The smell of dirt

En aio pakoilla sitä faktaa, että kuntoni on oikeastaan aika keskinkertainen. Tai no, tarkoitan että Cooperin testin juoksin viimeksi lukion toisella, ja silloin se kyllä meni läpi, ja hyvin menikin, vaan sen jälkeen urheilusuoritukset ovat olleet kyllä melkoisen vähäisiä muutamia satunnaisen lyhyitä hölkkäputkia ja suht. säännöllistä yleislenkkeilyä lukuunottamatta. Olisi kaiketi varmaan pitänyt oikeastaan taas ruveta nostelemaan painoja ennen armeijaa, niin lihaskunto olisi saanut kyytiä. No, eiköhän tästä jotenkin selvitä.

Halusin aikaisemmin palvella ilmavoimissa, sillä ilmavalvojan, säämiehen(oikea termikö?), suojausmiehen tai ihan mikä tahansa Kauhavan Lentosotakoulussa suoritettava varusmiespohjainen 6-12kk:n pituinen homma kiinnosti valtavasti. Ja n. 65% kiinnostuksestani ilmavoimien hommia kohtaan koostui myös siitä, että asun Kauhavalla ja täten lomamatkat olisivat olleet vähän turhankin lyhyitä. Selväähän se tietysti oli, että varsin korkealentoiset syyni hakupapereissa eivät kuitenkaan riittäneet paikan takaamiseen rentosotakoulunakin tunnetusta paikasta. Se niistä haaveista lähimmästä palveluspaikasta. Enkä oikeastaan usko ettäkö päällimmäisenä syynä pääsemättömyyteeni oli kyseisen joukko-osaston pieni koko taikka siviilissä hankittujen erikoistaitojen vähyys. Se oli mullan haju sekoitettuna ylipäätään huonoon onneeni yleensäkin.

Haisen jalkaväelle. Niin haisee jok'ikinen sukuni miespuolinen armeijan käynytkin. Tai no, setäni oli rannikkotykistössä, mutta oli sekin suhteellisen maavoimavoittoista hommaa silloin kun hän siellä kävi. Totta kai minua pelottaa ja askarruttaa monikin asia varusmiespalveluksessa, mutta ennakoinpa että jossakin Hoikankankaan jääkärikomppaniassa minut varmasti tullaan näkemään kahdenkymmenenviiden päivän päästä. Onneksi olen tottunut kantelemaan raskaita tavaroita pitkiä matkoja ja kävelemään painava reppu selässä kilometritolkulla. Minua ei ole onni koskaan päästänyt helpolla, enkä suoraan sanoen pysty uskomaan ettäkö armeijassa se muka kääntyisi jotenkin päälaelleen noin ja tuosta vaan. No, pessimistin sanoin voin todeta tästä asiasta sen verran, että "kun ei odota mitään niin jokainen yllätys kolahtaa aina maaliin positiivisesti". Eipä silti, olen ymmärtänyt että armeijan logiikkaa ei yleensäkään kannata arvuutella etukäteen tai mitenkään järkipohjalta, sillä silloin saattaa hyvinkin pettyä - ja pahasti. Voinee siis olla, että minusta tulee vaikka.. Hmm.. Tykkimies. Lääkintämieheksi olisin halunnut, taikka sitten autosotamieheksi, mutta lämäriksi saapumisen estää se, että tiedostan ja myönnän etten kykene välttämättä toimimaan sotatilanteessa valuvien ampumahaavojen ja tuskaisten kuolemanhuutojen seassa kuitenkaan. Autosotamieheksi taasen en oikein kelpaa, kun ajokortti ei ole oikein ajettavassa kunnossa tällä hetkellä. Ihan kivaa olisi kaiketi myös se kirjurin homma, vaan se on käsittääkseni aika 100% varmasti korvamerkitty B-miehille, jota en satu olemaan.

Hiuksetkin pitäisi leikata. Ajattelin jättää jonkin verran lettiä, sillä kaljuna oleminen kuuluu ei-niin-ihaniin-muistoihini muutaman vuoden takaa, ja voin sanoa että varsinkin talvella se kaljuus voi olla enemmän haitta kuin hyöty. Toisaalta taas, pelkään että jos jätän vähän hiuksia, niin sekin 'vähyys' on jonkun kantahenkilökuntaan kuuluvan mielestä liikaa, ja saan kuulla siitä ikäviä anekdootteja heti ensimmäisenä päivänä. Kieltämättä varma mies ajaisi kyllä kaljuksi - ihan sen varmuuden vuoksikin. Noh, pitääpä miettiä vielä. Ja btw, minä olen yleensä se varma mies.

Joulukin tulee. Tulkoon, sillä minä en ainakaan pysty nyt ajattelemaan mitään muuta kuin 7.1.2008 alkavaa koitosta. Kieltämättä kesän saapumiseräläisillä ei tätä ongelmaa ole, sillä tuolloin lähempänä oleva juhannus on jo nestemäisine juhlineen takanapäin. Talven erällä on enemmän tai vähemmän täpinöissä vietettävä joulunsa. Noh, kerran näinkin päin.