Tämä on siitä legendaarinen tapahtuma että se on ensimmäinen kerta kun missaan leirin koskaan. Eipä silti, onhan noita jo takanakin aikalailla ensimmäisen puolen vuoden ajalta (niin kuin toisaalta toisenkin). En tunne tuskaa tästä, siis.

Yksikkömme on melkein tyhjillään. Paikalla ovat vain kirjuri, minä, tuleva BECE-kuljettajamme ja eräs toinen kuljettaja jolla on sotkuauton ajonakki. Viereisestä komppaniasta on paikalla yksi alikersantti joka lähtee torstaina jälki-Rukin puolelle ja hänen ohellaan paikalla olijoita on vain kourallinen. Päivystysvuoroista kinastellaan sillä päivystäjiä ei ole tarpeeksi. Itsekin pelkään joutuvani vähintään ensimmäiseksi tai toiseksi apupässiksi miehistövajeesta johtuen. Kiroan hiljaa mielessäni Wemuleiden (vemppojen = vapautusmiesten) vähyyttä yksikössä. Yleensähän ennen leiriä useita lähtee aamuvastaanotolle valittamaan vaikkapa mitä vaivaa, vaan tällä kertaa kaikki saivat "keppiä" (KP = kelpaa palvelukseen) ja tästä johtuen joutuivat lähtemään leirille.

Ilmat kylmenevät ja illat pimenevät. Sataa. Tuulee. TJ on 80. Vaikka näistä kaikista perin masentavista faktoista tuleekin tavallaan ikuisen ja loppumattoman taistelun fiilis armeijaelämääni, niin tiedän silti että tämä osa palvelustani tulee olemaan muutaman kuukauden päästä ohitse. Itse odotankin oikeastaan eniten tulevia lomiani. Lähden sunnuntaina 19.10. kahdeksan päivän lomille. Kassuelämä kuluttaa loma-TJ:n lukemaa huomattavasti hitaammin kuin leirielämä. Vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun kuin lomista haaveilemiseen.

Eilen illalla tuli käytyä taas juoksulenkillä. Olen ottanut sen tavaksi jo yli kuukausi sitten, ja kieltämättä tuloksia alkaa näkyä. Aloitin viikonlopulla Gustav Hasfordin Full Metal Jacket - nimisen teoksen uudelleenlukemisen kolmatta kertaa. Eilen luin sitä tuvassani, ja täytyy kyllä jälleen kerran myöntää että teos itsessään on sellainen että se vain paranee lukukerralta toiseen. Jotenkin oudolla tavalla samaistun sen päähenkilöön, vaikkakin meno tässä armeijassa muistuttaakin enemmän Vääpeli Körmyn maailmaa kun FMJ:n vastaavaa.