19.6.2008 se sitten tapahtui - nimittäin aliupseerikurssi päättyi. Tätä luonnollisesti seurasi myös ylennykset alikersanteiksi muun vähintäänkin "valtavan" juhlahumun ohessa. Itse olen tällä hetkellä aika tyytyväinen itseeni ja saavutukseeni. Pääasia kuitenkin on epäilemättä se että kurssi on vihdoinkin ohi ja uuden aseman tuomia etuja voi vihdoinkin alkaa hyödyntää.
Heräilimme 19.6.2008 aivan normaalisti 05:30 päivystäjän herättelyhuutoon ja heitimme M/05:n lomapuvut päälle melkoisella kiireellä. Punkat tehtiin, joukot kävivät aamukusella, pesivät hampaitaan tai toimittivat muita aamuisia askareitaan melkoisella tohinalla. Tämän jälkeen lähdimme varmasti viimeisiä kertoja muodossa syömään muonituskeskukseen, jonka jälkeen sitten kaikki palailivat yksitellen takaisin yksikköön aikamääreeseen mennessä. 07:15 alkoi aamunavaus, jonka tarkoituksena oli myös toimia ylennystilaisuutena. Tässä tilaisuudessa pataljoonan kolme komppaniaa jaettiin nk. "opetusavoneliöön" kasarmin laajalle takakentälle jonka keskelle edessä sitten ilmaantui niin sotilaspapistoa kuin normaalejakin upseereita puhumaan. Ensiksi kerrattiin naapurikomppanian kersantinylennyksen saaneiden nimet, jonka jälkeen jo ennestään tuttu lause "tällä päivämäärällä on Kainuun prikaatin komentaja ylentänyt seuraavat henkilöt alikersanteiksi.." kajahti ilmoille. Myönnettävähän se on; tuntui kieltämättä hyvältä kuulla oma nimensä. AUK I/08 nimittäin on ollut aikamoista vuoristorataa minulle niin henkisesti ja fyysisestikin, joten on mukavaa saada tietää kurssin päättyneen ja itsensäkin vielä olevan yhdessä kappaleessa kaiken jälkeen.
Kun tilaisuus oli päättynyt meidät käskytettiin yksikkömme luokkaan, jossa kantahenkilöstö jakoi AU-kurssitodistukset ja hikiristimme. Tämän jälkeen siirryimme sotilaskotiin, jossa oli sitten vielä astetta muodollisempi päätöstilaisuus erilaisten puheiden ja tervehdysten merkeissä. Pullaa ja kahviakin tarjottiin. Tämän jälkeen lähdettiin sitten lomille muutaman tunnin päästä, jotka minun osaltani kestävät vain sunnuntaihin asti. Ja näin "by teh way" - lausuntona voin todeta, että nythän on sunnuntaiaamu kun tätä kirjoittelen.
Lomilla olen juhannuksesta huolimatta vetänyt aika matalaa profiilia. Lomat ovat olleet jälleen rankkaa itsetutkiskelun aikaa, ja kieltämättä on tullut myös hieman juhlittua niin uusien konsolipelien kuin muidenkin "oheistuotteiden" kanssa. Jälleen kerran olen lomilla painottanut enemmän lepäämistä kuin mitään muuta, sillä edelleen pahamaineisen välisodan haamu painaa raskaasti harteita.
Se välisota
Välisota alkoi osaltamme tiistaina 10.6.2008 siirtyessämme Valtimon alueelle kolmella Pasi-miehistönkuljetusvaunulla. Ensimmäisenä päivänä sää oli melkoisen paska, sillä vettä satoi kun eräänkin naisihmisen ahterista ja oli kylmä. Kiväärilinja ja PST-linja oli sekoitettu keskenään tätä harjoitusta varten, ja PST-siat oli alennettu tavallisten kiväärimiesten asemaan. He siis kantoivat ainoastaan rynnäkkökivääreitä, vaikka heidät oli muodollisesti määrätty myös kivääriryhmien kertasinko-miehiksi. Kohokohtia ensimmäiselle joukkueelle kyseisessä operaatiossa oli myös varmaan mukaamme alistettu vaunujoukkue, eli muistaakseni 3kpl T-55 taistelupanssarivaunuja. Juttuakin löytyy heistä täällä. Ja me, eli keltaisten jalkaväkipataljoonan ensimmäisen komppanian ensimmäinen joukkue muodostimme Pasien, eli nk. "Piiskan" kanssa harjoitusvastustajien keihäänkärjen.
Välisodan jokaisena päivänä meillä oli aina yhdestä kolmeen hyökkäystä riippuen harjoituksen kokonaistilanteesta. Me harvemmin puolustimme, sillä kaikki aliupseerikurssien yksiköt oli määrätty muodostamaan legendaarinen A2 keltainen - eli megalomaaninen harjoitusvastustaja. Yleensä me varsinkin kurssien pienien kokojen ansiosta valitettavasti hävisimme, vaan kykenimme muutamaan kertaan jyräämään erilaisia pienryhmiä melkoisen tehokkaastikin.
Kylmää ja märkäähän paikoitellen oli, vaan onneksi kaikki huipentui maanantaina 16.6.2008 käytyyn massiiviseen hyökkäystaisteluun, jossa me jälleen otimme aika tehokkaasti turpiimme mm. tarkka-ampujien muodostamalta ryhmältä. Minut määrättiin hyökkäyksen loppuhetkillä johtamaan nk. "hallittu perääntyminen" erään suon laitaan, vaan siinä vaiheessa monikin asia oli jo myöhäistä - kiitos ovelien sniperreiden.
Välisodasta sitten selvittiin. Kokemuksena se oli kuitenkin aika rankkaa - vähän unta ja paikoitellen vähän ruokaakin päivittäin ei niinkään auttanut fyysistä kestämistä. Myös kahdeksan päivää ilman suihkua oli melkoisen kiva kokemus. Ei enää ikinä tällaista, vannoin tuolloin - vaan todettavahan se on; niin henkiset kuin fyysisetkin rajansa sai varmasti jokainen osallistunut taistelija yksilöllisesti kohdata. Joillekin tämä oli hyvä asia, ja kieltämättä fiilis oli katossa kun palattiin takaisin kasarmille puoleltapäivin tuolloin seuraavan viikon tiistaina. Terveisiä myös mukanamme liikkuneelle 2. TasPtr:n tulenjohtoryhmälle! Olitte rautaa!
sunnuntai 22. kesäkuuta 2008
lauantai 7. kesäkuuta 2008
VÄLISOTA: PORTTI 08
Aliupseerikurssi lähenee loppuaan. Kesä on enemmän tai vähemmän tullut maahamme - Kajaanissa on tosin paikoitellen vielä todella huvittavan pieniä kasoja lunta siellä ja täällä pitkin kasarmialuetta.
Seuraavan viikon tiistaista alkaen pyörähtää käyntiin myös PORTTI 08 - harjoitus, jota johtaa Kainuun Prikaati. Luonnollisesti myös me aliupseerioppilaat tulemme sinne jälleen kerran ilmeisesti maaliosastoksi, eli vastassamme on mitä luultavimminkin suunnaton ylivoima. Hyvää kuolemaa kaikille.
Mitä taas tulee minun tulevaan asemaani, niin voin sanoa että siinä mielessäkin asiat ovat hyvin. Olen nimittäin seuraavat puoli vuotta "siisteissä sisähommissa", ja vieläpä ihan omasta tahdostani. Ensimmäiset puoli vuotta nimittäin sain kokea P-kauden ja jalkaväen aliupseerikurssin, jotka kaikessa ihanuudessaan saivat minut hakeutumaan hieman toisenlaisiin tehtäviin. Hain kyseisiin tehtäviin ja pääsin kuin pääsinkin niihin. Hyvä näin. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää.
Viime viikon keskiviikkona yksikkömme osallistui myös Mikkelissä sijainneeseen puolustusvoimien lippujuhlanpäivän paraatiin. Kyseisessä tapahtumassa oli sään puolesta mitä optimaalisinta olla, sillä se päätyi aurinkoisesti mm. televisioonkin. Ainoana ongelmana olikin suhteellisen pitkät odotteluajat siirtymisille paikasta toiseen. Ihan jännittävä kokemus kuitenkin, I'd say.
Seuraavan viikon tiistaista alkaen pyörähtää käyntiin myös PORTTI 08 - harjoitus, jota johtaa Kainuun Prikaati. Luonnollisesti myös me aliupseerioppilaat tulemme sinne jälleen kerran ilmeisesti maaliosastoksi, eli vastassamme on mitä luultavimminkin suunnaton ylivoima. Hyvää kuolemaa kaikille.
Mitä taas tulee minun tulevaan asemaani, niin voin sanoa että siinä mielessäkin asiat ovat hyvin. Olen nimittäin seuraavat puoli vuotta "siisteissä sisähommissa", ja vieläpä ihan omasta tahdostani. Ensimmäiset puoli vuotta nimittäin sain kokea P-kauden ja jalkaväen aliupseerikurssin, jotka kaikessa ihanuudessaan saivat minut hakeutumaan hieman toisenlaisiin tehtäviin. Hain kyseisiin tehtäviin ja pääsin kuin pääsinkin niihin. Hyvä näin. Niistä kuitenkin myöhemmin lisää.
Viime viikon keskiviikkona yksikkömme osallistui myös Mikkelissä sijainneeseen puolustusvoimien lippujuhlanpäivän paraatiin. Kyseisessä tapahtumassa oli sään puolesta mitä optimaalisinta olla, sillä se päätyi aurinkoisesti mm. televisioonkin. Ainoana ongelmana olikin suhteellisen pitkät odotteluajat siirtymisille paikasta toiseen. Ihan jännittävä kokemus kuitenkin, I'd say.
lauantai 24. toukokuuta 2008
Leiriputki ohitse
Kolmen viikon nk. "leiriputki" on taas ohitse. Yksi viikonloppu näistä oltiin kiinni, ja yksi viikko minulla meni todellakin täydellisesti ohitse, koska jouduin olemaan leirin poissa sairauden takia. Taisteluleirimme oli suhteellisen raskas kokemus, eikä sitä auttanut sekään että jouduimme leirin lopussa majoittumaan kurssimme apukouluttajien kanssa samaan telttaan. Ilmapiiri oli kalsea..
Kävimme erilaisia puolustus ja hyökkäystaisteluita TASI-liivit päällä, jotka taasen simuloivat osumia niin itse käyttäjään kuin vihollisiinkin. Liivit eivät niinkään minusta toimineet, vaan niiden kanssa sai värkätä välillä oikein kunnolla. Viimeisen hyökkäyksen selvisin sentään ilman osumia - tarkka-ampujista huolimatta. Puolustuksessa taasen saimme takkiimme oikein kunnolla, sillä edustamamme "keltainen" puoli koostui sillä rintamasektorilla vain 13 miehen vahvuisesta joukkueesta, jolta kesti noin 5 minuuttia kaatua ylivoimaisen vihollisen edessä. Not much of a fight - mutta mehän olimmekin sen huonommin järjestelty puoli jonka oli tarkoituskin kaatua. Myös Vuosangan alati vaihtuvat säätilat aiheuttivat enemmän tai vähemmän lievää hajotusta joukkojemme keskuudessa, sillä metereologisesti infernon tasoa oleva sää Vuosangassa kiusasi meitä jatkuvasti. Välillä satoi lunta ja rakeita, kun taas kahden minuutin päästä saattoi hyvinkin paistaa aurinko. Kylmä kuitenkin valitettavasti oli, ja heräsin ainakin kahtena yönä niin viluissani että hampaat kalisivat yhteen ja vilunväreet ryömivät pitkin kehoani. Suurin vitutuksen aihe oli kuitenkin varmasti se että Vuosangan sääolosuhteet eivät noudattaneet minkäälaista logiikkaa, vaan kylmästi muuttuivat jatkuvasti kylmemmiksi. Minulla oli koko leirin ajan päällä vakiovarustukseen kuuluvat nk. "Pitkät Jondet" tai "Veijot", kuten niitä leikkisästi pitkien kalsareiden ohella kutsutaan. Ovat muuten aivan helvetin tarpeelliset yhä ja edelleen, vaikka voisi luulla aivan muuta. Kainuu on kuitenkin alueena vähintäänkin susirajaan kuuluva, joten minkäs teet. A soldier's got to keep warm.
Kävimme erilaisia puolustus ja hyökkäystaisteluita TASI-liivit päällä, jotka taasen simuloivat osumia niin itse käyttäjään kuin vihollisiinkin. Liivit eivät niinkään minusta toimineet, vaan niiden kanssa sai värkätä välillä oikein kunnolla. Viimeisen hyökkäyksen selvisin sentään ilman osumia - tarkka-ampujista huolimatta. Puolustuksessa taasen saimme takkiimme oikein kunnolla, sillä edustamamme "keltainen" puoli koostui sillä rintamasektorilla vain 13 miehen vahvuisesta joukkueesta, jolta kesti noin 5 minuuttia kaatua ylivoimaisen vihollisen edessä. Not much of a fight - mutta mehän olimmekin sen huonommin järjestelty puoli jonka oli tarkoituskin kaatua. Myös Vuosangan alati vaihtuvat säätilat aiheuttivat enemmän tai vähemmän lievää hajotusta joukkojemme keskuudessa, sillä metereologisesti infernon tasoa oleva sää Vuosangassa kiusasi meitä jatkuvasti. Välillä satoi lunta ja rakeita, kun taas kahden minuutin päästä saattoi hyvinkin paistaa aurinko. Kylmä kuitenkin valitettavasti oli, ja heräsin ainakin kahtena yönä niin viluissani että hampaat kalisivat yhteen ja vilunväreet ryömivät pitkin kehoani. Suurin vitutuksen aihe oli kuitenkin varmasti se että Vuosangan sääolosuhteet eivät noudattaneet minkäälaista logiikkaa, vaan kylmästi muuttuivat jatkuvasti kylmemmiksi. Minulla oli koko leirin ajan päällä vakiovarustukseen kuuluvat nk. "Pitkät Jondet" tai "Veijot", kuten niitä leikkisästi pitkien kalsareiden ohella kutsutaan. Ovat muuten aivan helvetin tarpeelliset yhä ja edelleen, vaikka voisi luulla aivan muuta. Kainuu on kuitenkin alueena vähintäänkin susirajaan kuuluva, joten minkäs teet. A soldier's got to keep warm.
Ampumaleirillä jysäyttelimme sitten Itkolla (12,7mm Ilmantorjuntakonekivääri 96) ja harjoittelimme niin komppaniatason hyökkäyksen kuin puolustuksenkin. Selkeästi huikeinta leirillä oli kuitenkin varmasti pioneerien kanssa toteutettu yhteisharjoitus, jossa pioneerit räjäyttivät kuvitteellisia miinoja putkiraivaimella - PAINEAALTO JA RÄJÄHDYS OLI VALTAVA! PIONEERIVOIMAA!!
Nyt sitten ollaan taas lomilla. AUK II alkaa myös itse hiljaa hiipumaan, ja tiedämme että kuukauden päästä tämä alkaa olemaan jo aika ohitse muutenkin. Tulevasta tehtävästäni en vielä uskalla spekuloida, vaan sanonpa että antaa ajan kulua niin nähdään miten käykään..
Nyt sitten ollaan taas lomilla. AUK II alkaa myös itse hiljaa hiipumaan, ja tiedämme että kuukauden päästä tämä alkaa olemaan jo aika ohitse muutenkin. Tulevasta tehtävästäni en vielä uskalla spekuloida, vaan sanonpa että antaa ajan kulua niin nähdään miten käykään..
sunnuntai 11. toukokuuta 2008
lauantai 3. toukokuuta 2008
Lomat taas persiillään
Keskiviikkona lähdettiin lomille poikkeuksellisesti juurikin vapun takia. Tätä edeltävinä päivinä olin toiminut kolmena päivänä komppaniamme oppilasvalvojana, ja voin todeta että kyseinen "hauska pikku duuni" oli todellakin tasan niin paska kuin se oli oppilastoverieni keskuudessa mainostettunakin. Onneksi kuitenkin onnetar (vai pitäisikö sanoa kirjuri?) oli kirjannut minulle vain sen kolme päivää - suuri lohtu siis sekin.
Nämä kolme päivää olivat varsin kiireisiä, sillä tarkoituksenamme oli harjoitella pääsääntöisesti maastossa tulevaa taisteluleiriä varten. Opin hyvinkin nopeasti että opp. valvojan tehtävä on harvinaisen kiittämätöntä hommaa jossa parhaimmillaan kolmesta eri suunnasta voi tosiaankin ryöpytä paskaa niskaan. Tiistai-iltana iski vielä harvinaisen psykedeelinen olo, jonka arvelin olevan jonkinlaisen flunssan ensi-aste. Hain palvelustoverilta kaksi 800mg:n Buranaa, ja hetkellisesti se auttoikin. Seuraavana päivänä sitten taas ei. En kuitenkaan voinut lähteä veksiin, joten rämmin keskiviikon vittumaisen maastoharjoituksen lävitse kuumeisena ja flunssaisena. Onneksi meille ei jaettu kovia patruunoita, sillä muutamakin täyslaidallinen olisi saattanut päästä eräitäkin "kommentin heittäjiä" kohti siinä tilaisuudessa.
Päästyäni kotiin makasin keskiviikon ja torstain sängyssä hikoillen helvetisti ja nähden enemmän tai vähemmän kuumehoureisia unia elävistä paholaispatsaista ja vertapulppuavista suihkulähteistä. Perjantaina lähdin lääkäriin, jossa minulla todettiin huomat 160:n yksikön tulehdusarvot, ja minua kehotettiin jäämään vuodeosastolle. Näin en kuitenkaan voinut tehdä, vaan lupasin tulla ottamaan joka päivä suonensisäisiä antibiootteja puolen tunnin ajaksi, ja sitten kasarmille palattuani menisin veksiin jatkotoimenpiteisiin. Onneksi lääkäri suostui, vaikkakin piti minua varmasti melkoisena idioottina siitäkin huolimatta.
Lomapäivien terasseilla istuminen ja rankka Zeniläinen itsetutkiskely saivat siis jäädä. Ihan kivat ilmathan täällä nyt on, vaan niistä nauttiminen saa jäädä vähemmälle. Odotan innolla myös kommentteja joita kantahenkilökunta tulee jakamaan minulle kun saavat tietää että joudun tod.näk. vemppaamaan maanantaina alkavan taisteluleirimme. Sairastumisille ei kuitenkaan voi mitään.
Nämä kolme päivää olivat varsin kiireisiä, sillä tarkoituksenamme oli harjoitella pääsääntöisesti maastossa tulevaa taisteluleiriä varten. Opin hyvinkin nopeasti että opp. valvojan tehtävä on harvinaisen kiittämätöntä hommaa jossa parhaimmillaan kolmesta eri suunnasta voi tosiaankin ryöpytä paskaa niskaan. Tiistai-iltana iski vielä harvinaisen psykedeelinen olo, jonka arvelin olevan jonkinlaisen flunssan ensi-aste. Hain palvelustoverilta kaksi 800mg:n Buranaa, ja hetkellisesti se auttoikin. Seuraavana päivänä sitten taas ei. En kuitenkaan voinut lähteä veksiin, joten rämmin keskiviikon vittumaisen maastoharjoituksen lävitse kuumeisena ja flunssaisena. Onneksi meille ei jaettu kovia patruunoita, sillä muutamakin täyslaidallinen olisi saattanut päästä eräitäkin "kommentin heittäjiä" kohti siinä tilaisuudessa.
Päästyäni kotiin makasin keskiviikon ja torstain sängyssä hikoillen helvetisti ja nähden enemmän tai vähemmän kuumehoureisia unia elävistä paholaispatsaista ja vertapulppuavista suihkulähteistä. Perjantaina lähdin lääkäriin, jossa minulla todettiin huomat 160:n yksikön tulehdusarvot, ja minua kehotettiin jäämään vuodeosastolle. Näin en kuitenkaan voinut tehdä, vaan lupasin tulla ottamaan joka päivä suonensisäisiä antibiootteja puolen tunnin ajaksi, ja sitten kasarmille palattuani menisin veksiin jatkotoimenpiteisiin. Onneksi lääkäri suostui, vaikkakin piti minua varmasti melkoisena idioottina siitäkin huolimatta.
Lomapäivien terasseilla istuminen ja rankka Zeniläinen itsetutkiskely saivat siis jäädä. Ihan kivat ilmathan täällä nyt on, vaan niistä nauttiminen saa jäädä vähemmälle. Odotan innolla myös kommentteja joita kantahenkilökunta tulee jakamaan minulle kun saavat tietää että joudun tod.näk. vemppaamaan maanantaina alkavan taisteluleirimme. Sairastumisille ei kuitenkaan voi mitään.
sunnuntai 20. huhtikuuta 2008
Kiffe-miehen vapaapäivä (Velvi-edition)
Tää on Kiffe-miehen vapaapäivä
kukaan ei tarvitse minua tänään
tahdon omistaa itselle vuorokauden
unohtaa paineet ja kusipään maineen
Tässäpä kuvaavaa lyriikkaa kaikille meille kiväärimiehille ympäri suomen varuskuntia. Mehän tunnetusti olemme sodan perusyksikkö, eli kaiken Alfa ja Omega. Ilman meitä kun sitä maasotaa ei vain käytäisi. Rispektiä ja armotonta kunniaa siis kaikille meille ritsa-osaston kultaisille vaeltajille.
Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan:
Puolikurssijuhla oli ja meni. Itse olin sen järjestelyissä mukana muutaman muun tyypin kera, ja kieltämättä lopputulos ei aivan ollut sitä mitä suunnittelimme. Pääasia kai kuitenkin oli se että yksikkömme kapteeni oli sen hiljaiseen meininkiin tyytyväinen. Monet valittivat kaljan vähäistä määrää ja juhlien yleistä meininkiä. Kieltämättä vaisuahan se oli, vaan minkäs teet. Kuntsari siitä kuitenkin napsahti.
Toinen viime viikon "kohokohta" oli epäilemättä varustenäyttely prikaatin koulutushalleilla. Paikalla saapui yli kymmenestä maasta sotilasvirkamiehiä, ja kielitaitojeni perusteella minut valittiin jääkäripataljoonan yhdeksi edustajaksi. Mukavaahan tuo oli, vaikkakin me jääkärit eri asustekokoonpanoissa emme välttämättä olleet se kaikista suosituin nähtävyys. Norjalainen, Amerikkalainen ja Kiinalainen sotilasvirkamiehistö jutteli kuitenkin kanssamme melko tiuhaan tahtiin. Rennointa kenties oli kun Viron edustaja kyseli meiltä TJ-lukua ja suorastaan kauhistui sen suuruudesta. Itse hän kertoi olleensa n. 20 vuotta sitten varusmiehenä silloisen Neuvostoliiton asevoimissa, ja kotimatkaa oli tainnut kertyä n. 12 000 km. Respectiä!
Saimme myös puolikurssijuhlassa koulutushaaramerkit - vihdoinkin! Tämä on siitä mukavaa, että nyt vihdoinkin tuntee saavuttaneensa jotain konkreettista. Kun 6kk-miehet kävelevät vielä pelkkä lippu ja prikaatitunnus vasemmassa hihassa, niin meillä aukkilaisilla värisuora on jo onneksi valmis. Onpa mukavaa, todellakin.
Kiffe-miehen vapaapäivä alkaa myös olemaan lopuillaan. Viimeiset vapaat hetket menevät siis varmasti taas aika rennosti - onhan edessä sentään taas rankat kaksi viikkoa.
Time of the season
Lomilla taas. Porukkaa lähti kiväärilinjalta erikois-aukkeihin ja rukkiin sen verran että jäljelle jäivät enää me onnelliset 41 taistelijaa. Osa meistä sai korpraalin natsatkin - minä mukaanlukien. Tämä ylennys ei oikeastaan tunnu missään, sillä arvomme on yhä ja edelleen se sama vanha (aliupseeri)oppilas. Kauluksissa on nyt sitten vain yksi kulmarauta. Vautsi. Vieläkin oikeastaan vituttaa aikalailla se että vähän liiankin monta hyvää tyyppiä lähti nyt pois, joka taas tarkoittaa sitä että jäljelle jäi myös jossain määrin ei-niin-kovasti-pitämiäni tyyppejä.
Kevät yrittää tehdä tuloaan myös Kajaanissa. Vaikka aika helvetinkinmoinen takatalvi iski lumen ja jään muodossa viime viikolla, niin loppupuolelta alkoivat kevään merkit jälleen ilmaantua vihreiden soturiemme elämiin. Toivonpa että nämä lämpimämmät ilmat jatkuisivat, sillä seuraavat kaksi viikkoa tulen olemaan jälleen kiinni kassulla, ja mitä varmemmin tetsaus tulee jatkumaan.
Mitkä ovat tämän hetken fiilikset? Helvetin hyvä kysymys. Loppukurssi ei tule luonnollisestikaan olemaan enää entisensä, ja valitetettavasti töitä riittää. Toivottavasti kuitenkin vähän paremmat ja lämpimämmät säät motivoisivat jatkaamaan täydellä sykkeellä eteenpäin. Tällä hetkellä minulla ei taida riittää muuta sanottavaa.
Kevät yrittää tehdä tuloaan myös Kajaanissa. Vaikka aika helvetinkinmoinen takatalvi iski lumen ja jään muodossa viime viikolla, niin loppupuolelta alkoivat kevään merkit jälleen ilmaantua vihreiden soturiemme elämiin. Toivonpa että nämä lämpimämmät ilmat jatkuisivat, sillä seuraavat kaksi viikkoa tulen olemaan jälleen kiinni kassulla, ja mitä varmemmin tetsaus tulee jatkumaan.
Mitkä ovat tämän hetken fiilikset? Helvetin hyvä kysymys. Loppukurssi ei tule luonnollisestikaan olemaan enää entisensä, ja valitetettavasti töitä riittää. Toivottavasti kuitenkin vähän paremmat ja lämpimämmät säät motivoisivat jatkaamaan täydellä sykkeellä eteenpäin. Tällä hetkellä minulla ei taida riittää muuta sanottavaa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
