Olin viime yön päivystäjänä. Pitkästä aikaa. Luin Full Metal Jacketin loppuun ja tämän jälkeen aloitin "kevytaseoppaan" lukemisen.
Sää kylmenee ja illat ovat jo todella pimeitä. Koko pataljoonassa on vain neljä miestä jäljellä, ja kolme meistä päivystää tasaisin väliajoin. Ruokailemme kylmässä muonituskeskuksessa kymmenien, täysin tyhjien pöytien ääressä.
Jauhamme paskaa kirjurin ja yhden viestimiehen kanssa. Keskustelemme lomasuunnitelmista, tornihuhuista sekä lempiaiheestamme - siitä mitä tulee tapahtumaan armeijan jälkeen. Kuuntelemme musiikkia kirjurin läppäriltä ja salaa onnittelemme itseämme saavutuksestamme; leirillä miehet nousevat kylmistä teltoista kylmään aamuun pakki-aamiaiselle. Me syömme tällä kertaa sisätiloissa. Jokainen päivä muistuttaa edelleen paljolti toistaan. Ignorance is bliss.
lauantai 18. lokakuuta 2008
tiistai 14. lokakuuta 2008
Kassulla
Tällä kertaa ei sitten tarvinnutkaan lähteä leirille. Tuntuu kieltämättä hiukan oudolta ettei lähtökäskyä tullut, sillä olin kyllä valmistautunutkin jo siihen. Tämä on siitä legendaarinen tapahtuma että se on ensimmäinen kerta kun missaan leirin koskaan. Eipä silti, onhan noita jo takanakin aikalailla ensimmäisen puolen vuoden ajalta (niin kuin toisaalta toisenkin). En tunne tuskaa tästä, siis.
Yksikkömme on melkein tyhjillään. Paikalla ovat vain kirjuri, minä, tuleva BECE-kuljettajamme ja eräs toinen kuljettaja jolla on sotkuauton ajonakki. Viereisestä komppaniasta on paikalla yksi alikersantti joka lähtee torstaina jälki-Rukin puolelle ja hänen ohellaan paikalla olijoita on vain kourallinen. Päivystysvuoroista kinastellaan sillä päivystäjiä ei ole tarpeeksi. Itsekin pelkään joutuvani vähintään ensimmäiseksi tai toiseksi apupässiksi miehistövajeesta johtuen. Kiroan hiljaa mielessäni Wemuleiden (vemppojen = vapautusmiesten) vähyyttä yksikössä. Yleensähän ennen leiriä useita lähtee aamuvastaanotolle valittamaan vaikkapa mitä vaivaa, vaan tällä kertaa kaikki saivat "keppiä" (KP = kelpaa palvelukseen) ja tästä johtuen joutuivat lähtemään leirille.
Ilmat kylmenevät ja illat pimenevät. Sataa. Tuulee. TJ on 80. Vaikka näistä kaikista perin masentavista faktoista tuleekin tavallaan ikuisen ja loppumattoman taistelun fiilis armeijaelämääni, niin tiedän silti että tämä osa palvelustani tulee olemaan muutaman kuukauden päästä ohitse. Itse odotankin oikeastaan eniten tulevia lomiani. Lähden sunnuntaina 19.10. kahdeksan päivän lomille. Kassuelämä kuluttaa loma-TJ:n lukemaa huomattavasti hitaammin kuin leirielämä. Vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun kuin lomista haaveilemiseen.
Eilen illalla tuli käytyä taas juoksulenkillä. Olen ottanut sen tavaksi jo yli kuukausi sitten, ja kieltämättä tuloksia alkaa näkyä. Aloitin viikonlopulla Gustav Hasfordin Full Metal Jacket - nimisen teoksen uudelleenlukemisen kolmatta kertaa. Eilen luin sitä tuvassani, ja täytyy kyllä jälleen kerran myöntää että teos itsessään on sellainen että se vain paranee lukukerralta toiseen. Jotenkin oudolla tavalla samaistun sen päähenkilöön, vaikkakin meno tässä armeijassa muistuttaakin enemmän Vääpeli Körmyn maailmaa kun FMJ:n vastaavaa.
Yksikkömme on melkein tyhjillään. Paikalla ovat vain kirjuri, minä, tuleva BECE-kuljettajamme ja eräs toinen kuljettaja jolla on sotkuauton ajonakki. Viereisestä komppaniasta on paikalla yksi alikersantti joka lähtee torstaina jälki-Rukin puolelle ja hänen ohellaan paikalla olijoita on vain kourallinen. Päivystysvuoroista kinastellaan sillä päivystäjiä ei ole tarpeeksi. Itsekin pelkään joutuvani vähintään ensimmäiseksi tai toiseksi apupässiksi miehistövajeesta johtuen. Kiroan hiljaa mielessäni Wemuleiden (vemppojen = vapautusmiesten) vähyyttä yksikössä. Yleensähän ennen leiriä useita lähtee aamuvastaanotolle valittamaan vaikkapa mitä vaivaa, vaan tällä kertaa kaikki saivat "keppiä" (KP = kelpaa palvelukseen) ja tästä johtuen joutuivat lähtemään leirille.
Ilmat kylmenevät ja illat pimenevät. Sataa. Tuulee. TJ on 80. Vaikka näistä kaikista perin masentavista faktoista tuleekin tavallaan ikuisen ja loppumattoman taistelun fiilis armeijaelämääni, niin tiedän silti että tämä osa palvelustani tulee olemaan muutaman kuukauden päästä ohitse. Itse odotankin oikeastaan eniten tulevia lomiani. Lähden sunnuntaina 19.10. kahdeksan päivän lomille. Kassuelämä kuluttaa loma-TJ:n lukemaa huomattavasti hitaammin kuin leirielämä. Vaikeaa keskittyä mihinkään muuhun kuin lomista haaveilemiseen.
Eilen illalla tuli käytyä taas juoksulenkillä. Olen ottanut sen tavaksi jo yli kuukausi sitten, ja kieltämättä tuloksia alkaa näkyä. Aloitin viikonlopulla Gustav Hasfordin Full Metal Jacket - nimisen teoksen uudelleenlukemisen kolmatta kertaa. Eilen luin sitä tuvassani, ja täytyy kyllä jälleen kerran myöntää että teos itsessään on sellainen että se vain paranee lukukerralta toiseen. Jotenkin oudolla tavalla samaistun sen päähenkilöön, vaikkakin meno tässä armeijassa muistuttaakin enemmän Vääpeli Körmyn maailmaa kun FMJ:n vastaavaa.
lauantai 11. lokakuuta 2008
Lomilla taas. Normaali VLV, tosin.
Tulevalla viikolla 19.10.2008 lähdin kahdeksan päivän lomille. Pienet sotilaalliset sille.
Viime viikolla olin kahtena päivänä Kajaanin ammattikorkealla komennuksella. Tehtävämme oli lähinnä esitellä prikaatia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia potentiaalisesti kiinnostuneille. Pikemminkin tämän kaiken sijaan saimme nähdä tusinan verran porukkaa jotka tulivat kaikki vuorollaan verestämään armeijamuistojaan ja kyselivät normaaliin tapaansa "onks luutnantti/yliluutnantti/kapteeni/vänrikki yms. viel siel kouluttajana?". Hiukka puuduttava tapahtuma, vaan plussana oli sentään se että päästiin syömään AMK:n laskuun sen omassa ravintolassa, jonka tarjoama päivällinen oli kieltämättä hiukan eri tasoa kun MUKES:ssa. Tuli parit TJ-kuittauksetkin.
Loppuviikolla sitten lähinnä vaan ruvettiin valmistautumaan ampumaleiriin. Oma osallistumiseni siihen on tällä kertaa vähän epävarmaa, sillä minullehan on tunnetusti varattuna myös hommaa kasarmilla. Olen kuitenkin valmis lähtemään tarpeen vaatiessa mukaan.
Tulevalla viikolla 19.10.2008 lähdin kahdeksan päivän lomille. Pienet sotilaalliset sille.
Viime viikolla olin kahtena päivänä Kajaanin ammattikorkealla komennuksella. Tehtävämme oli lähinnä esitellä prikaatia ja sen tarjoamia mahdollisuuksia potentiaalisesti kiinnostuneille. Pikemminkin tämän kaiken sijaan saimme nähdä tusinan verran porukkaa jotka tulivat kaikki vuorollaan verestämään armeijamuistojaan ja kyselivät normaaliin tapaansa "onks luutnantti/yliluutnantti/kapteeni/vänrikki yms. viel siel kouluttajana?". Hiukka puuduttava tapahtuma, vaan plussana oli sentään se että päästiin syömään AMK:n laskuun sen omassa ravintolassa, jonka tarjoama päivällinen oli kieltämättä hiukan eri tasoa kun MUKES:ssa. Tuli parit TJ-kuittauksetkin.
Loppuviikolla sitten lähinnä vaan ruvettiin valmistautumaan ampumaleiriin. Oma osallistumiseni siihen on tällä kertaa vähän epävarmaa, sillä minullehan on tunnetusti varattuna myös hommaa kasarmilla. Olen kuitenkin valmis lähtemään tarpeen vaatiessa mukaan.
sunnuntai 5. lokakuuta 2008
Ikävystymistä Kajaanissa
Ampumaleiri siis takana. Tänään sunnuntai ja perjantaina oli paluu leiriltä takaisin yksikköön moottorimarssina.
Itselläni oli suhteellisen yksiselitteiset tehtävät leirillä. Toimin aliupseerikurssin sinkoammunnan TVÄL-miehenä (eli jaoin ammukset ja varusteet sekä hain patruunatäydennykset TVÄL-paikalta) tiistaista perjantaihin. Tämän jälkeen valvoin vielä perjantaina "räjähdyskoulutusta" jossa jääkärimme askartelivat itselleen tulilangasta ja yksinkertaisesta vetonallista hauskasti napsahtavan pikku pommin. Sitten räjäyteltiin routapanoksia ja vähän muoviräjähdettäkin. Onnekseni tämä koulutus ei kestänyt niin kauan kun meillä Aukissa, jolloin enemmän tai vähemmän legendaarinen yliluutnantti "isi" sai aikaa kulumaan sen puimiseen viisi tuntia.
Tämän jälkeen tultiin takaisin kasarmille perjantaina. Suurin osa muista yksiköistä olikin VLV:llä, eli meidän tympeäksi osaksemme jäi viikonlopun lusiminen kasarmilla. Minua henk.koht. ihmetyttää meidän yksikkömme kiinniolot, joiden tarkoituksena ei ole oikeastaan mikään muu kuin kiinniolojen pito ihan periaatteesta. Mitään tähdellistä tekemistä niillä ei ole vielä ollut, ja kokonaisuutena kiinnioloja on 11kpl. Hajoanpa siihen.
Itselläni oli suhteellisen yksiselitteiset tehtävät leirillä. Toimin aliupseerikurssin sinkoammunnan TVÄL-miehenä (eli jaoin ammukset ja varusteet sekä hain patruunatäydennykset TVÄL-paikalta) tiistaista perjantaihin. Tämän jälkeen valvoin vielä perjantaina "räjähdyskoulutusta" jossa jääkärimme askartelivat itselleen tulilangasta ja yksinkertaisesta vetonallista hauskasti napsahtavan pikku pommin. Sitten räjäyteltiin routapanoksia ja vähän muoviräjähdettäkin. Onnekseni tämä koulutus ei kestänyt niin kauan kun meillä Aukissa, jolloin enemmän tai vähemmän legendaarinen yliluutnantti "isi" sai aikaa kulumaan sen puimiseen viisi tuntia.
Tämän jälkeen tultiin takaisin kasarmille perjantaina. Suurin osa muista yksiköistä olikin VLV:llä, eli meidän tympeäksi osaksemme jäi viikonlopun lusiminen kasarmilla. Minua henk.koht. ihmetyttää meidän yksikkömme kiinniolot, joiden tarkoituksena ei ole oikeastaan mikään muu kuin kiinniolojen pito ihan periaatteesta. Mitään tähdellistä tekemistä niillä ei ole vielä ollut, ja kokonaisuutena kiinnioloja on 11kpl. Hajoanpa siihen.
keskiviikko 24. syyskuuta 2008
24.9.2008
Eilen Kauhajoella tapahtui hyvin samanlainen verilöyly kuin Jokelassakin. Tavallaan arvasin että Jokelan tapaus tulisi vielä toistumaankin. En vain arvannut sen tapahtuvan näinkin pian. Ikävä tapaus, kieltämättä.
Armeijan arjessa tämä tapaus on näkynyt vain lähinnä siinä että ruokalassa on seurattu salin perällä olevasta telkusta uutislähetyksiä tiuhempaan kuin ennen. Asiasta myös keskustellaan milloin kenenkin toimesta. Eräs tuntemani alikersanttitoveri on Kauhajoelta, ja hän itse myönsi eilen kyseisen tapahtuman olevan melkoinen yllätys hänellekin. Saapa nähdä miten tämäkin jatkuu.
Viikon alkupäivät olemme valmistautuneet tulevaa ampumaleiriä varten. Telakuorma-autojen ilmasuojaan ajoa, naamioitumista sekä jääkäriryhmän poistumista ajoneuvosta on harjoiteltu. Samaa settiä kuin meilläkin aikanaan Aukissa, siis. Itse lähden tosin jo huomenna lomille, kun suurin osa muista sinne lähtee perjantaina. Itse pakkasin jo tetsarin ja repun valmiiksi. Eipähän tarvitse kuin kiskaista vermeet päälle sitten maanantai-aamuna ja lähteä tekaan istuskelemaan. Here we come again, Vuosanka. Täytyy muistaa puhdistaa ase vielä tänään.
Armeijan arjessa tämä tapaus on näkynyt vain lähinnä siinä että ruokalassa on seurattu salin perällä olevasta telkusta uutislähetyksiä tiuhempaan kuin ennen. Asiasta myös keskustellaan milloin kenenkin toimesta. Eräs tuntemani alikersanttitoveri on Kauhajoelta, ja hän itse myönsi eilen kyseisen tapahtuman olevan melkoinen yllätys hänellekin. Saapa nähdä miten tämäkin jatkuu.
Viikon alkupäivät olemme valmistautuneet tulevaa ampumaleiriä varten. Telakuorma-autojen ilmasuojaan ajoa, naamioitumista sekä jääkäriryhmän poistumista ajoneuvosta on harjoiteltu. Samaa settiä kuin meilläkin aikanaan Aukissa, siis. Itse lähden tosin jo huomenna lomille, kun suurin osa muista sinne lähtee perjantaina. Itse pakkasin jo tetsarin ja repun valmiiksi. Eipähän tarvitse kuin kiskaista vermeet päälle sitten maanantai-aamuna ja lähteä tekaan istuskelemaan. Here we come again, Vuosanka. Täytyy muistaa puhdistaa ase vielä tänään.
sunnuntai 21. syyskuuta 2008
Soldiers
Lomilla vaihteeksi.
Katselin eräänä päivänä P,E, ja J-kausien läpivientejä. Niissä näkyy merkitty ohjelma jokaiselle päivälle aina uuden P-kauden alusta "viimeiseen päivään" 2.1.2009.
Yksikkömme on saanut olla kiinni aika paljonkin. Viime kuukausi on ollut tosin siitä erikoinen että olemme jopa päässeet lomille viikonloppuisin. Tämä vaihe ei kuitenkaan tule kestämään kauaa, sillä seuraavalla viikolla on viimeiset viikonloppulomat pitkään aikaan. Lähdemme leireille. Vuosanka.
Päivät muistuttavat valitettavasti edelleen toisiaan. Joko liikun yksikköni päivänjärjestyksen mukaan tai sitten hoidan omia erityistehtäviäni. Either way, things do seem boring at times. Kun TJ on 92 9kk palvelleet yksikkömme lääkintämiehet kotiutetaan. Heitä on sikäli absurdia katsella että kaksi heistä on vanhasta P-kauden tuvastani. Kun näitä kahta jääkäriä katsoo, niin he vähintäänkin muistuttavat tilanteestani yli puoli vuotta sitten; AUK edessä, tuhat aliupseeria tervehdittävänä, ei suurempia HL-lomia ja loputtomalta tuntuvaa vitutusta joinakin päivinä. Olen tosiaan onnellinen että sekin kaikki on nyt ohitse, vaikkakin pidän kyllä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuneita asioita myös tavallaan positiivisena kehityksenä. AUK oli monesti aika veretseisauttavan vittumaista aikaa, vaan nyt kun katson sen jälkeistä aikaa, niin huomaan että periaatteessa tunnen koko pataljoonan alikersantit sillä olen palvellut heidän kanssaan 14 viikkoa samassa yksikössä. Heidän kanssaan tuokin kurssi mentiin lävitse.
Laskeskelin että kun vanhat lääkintämiehet lähtevät, niin yksikkössäni on enää yksi toinen vanhasta P-kauden tuvastani minun lisäkseni. Tavallaan haluaisin näiden ensimmäisen puolen vuoden aikaisten haamujen poistuvan, sillä he samalla muistuttavat minua siitä kaikesta mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtui. Tuntuu oudolta ajatella itseään sinä tammikuisena iltapäivänä vuoden 2008 alussa.. Back when all this started. Alokkaana tammikuisessa kaamoksessa 400 kilometriä poissa kotoa. Tervehdin sotilaallisesti ensimmäistä alikersanttia joka tuli minua vastaan kiskaistuani M/91:n maastopuvun päälleni sinä päivänä - pioneerien alikersantti nykäisi vastatervehdyksen pontevasti - ja minä olin itsestäni jostain kumman syystä ylpeä. Olinpa ensimmäisiä jotka tervehtivät - vaikkakin täysin väärän yksikön alikersanttia.
Ensimmäisistä päivistä en oikeastaan muista (onnekseni) paljoakaan. Varusteiden hakua ja sulkeisia. Ensimmäisissä sulkeisissa ryhtiäni ja asennossa seisomistani kehuttiin harjoitusta pitävän yliluutnantin toimesta. En oikein tiennyt että miten siihen pitäisi suhtautua, sillä kehuttu asentoni oli vähintäänkin epämukava ja näytti varmasti hiukan liian innokkaalta. Mutta näinhän se meidän käski tehdä.
Vala edusti minulle vain nimityksen vaihtumista. Pitkiä marsseja pitkin paraatikenttää satojen ihmisten seuratessa. Emme me olleet "jääkäreinä" yhtään sen kummempia kuin alokkaina. Tämän jälkeen muistikuvat vaihtuvat aliupseerikurssille. Sen kova kuri ja vähintäänkin omalaatuiset apukouluttajat. Reserviupseerikurssi pyöri mielessä. Ajatukset vaihtuivat kuitenkin muuhun hyvin pikaisesti.
Puolikurssijuhla; viimeisiä hetkiä samassa yksikössä monen henkilön kanssa. Meille annetaan koulutushaaramerkit; muistettava päivä jolloin minustakin tuli kiväärimies. Seuraavana päivänä ylennys korpraaliksi. Ensimmäinen ylennys tuntuu hyvältä ja kädet automaattisesti käyvät hivelemässä kauluslaattoja. Palkintoja ja lisää sykkimistä.
Edellisen erän kotiuttaminen. Viimeinen päivä. Olo samalla haikea mutta helpottunut. Alikersanttina elämä jatkuu kasarmien porttien sisällä. Uusi saapumiserä ja (vihdoinkin) mahdollisuus nähdä tuo legendaarinen palvelukseenastumispäivä kokeneen silmin uudelta kantilta. Alokkaat ovat peloissaan ja hiljaisia. Kukaan ei tervehdi niin kuin minä. Kukaan ei ilmoittaudu palvelukseen niin kuin minä. Turha odottaa ketään samanlaista.
Katselin eräänä päivänä P,E, ja J-kausien läpivientejä. Niissä näkyy merkitty ohjelma jokaiselle päivälle aina uuden P-kauden alusta "viimeiseen päivään" 2.1.2009.
Yksikkömme on saanut olla kiinni aika paljonkin. Viime kuukausi on ollut tosin siitä erikoinen että olemme jopa päässeet lomille viikonloppuisin. Tämä vaihe ei kuitenkaan tule kestämään kauaa, sillä seuraavalla viikolla on viimeiset viikonloppulomat pitkään aikaan. Lähdemme leireille. Vuosanka.
Päivät muistuttavat valitettavasti edelleen toisiaan. Joko liikun yksikköni päivänjärjestyksen mukaan tai sitten hoidan omia erityistehtäviäni. Either way, things do seem boring at times. Kun TJ on 92 9kk palvelleet yksikkömme lääkintämiehet kotiutetaan. Heitä on sikäli absurdia katsella että kaksi heistä on vanhasta P-kauden tuvastani. Kun näitä kahta jääkäriä katsoo, niin he vähintäänkin muistuttavat tilanteestani yli puoli vuotta sitten; AUK edessä, tuhat aliupseeria tervehdittävänä, ei suurempia HL-lomia ja loputtomalta tuntuvaa vitutusta joinakin päivinä. Olen tosiaan onnellinen että sekin kaikki on nyt ohitse, vaikkakin pidän kyllä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtuneita asioita myös tavallaan positiivisena kehityksenä. AUK oli monesti aika veretseisauttavan vittumaista aikaa, vaan nyt kun katson sen jälkeistä aikaa, niin huomaan että periaatteessa tunnen koko pataljoonan alikersantit sillä olen palvellut heidän kanssaan 14 viikkoa samassa yksikössä. Heidän kanssaan tuokin kurssi mentiin lävitse.
Laskeskelin että kun vanhat lääkintämiehet lähtevät, niin yksikkössäni on enää yksi toinen vanhasta P-kauden tuvastani minun lisäkseni. Tavallaan haluaisin näiden ensimmäisen puolen vuoden aikaisten haamujen poistuvan, sillä he samalla muistuttavat minua siitä kaikesta mitä ensimmäisen puolen vuoden aikana tapahtui. Tuntuu oudolta ajatella itseään sinä tammikuisena iltapäivänä vuoden 2008 alussa.. Back when all this started. Alokkaana tammikuisessa kaamoksessa 400 kilometriä poissa kotoa. Tervehdin sotilaallisesti ensimmäistä alikersanttia joka tuli minua vastaan kiskaistuani M/91:n maastopuvun päälleni sinä päivänä - pioneerien alikersantti nykäisi vastatervehdyksen pontevasti - ja minä olin itsestäni jostain kumman syystä ylpeä. Olinpa ensimmäisiä jotka tervehtivät - vaikkakin täysin väärän yksikön alikersanttia.
Ensimmäisistä päivistä en oikeastaan muista (onnekseni) paljoakaan. Varusteiden hakua ja sulkeisia. Ensimmäisissä sulkeisissa ryhtiäni ja asennossa seisomistani kehuttiin harjoitusta pitävän yliluutnantin toimesta. En oikein tiennyt että miten siihen pitäisi suhtautua, sillä kehuttu asentoni oli vähintäänkin epämukava ja näytti varmasti hiukan liian innokkaalta. Mutta näinhän se meidän käski tehdä.
Vala edusti minulle vain nimityksen vaihtumista. Pitkiä marsseja pitkin paraatikenttää satojen ihmisten seuratessa. Emme me olleet "jääkäreinä" yhtään sen kummempia kuin alokkaina. Tämän jälkeen muistikuvat vaihtuvat aliupseerikurssille. Sen kova kuri ja vähintäänkin omalaatuiset apukouluttajat. Reserviupseerikurssi pyöri mielessä. Ajatukset vaihtuivat kuitenkin muuhun hyvin pikaisesti.
Puolikurssijuhla; viimeisiä hetkiä samassa yksikössä monen henkilön kanssa. Meille annetaan koulutushaaramerkit; muistettava päivä jolloin minustakin tuli kiväärimies. Seuraavana päivänä ylennys korpraaliksi. Ensimmäinen ylennys tuntuu hyvältä ja kädet automaattisesti käyvät hivelemässä kauluslaattoja. Palkintoja ja lisää sykkimistä.
Edellisen erän kotiuttaminen. Viimeinen päivä. Olo samalla haikea mutta helpottunut. Alikersanttina elämä jatkuu kasarmien porttien sisällä. Uusi saapumiserä ja (vihdoinkin) mahdollisuus nähdä tuo legendaarinen palvelukseenastumispäivä kokeneen silmin uudelta kantilta. Alokkaat ovat peloissaan ja hiljaisia. Kukaan ei tervehdi niin kuin minä. Kukaan ei ilmoittaudu palvelukseen niin kuin minä. Turha odottaa ketään samanlaista.
perjantai 29. elokuuta 2008
Aamua odotellessa..
Tänään on perjantai 29. päivä elokuuta 2008. Olen palvellut toistaiseksi 236 päivää ja niistä 5682 tuntia. Tänään jäljellä 126 päivää ennen kotiuttamista. Maistelen mielessäni sanaa 'kotiuttaminen' pitkään ja hartaasti.
Tämä mantra toistuu päässäni lähes joka päivä - tosin vain eri numeroin ja päivitetyin aikamäärein. Erikoiskoulutuskausi, tuttavallisemmin E-kausi, alkoi eilen. Niin alkoivat taas uudet aliupseerikurssitkin. Muistan tilanteeni puoli vuotta tähän samaan aikaan. Tuntuu siltä että hetkittäin minulla on ollut vaiheita jolloin olen suunnattomasti seurannut TJ-lukuni kehittymistä, vaan joskus taas se ei ole kiinnostanut minua pätkääkään. Jokainen päivä tosin vain tuntuu minusta niin samanlaiselta täällä.. Ja siltä näyttää tuntevan moni muukin.
Ilmat Kajaanissa ovat taas kylmät. Poolokaulukselliset paidat ovat ainakin minun pukeutumisessani syrjäyttäneet T-paidat. Kenties joudun pian harkitsemaan pitkiä kalsareitakin, eli "Veijoja" pääasialliseksi alaruumiin lämmittäjäksi. Tällä hetkellä prikaatilla on myös käynnissä jonkinlainen reserviläisten kertausharjoitus, joka on tuonut prikaatille mitä erikoisemman näköistä kulkijaa. Alikersantit asuvat myös nyt samoissa tuvissa jääkärien kanssa. Niin kuin minäkin.
Tämä mantra toistuu päässäni lähes joka päivä - tosin vain eri numeroin ja päivitetyin aikamäärein. Erikoiskoulutuskausi, tuttavallisemmin E-kausi, alkoi eilen. Niin alkoivat taas uudet aliupseerikurssitkin. Muistan tilanteeni puoli vuotta tähän samaan aikaan. Tuntuu siltä että hetkittäin minulla on ollut vaiheita jolloin olen suunnattomasti seurannut TJ-lukuni kehittymistä, vaan joskus taas se ei ole kiinnostanut minua pätkääkään. Jokainen päivä tosin vain tuntuu minusta niin samanlaiselta täällä.. Ja siltä näyttää tuntevan moni muukin.
Ilmat Kajaanissa ovat taas kylmät. Poolokaulukselliset paidat ovat ainakin minun pukeutumisessani syrjäyttäneet T-paidat. Kenties joudun pian harkitsemaan pitkiä kalsareitakin, eli "Veijoja" pääasialliseksi alaruumiin lämmittäjäksi. Tällä hetkellä prikaatilla on myös käynnissä jonkinlainen reserviläisten kertausharjoitus, joka on tuonut prikaatille mitä erikoisemman näköistä kulkijaa. Alikersantit asuvat myös nyt samoissa tuvissa jääkärien kanssa. Niin kuin minäkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
