Elämää juoksuhaudoissa

Vihdoinkin lomilla kahden viikon kiinniolovuoron jälkeen. Kieltämättä nämä kaksi viikkoa olivat aikamoinen koetus monella eri tavalla. Onneksi kuitenkin pääsin yhdessä koossa takaisin.

Viime viikolla hiihdimme 25km pituisen "hiihtomarssin" TST-varustuksessa ja sen päälle muutamaa päivää myöhemmin oli vielä hiihtokilpailut. Huonosta lumitilanteesta on siis otettu kaikki mahdollinen irti, vaikkakin olisin oikein mielelläni kävellytkin tuon marssin.

Harjoittelimme myös ryhmän ryhmittämistä puolustukseen ja sitten tietenkin sulkeisia oli muutamina päivinä. Tetsattuakin tuli. Myös kirjalliset kokeet YlPalVO:sta ja ryhmänjohtajan käsikirjoista tuli suoritettua, ja ihan mukavastihan ne menivät lävitse. Muutamilla tosin ei. Itse voisin sanoa koemenestyksestä sen verran, että juuri ryhmänjohtajan käsikirjan koe oli kyllä varsin helpohko ottaen huomioon että luin siihen n. 20 minuuttia. Ja kokeessa kysytyt asiat olivat sentään melkoisen perustasoa, joten sitä ongelmaa ei ainakaan pitänyt olla ettäkö koe olisi sisältänyt täysin tuntematonta asiaa. Ja tottahan se osittain myös oli, että maalaisjärjellä siitä selvisi.

Saimme hypistelläksemme myös uusia aseita; PKM-konekiväärin, KVKK-konekiväärin ja APILAS-singon. Kieltämättä PKM on ainakin minusta suhteellisen ikävä koota ja kasata - eli siis se ei ole ihan niin yksinkertainen vehje kuin KVKK. Jossain vaiheessa näistä aseista on kaiketi joku käsittelykoekin.

Mitä taas tulee yksikköni apukouluttajiin ja kouluttajiin, niin sanoisin että 2.JK:n puolelta tässä on tärkeä ero. Nimittäin minusta tuntuu että nämä kaikki alikersantit ja kokelaat ovat vähintäänkin epämotivoituneita ja harvinaisen vittuuntuneita syystä josta en tiedä. Alikersanttien käytöstä kaiketi kuulemma saattaa selittää se, että ainakin osa on pakotettu jäämään sinne tehtäviinsä. Koen heidät kuitenkin kaikki varsin huonoiksi kouluttajiksi verrattuna P-kauden yksikkööni, eli 2.JK:een. Ei siis ole oman yksikön voittanutta. Valitettavasti.

Näin yleisesti elämä jatkaa samoilla uomilla kuin ennenkin. Kaikenlaista tapahtuu, ja siitäkin huolimatta armeija jatkaa täysin omaa ja muusta yhteiskunnasta piittaamatonta tietään. Minä olen osa sitä tietä - halusin tai en.