Leiriputki ohitse

Kolmen viikon nk. "leiriputki" on taas ohitse. Yksi viikonloppu näistä oltiin kiinni, ja yksi viikko minulla meni todellakin täydellisesti ohitse, koska jouduin olemaan leirin poissa sairauden takia. Taisteluleirimme oli suhteellisen raskas kokemus, eikä sitä auttanut sekään että jouduimme leirin lopussa majoittumaan kurssimme apukouluttajien kanssa samaan telttaan. Ilmapiiri oli kalsea..

Kävimme erilaisia puolustus ja hyökkäystaisteluita TASI-liivit päällä, jotka taasen simuloivat osumia niin itse käyttäjään kuin vihollisiinkin. Liivit eivät niinkään minusta toimineet, vaan niiden kanssa sai värkätä välillä oikein kunnolla. Viimeisen hyökkäyksen selvisin sentään ilman osumia - tarkka-ampujista huolimatta. Puolustuksessa taasen saimme takkiimme oikein kunnolla, sillä edustamamme "keltainen" puoli koostui sillä rintamasektorilla vain 13 miehen vahvuisesta joukkueesta, jolta kesti noin 5 minuuttia kaatua ylivoimaisen vihollisen edessä. Not much of a fight - mutta mehän olimmekin sen huonommin järjestelty puoli jonka oli tarkoituskin kaatua. Myös Vuosangan alati vaihtuvat säätilat aiheuttivat enemmän tai vähemmän lievää hajotusta joukkojemme keskuudessa, sillä metereologisesti infernon tasoa oleva sää Vuosangassa kiusasi meitä jatkuvasti. Välillä satoi lunta ja rakeita, kun taas kahden minuutin päästä saattoi hyvinkin paistaa aurinko. Kylmä kuitenkin valitettavasti oli, ja heräsin ainakin kahtena yönä niin viluissani että hampaat kalisivat yhteen ja vilunväreet ryömivät pitkin kehoani. Suurin vitutuksen aihe oli kuitenkin varmasti se että Vuosangan sääolosuhteet eivät noudattaneet minkäälaista logiikkaa, vaan kylmästi muuttuivat jatkuvasti kylmemmiksi. Minulla oli koko leirin ajan päällä vakiovarustukseen kuuluvat nk. "Pitkät Jondet" tai "Veijot", kuten niitä leikkisästi pitkien kalsareiden ohella kutsutaan. Ovat muuten aivan helvetin tarpeelliset yhä ja edelleen, vaikka voisi luulla aivan muuta. Kainuu on kuitenkin alueena vähintäänkin susirajaan kuuluva, joten minkäs teet. A soldier's got to keep warm.

Ampumaleirillä jysäyttelimme sitten Itkolla (12,7mm Ilmantorjuntakonekivääri 96) ja harjoittelimme niin komppaniatason hyökkäyksen kuin puolustuksenkin. Selkeästi huikeinta leirillä oli kuitenkin varmasti pioneerien kanssa toteutettu yhteisharjoitus, jossa pioneerit räjäyttivät kuvitteellisia miinoja putkiraivaimella - PAINEAALTO JA RÄJÄHDYS OLI VALTAVA! PIONEERIVOIMAA!!

Nyt sitten ollaan taas lomilla. AUK II alkaa myös itse hiljaa hiipumaan, ja tiedämme että kuukauden päästä tämä alkaa olemaan jo aika ohitse muutenkin. Tulevasta tehtävästäni en vielä uskalla spekuloida, vaan sanonpa että antaa ajan kulua niin nähdään miten käykään..

Yksilö nro. 965 839

Ritsamiehen ritsa sanoo Tuff Tuff..

Lomat taas persiillään

Keskiviikkona lähdettiin lomille poikkeuksellisesti juurikin vapun takia. Tätä edeltävinä päivinä olin toiminut kolmena päivänä komppaniamme oppilasvalvojana, ja voin todeta että kyseinen "hauska pikku duuni" oli todellakin tasan niin paska kuin se oli oppilastoverieni keskuudessa mainostettunakin. Onneksi kuitenkin onnetar (vai pitäisikö sanoa kirjuri?) oli kirjannut minulle vain sen kolme päivää - suuri lohtu siis sekin.

Nämä kolme päivää olivat varsin kiireisiä, sillä tarkoituksenamme oli harjoitella pääsääntöisesti maastossa tulevaa taisteluleiriä varten. Opin hyvinkin nopeasti että opp. valvojan tehtävä on harvinaisen kiittämätöntä hommaa jossa parhaimmillaan kolmesta eri suunnasta voi tosiaankin ryöpytä paskaa niskaan. Tiistai-iltana iski vielä harvinaisen psykedeelinen olo, jonka arvelin olevan jonkinlaisen flunssan ensi-aste. Hain palvelustoverilta kaksi 800mg:n Buranaa, ja hetkellisesti se auttoikin. Seuraavana päivänä sitten taas ei. En kuitenkaan voinut lähteä veksiin, joten rämmin keskiviikon vittumaisen maastoharjoituksen lävitse kuumeisena ja flunssaisena. Onneksi meille ei jaettu kovia patruunoita, sillä muutamakin täyslaidallinen olisi saattanut päästä eräitäkin "kommentin heittäjiä" kohti siinä tilaisuudessa.

Päästyäni kotiin makasin keskiviikon ja torstain sängyssä hikoillen helvetisti ja nähden enemmän tai vähemmän kuumehoureisia unia elävistä paholaispatsaista ja vertapulppuavista suihkulähteistä. Perjantaina lähdin lääkäriin, jossa minulla todettiin huomat 160:n yksikön tulehdusarvot, ja minua kehotettiin jäämään vuodeosastolle. Näin en kuitenkaan voinut tehdä, vaan lupasin tulla ottamaan joka päivä suonensisäisiä antibiootteja puolen tunnin ajaksi, ja sitten kasarmille palattuani menisin veksiin jatkotoimenpiteisiin. Onneksi lääkäri suostui, vaikkakin piti minua varmasti melkoisena idioottina siitäkin huolimatta.

Lomapäivien terasseilla istuminen ja rankka Zeniläinen itsetutkiskely saivat siis jäädä. Ihan kivat ilmathan täällä nyt on, vaan niistä nauttiminen saa jäädä vähemmälle. Odotan innolla myös kommentteja joita kantahenkilökunta tulee jakamaan minulle kun saavat tietää että joudun tod.näk. vemppaamaan maanantaina alkavan taisteluleirimme. Sairastumisille ei kuitenkaan voi mitään.

Kiffe-miehen vapaapäivä (Velvi-edition)

Tää on Kiffe-miehen vapaapäivä
kukaan ei tarvitse minua tänään
tahdon omistaa itselle vuorokauden
unohtaa paineet ja kusipään maineen

Tässäpä kuvaavaa lyriikkaa kaikille meille kiväärimiehille ympäri suomen varuskuntia. Mehän tunnetusti olemme sodan perusyksikkö, eli kaiken Alfa ja Omega. Ilman meitä kun sitä maasotaa ei vain käytäisi. Rispektiä ja armotonta kunniaa siis kaikille meille ritsa-osaston kultaisille vaeltajille.

Nyt kuitenkin varsinaiseen asiaan:

Puolikurssijuhla oli ja meni. Itse olin sen järjestelyissä mukana muutaman muun tyypin kera, ja kieltämättä lopputulos ei aivan ollut sitä mitä suunnittelimme. Pääasia kai kuitenkin oli se että yksikkömme kapteeni oli sen hiljaiseen meininkiin tyytyväinen. Monet valittivat kaljan vähäistä määrää ja juhlien yleistä meininkiä. Kieltämättä vaisuahan se oli, vaan minkäs teet. Kuntsari siitä kuitenkin napsahti.

Toinen viime viikon "kohokohta" oli epäilemättä varustenäyttely prikaatin koulutushalleilla. Paikalla saapui yli kymmenestä maasta sotilasvirkamiehiä, ja kielitaitojeni perusteella minut valittiin jääkäripataljoonan yhdeksi edustajaksi. Mukavaahan tuo oli, vaikkakin me jääkärit eri asustekokoonpanoissa emme välttämättä olleet se kaikista suosituin nähtävyys. Norjalainen, Amerikkalainen ja Kiinalainen sotilasvirkamiehistö jutteli kuitenkin kanssamme melko tiuhaan tahtiin. Rennointa kenties oli kun Viron edustaja kyseli meiltä TJ-lukua ja suorastaan kauhistui sen suuruudesta. Itse hän kertoi olleensa n. 20 vuotta sitten varusmiehenä silloisen Neuvostoliiton asevoimissa, ja kotimatkaa oli tainnut kertyä n. 12 000 km. Respectiä!

Saimme myös puolikurssijuhlassa koulutushaaramerkit - vihdoinkin! Tämä on siitä mukavaa, että nyt vihdoinkin tuntee saavuttaneensa jotain konkreettista. Kun 6kk-miehet kävelevät vielä pelkkä lippu ja prikaatitunnus vasemmassa hihassa, niin meillä aukkilaisilla värisuora on jo onneksi valmis. Onpa mukavaa, todellakin.

Kiffe-miehen vapaapäivä alkaa myös olemaan lopuillaan. Viimeiset vapaat hetket menevät siis varmasti taas aika rennosti - onhan edessä sentään taas rankat kaksi viikkoa.

Time of the season

Lomilla taas. Porukkaa lähti kiväärilinjalta erikois-aukkeihin ja rukkiin sen verran että jäljelle jäivät enää me onnelliset 41 taistelijaa. Osa meistä sai korpraalin natsatkin - minä mukaanlukien. Tämä ylennys ei oikeastaan tunnu missään, sillä arvomme on yhä ja edelleen se sama vanha (aliupseeri)oppilas. Kauluksissa on nyt sitten vain yksi kulmarauta. Vautsi. Vieläkin oikeastaan vituttaa aikalailla se että vähän liiankin monta hyvää tyyppiä lähti nyt pois, joka taas tarkoittaa sitä että jäljelle jäi myös jossain määrin ei-niin-kovasti-pitämiäni tyyppejä.

Kevät yrittää tehdä tuloaan myös Kajaanissa. Vaikka aika helvetinkinmoinen takatalvi iski lumen ja jään muodossa viime viikolla, niin loppupuolelta alkoivat kevään merkit jälleen ilmaantua vihreiden soturiemme elämiin. Toivonpa että nämä lämpimämmät ilmat jatkuisivat, sillä seuraavat kaksi viikkoa tulen olemaan jälleen kiinni kassulla, ja mitä varmemmin tetsaus tulee jatkumaan.

Mitkä ovat tämän hetken fiilikset? Helvetin hyvä kysymys. Loppukurssi ei tule luonnollisestikaan olemaan enää entisensä, ja valitetettavasti töitä riittää. Toivottavasti kuitenkin vähän paremmat ja lämpimämmät säät motivoisivat jatkaamaan täydellä sykkeellä eteenpäin. Tällä hetkellä minulla ei taida riittää muuta sanottavaa.

Boots on the ground

Taas kaksi viikkoa takana Hoikankankaalla. AUK1:n ainoa JV-harjoitus, eli ampumaleirikin tuli ja meni. RUK-valinnat tehtiin ja viikko AUK1:stä jäljellä.

Ensiksi kuitenkin vähän asiaa menneestä leiristä. Sinnehän lähdettiin tosiaan maanantaina heti aamusta, ja säätiedotuksetkin näyttivät pitävän paikkansa. Perillä kyhättiin teltat pystyyn ja loppupäivä vietettiin perinteisesti makkaraa paistellen ja paskaa puhuen. Tiistai oli kuitenkin fyysisesti rankka päivä, sillä jouduimme vetämään sekä yöllä että päivällä ryhmän puolustusammunat. Kieltämättä valorakettien ja harjoitusraketilla varustettujen kertasinkojen siivittämä ammunta vihollista vastaan oli tunnelmallinen, vaikkakin varsin pitkähkö. Taisimme nukkua jopa neljä tuntia sinä yönä. Seuraavana päivänä vetäisimme sitten partioammunnat, joissa kolmen miehen partion tehtävänä oli edetä tarkistamaan äkisti mykistyneen vartioaseman tilanne. Tunnelmaa siinäkin oli.

Seuraavaksi olikin sitten hyökkäysammunat ja erilaista asekoulutusta. Ammuimme PKM:llä sekä KVKK:lla. Lopuksi harjoiteltiin vielä ajoneuvosta, eli tässä tapauksessa tekasta nousemista ja siitä poistumista. Muisteliain harjoitus oli kuitenkin varmasti umpihangessa vedetty tekasta poistuminen ilmahälytyksen takia, jossa koko tekamme porukka vähintäänkin pyöri ulos ajoneuvosta ja pitkin hankia. Yrityksestä saimme varmaankin plussaa.

Leiri sitten loppui ja paluumatka Kajaaniin oli edessä. Tällä kertaa meidän joukkueemme lähtikin takaisin tekoilla, ja itse varasin paikan takatähystäjänä koko loppumatkaksi. Kieltämättä jännä kokemus, ja raitis ilmakin oli ihan kivaa plussaa. Naamaan kylläkin iski jatkuvasti kaikenlaista roskaa ja mutaa, joka kyllä oltaisiin voitu ratkaista suojalaseilla ja kypärähupun yhteiskäytöllä, mutta valitettavasti suojalaseja tuohon tarkoitukseen ei jaettu. Tuonpa seuraavalla kerralla omat.

Kassulla sitten seurasi erilaisten valintojen viikko. RUK:hon pääsi ainakin minun havaintojeni mukaan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta kaikki halukkaat - pettymyksiäkin siis tuli. Erikois-aukkeihinkin lähti jonkin verran porukkaa, ja näin vertailun vuoksi voin kertoa että meidän tuvastamme lähti yksi Lahteen lääkintä-aukkiin ja toinen sitten huoltokomppaniaan huolto-aukkiin. Itsehän jäin kiväärilinjalle, sillä minulla on hiukan toisenlaisia suunnitelmia sitten niille kurssin loppupuolella suoritettaviin valintoihin. Seuraavat kuusi tai yhdeksän viikkoa jatkavat siis tiukkaa settiä - jota on nähty tähänkin asti.

Yhteiskuvaa